Elokuvahaaste 2016: 10. Suositun ohjaajan ensimmäinen elokuva

Cube - Kuutio (Cube, 1997)

Tällä haasteella saatetaan tarkoittaa suuren yleisön tuntemaa ohjaajaa, mutta vaikka Cuben ohjaaja Vincenzo Natali ei olekaan sillä tavoin ns. suosittu ja on kaiken kansan tunnettavuutta lähennellyt vain elokuvallaan Splice, ja sitäkin enimmäkseen koska miespääosassa oli Oscar-voittaja Adrien Brody, niin oli sitä kaikkien mielissä tai ei väitän Natalin olevan siltikin suosittu ohjaaja. Yleisömäärä on ehkä pienikokoinen, mutta jokainen joka siihen kuuluu taatusti arvostaa Natalia jo pelkästään Cuben ansiosta ja hän on siten suosittu heidän joukossaan. Kuitenkaan vähättelemättä miehen muita ohjaustöitä, sillä esimerkiksi Cypher ja Nothing ovat aivan loistavia elokuvia, on Cubessa silti jotain joka teki niin lähtemättömän vaikutuksen ettei hän siihen samaan ole enää muulloin yltänyt. Uskon sen suurelta osin johtuvan siitä, että Cuben ilmestyessä kukaan ei vielä tiennyt Natalista mitään ja ennakko-odotuksia ei täten ollut ja vaikka myöhemminkin hän on osannut olla yllättävä niin sitä kuitenkin osasi jo odottaa jonkinlaista massasta poikkeamista, jonka vuoksi niissä ei ollut enää sitä puun takaa iskemistä. Sinänsä Natalin päätyminen eräänlaiseksi nimettömäksi televisio-ohjaajaksi ei ole yllättävää, koska hän ei missään vaiheessa tehnyt samanlaista läpimurtoa isompiin piireihin kuin varsin samantyylinen ohjaajakollegansa Darren Aronofsky, mutta toivottavaa on että näin tuisi vielä käymään. Vaikka riskinä onkin taantuminen entisestä vaihtoehtoelokuvantekijästä massatehtailijaksi. No kuitenkin, Natali ei kenties ole suosittu ajatellen hänen nimitunnettavuuttaan (omaa ja elokuviensa), mutta heidän joukossaan jotka ylipäätään hänen elokuviaan katsovat on nimellään merkitystä, jolloin seuraavankin elokuvansa katsoo juuri suosimansa ohjaajan vuoksi.

Ihminen herää oudosta kuutiomaisesta huoneesta. Jokaisella seinustalla on luukku joka johtaa identtisen näköiseen huoneeseen ja tämän huoneen jokaisella seinustalla on luukku joka johtaa identtisen näköiseen huoneeseen. Kohta ihminen huomaa ettei ole yksin, vaan kuution sisällä on muitakin ihmisiä etsimässä ulospääsyä. On kiukkupussi, hysteerikko, rauhallinen, sademies ja David Hewlett, eli kyynikko. Eikä kukaan heistä tiedä miksi he täällä ovat.

Ja jos ihmisten väliset jännitteet eivät riitä nostamaan vaikeustasoa, niin huoneet vaihtavat paikkaa kuin rubikin kuutiossa ja VARO! Joissakin huoneissa on ansoja. Tappavia sellaisia, eikä siis naiselta vaikuttava mies.

Cubessa luotetaan aika tuttuihin ihmismalleihin ja odotettuihin Big Brother-konfliktien synnyttämisiin, ja ns. päivän pelastavan henkilön tietää heti hänet nähdessään siitäkin huolimatta, että jokaisen mukana olevan henkilön läsnäoloa perustellaan hänen kyvyillään selvitä uhkaavista tilanteista. Siksipä yksi heistä on vankikarkuri joka ehkä sen vuoksi löytäisi tien pois tästä huoneiden paikkaa vaihtavasta ansakuutiosta, toinen on matemaatikko joka voisi huonenumeroiden perusteella päätellä mitkä huoneet ovat turvallisia, etc. Joten tämän suhteen henkilökaartilta saa sen mitä tarinalta odottaakin, varsinkin kun rauhalliselta vaikuttava johtajatyyppi osoittautuu lopulta haitallisimmaksi tapaukseksi ja hysteerikosta on ainakin vähän enemmän apua kuin Veronica Cartwrightista. Hyvin näyteltyhän nämä hahmot ovat ja ei heidän henkilöllisyyksiensä puimiseen käytetä liiaksi aikaa, että vaikka ne eivät ansatarinaaa ajatellen olekaan yllätyksellisiä niin esiintymisten suhteen ei varsinaista valittamista löydy kuin korkeintaan joistakin hetkittäisistä paniikkikohtausten ylilyönneistä, jotka tuntuvat siltä kuin olisi eksynyt vuvuzelakonserttiin. Kuitenkaan se, että ihmisten välillä syntyvät odotetut riidat ja "selviytyjä" on liian helposti tunnistettavissa, tai kuinka ajoittain hysteriaesiintyminen nousee liiankin kovaääniseksi eivät pilaa laisinkaan Cuben yllytyksellisyyden tuntua, joka rakentuu hahmojen sijaan syyn puuttumisesta: he vain ovat siellä, mutta kukaan ei tiedä miksi, eikä kukaan tule kertomaan.

"This may be hard for you to understand, but there is no conspiracy. Nobody is in charge. It, it's a headless blunder operating under the illusion of a master plan. Can you grasp that? Big Brother is not watching you."

Cube vahvistaa arvaamattomuuden tunnettaan uskomattoman hyvin luodulla ahdistavuudella, jossa pienet tummasävyiset tilat, värisevä kameratyöskentely ja painostava syntikkahuuruilu tekevät yhdessä pinna kireällä olevien ihmisten kanssa kaikesta sellaista ahtaan paikan kammoa jollaiselle ei aina edes omaan mieleen sulkeutuminen vedä vertoja. Tämä on niin vahvatunnelmainen, että kunhan on ensin huuli pyöreänä päässyt loppuun saakka haluaa varmasti katsoa jatko-osat (joiden kanssa Natali ei ollut tekemisissä) Cube 2: Hypercube (2002) ja Cube Zero (2004), mutta vaikka ensimmäisen elokuvan innostamana ne houkuttavatkin niin näitä houkutuksia kannattaa vältellä kuin ruttoa. Kakkososa vetää peliin ihme Eka Vekaran housuja muistuttavan ulottuvuuskuution joka hukkaa kaiken ahtaan paikan tunnnelman ja Geraint Wyn Daviesin psykoilu saa toivomaan että elokuva olisi täynnä vain Veronica Cartwrighteja jotta olisi edes hetki rauhallista ja vaikka kolmas osa toki vaikuttaa hivenen kiinnostavalta siirtäessään päähuomion kuution ulkopuolelle, niin juuri siten kadotetaan tyystin tämän ensimmäisen elokuvan selittämättömyys ja nimenomaan se syyn puute on hyvin tärkeä seikka Cubessa. Mistä syystä Natalikin oli leikannut pois omasta elokuvastaan loppukohtauksen joka olisi kuulemma näyttänyt kuution ulkopuolelta. Lihapullat kun eivät maistu paremmalta kun näkee kuinka paljon kanannahkaa ja kumisaappaan palasia siihen on pakattu, vaan epäilemällä onkos se nyt lihaa sittenkään.

Cube on Saw-elokuva jollainen jokainen ensimmäisen sahan jatko-osa toivoisi olevansa ja Natalille esikoisteos johon kaikkea myöhemmin tekemäänsä verrataan.

Tähdet: *****

Cube - Kuutio