John Wick (2014)

John Wick (Keanu Reeves) koettaa jatkaa elämäänsa vaimonsa menehdyttyä ja siinä parhaana apuna on koira, jonka kuolettavasti sairastunut rakas antoi pitämään mies ehjänä.

Eräänä päivänä Johnin ollessa ajelulla koiransa kanssa, kohtaa hän pikkunilkkejä jotka haluavat miehen auton, hyvällä taikka pahalla. Jälkimmäisen toteutuessa pikkunilkit aivan kiusallaan tappavat koiran, jolla siis on Johnille suurempikin merkitys kuin vain halattavan lemmikin asema.

Johnin ärsyttäminen varsinkin tällä tavoin on suurempi virhe kuin nulikat osasivat arvaakaan, sillä hän nyt sattuu olemaan eläköitynyt ammattitappaja ja tunnetusti paras alallaan. Ei siis tule yllätyksenä, että John palaa ainakin toviksi työnsä pariin ja kun John lähtee liikkeelle, niin siinä eivät entisen gansterityönantajan estoyritykset paina mitään.

John Wick on elokuva jonka olisin kaikesta huolimatta katsonut ennemmin taikka myöhemmin, mutta jonka kohdalla ajankohta todellakin oli avoin, vaikka mukana onkin useampia tekijöitä jotka olisivat voineet ajoittaa katselun aikaisemmaksikin. Nyt se tuli katsottua kahdesta syystä:

arviolta viikko takaperin juttelin erään ystäväni kanssa näistä ns. isätoimintaleffoista hänen ostaessaan Liam Neesonin elokuvan Unknown ja sen keskustelun ohessa kävi ilmi, että hänen mielestään paras toimintaelokuva (ilmeisesti koskaan) on Neesonin Taken ja että John Wick on huonompi saman lajin edustaja. Totesin etten suuremmin pidä Takenista, sillä vaikka sen toiminta on tyylikäästi toteutettua ja Neeson on nappivalinta pääosaan, sillä hän ja kaltaisensa näyttelijät jaksavat kantaa liiankin laskelmoituja toimintamyllytyksiä niiden seesteisimpinäkin hetkinä. Mutta jep, Takenin kaltaiset elokuvat luottavat mielestäni liiaksikin siihen, että Neesonin niskalle voi vierittää kaiken, eikä se siksi ansaitse yhtään sen enemmän kunnioitusta kuin yhtälailla laskelmoitu Pearl Harbor. Toki pidän Neesonista huomattavasti enemmän kuin Ben Affleckista taikka Josh Hartnettista, joten mielummin katson Takenin uudemman kerran kuin Pearl Harborin. Joten jos John Wick on tuon ystäväni mielestä huonompi kuin Taken, saattoi se siis olla minun mielestäni parempi.

Toinen syy siihen miksi satuin katsomaan sen nyt (ei kirjaimellisesti nyt) oli, että tuon keskustelun jälkeen katsoin John Wickin trailerin ja vaikka se ei sinänsä ihmeitä esitellyt, kunhan on vain sujuvasti leikattu toimintapätkä, niin se ainakin oli oikealla tavalla fuck yeah-fiilistä nostatttava, että leffa lähti sen innoittamana saman tien katseluun.

John Wick on hiton hyvä toimintaelokuva.

Ei, se on helvetin hyvä toimintaelokuva.

Sinänsä vaikka Reevesin elokuvahistorian ja kauniskasvoisen imagonsa vuoksi häntä ei kenties laske sinne isätoimintaelokuvien isähahmoksi, niin kyllä tämä samaan sarjaan Takenin kanssa kuuluu. Ja jos haluaa nähdä, että kyllä Reevesilläkin on mahdollisuuksia olla se "isä", niin iän voi huomata katsomalla Street Kingsin, jossa se tulee melkeinpä shokkina esille vertaillessa häntä leffan ns. keltanokkaa esittävään Chris Evansiin:

Uskokaaa pois, itse elokuvan aikana se ero näkyy silmiinpistävästi. Komea mies Reeves silti edelleen on ja tottakai näyttää nuoremmalta kuin minä. Se paskiainen!

No kuitenkin, John Wick on siis sinänsä samaa sarjaa Takenin kanssa, että molemmissa on loppujen lopuksi samanlainen ylivertainen, kovasti pelätty/arvostettu (anti)sankari joka kulkee eräänlaisena kaiken menettäneenä koston enkelinä ja vastustajat ovat kaikista ilkeistä puheistaan huolimatta vain pelkkää uhoa, sillä mikään, ei edes kuolema voi estää tätä ammattilaista. Kun vielä molemmat näyttävät hemmetin hyviltä, ovat toteuttaneet toimintakohtaukset parhaimmalla mahdollisella kyvyllä ja molemmissa on useita monologeja joissa korostetaan päähenkilön voittamattomuutta niin sitä voisi sanoa, että lienee enemmänkin makuasia pitääkö esimerkiksi Takenista enemmän kuin John Wickista, sillä kyllä molempien pitäisi enimmälti osin kelvata toisesta pitävällekin. Itse kyllä pidän John Wickista huomattavasti enemmän ja uskallan myös väittää, että se on muutenkin parempi elokuva. Osittain se johtuu siitä, ettei se tunnu laisinkaan jarruttelevan kuin vetääkseen henkeä iän ja reuman, tms. vuoksi ja vaikka Neeson sopikin fyysisen superagentin rooliin kuin käsi oikean kokoiseen hansikkaaseen, niin mitä liikunnallisempi toimintakohtaus on kysymyksessä niin sitä luontevampi Reeves on vertailussa. Kuitenkin pois lukien pääosan esittäjä, onnistuu John Wick myös paremmin rytmittämään kulkunsa, jonka vuoksi se osaa olla hengästyttävä ilman mitään stobovaloleikkauksia (jokainen toimintaosuus on kaunista tanssia kun Collateralin yökerhoammuskelu) ja osuva sykkivä musiikki vain korostaa toimintatanssin harkitsevuutta, ja mikä hienointa, jokainen pidetty puhe siitä kuinka voittamaton John Wick on on ehdottomasti perusteltu, mutta silti hän pidetään hahmona joka myös saa iskuja osakseen, eikä siten kuitenkaan tunnu aivan aivan täysin pysäyttämättömältä. Pahaa siis pelkään, ettei tuleva kakkososa onnistu enää tuon jälkimmäisen hyvän kohdalla ja täten vaikka sekin varmasti on sujuvaa toimintaa, niin tarkin osuma jää taatusti tämän elokuvan toteuttamaksi.

Ehkä se silti lopulta kuitenkin on vain makuasia nauttiiko kenties usein tarpeettomastikin mainitsemastani Takenista enemmän, mutta...

John Wick on hiton hyvä toimintaelokuva.

Ei, se on helvetin hyvä toimintaelokuva.

Ei mitään ihmeellistä, vain todella, todella hyvin tehtyä toimintaa.

Ja Keanu Reeves osoittaa edelleen näyttävänsä supercoolilta mustassa:

Parran hän olisi voinut kyllä ajaa.

Lopullisen niitin sille, että John Wick on se helvetin hyvä elokuva löytää siitä, että sivuosassa on David Patrick Kelly. sillä oli elokuva mikä tahansa, on hän aina plussaa.

Niin ja hei, kuka muka ei hymyillyt kuin idiootti sen lopun koirakohtauksen ansiosta. Katson sinua herrarouva Mörökölli.

Tähdet: ****
John Wick