Teräskehä (Undisputed, 2002)

Menestynyt röyhkeä nyrkkeilijä Iceman (Ving Rhames) bilettää raiskaamalla ja passitetaan siksi vankilaan, jossa paikan voittamaton pugilismimestari on muuan Monroe (Wesley Snipes). Ajatus siitä, että joku olisi parempi fistauksessa käy Icemanin hybriksen päälle ja niinpä on syytä osoittaa kuka se todellinen rystyskunkku oikein onkaan. Onneksi vankilassa järjestetään hakkausmatseja.

Ennen Bullet To the Headia pidin Teräskehää Walter Hillin huonoimpana elokuvana (Supernovaa en laske mukaan laisinkaan, sillä luoja tietää kuka sen oikeasti ohjasi), joten ainakin tämä elokuva on ajan myötä kokenut jonkinlaisen arvonnousun minun silmissäni. Hillin elokuvia yhdistävät tylyt äijät ovat edelleen paikoillaan, mutta Warriorsista, Last Man Standingista ja 48 tunneista tuttu perustellun itsevarmuudellinen röyhkeys (älykäs äijäys?) ja hyvin valmistellut hahmot ovat poissa, ja tilalla on pelkkää nulikkamaista uhoamista. Onneksi ei kuitenkaan yhtä laiskalla otteella tehtynä kuin tuossa Stallonen elokuvassa. Vaikka tarinan pohjana on selvästikin edes hieman omaelämäkerrallinen Mike Tyson-kertomus josta Hill olisi voinut sopivasti vääntäen tehdä oman Hurricanensa, niin Teräskehä on kuin seuraisi 50 Centia vetämässä gangstabullshittiaan Ja Rulelle ja niinpä katsottavana on tyhjänpuhuvaa katu-uskottavuutta tonnin maksavaa samppanjaa ryystäen. Sinänsä sellainen voisi toimia ajatellen Tysonin imagoa ja Ving Rhames tuntuukin hieman kanavoivan rooliinsa samanlaisia showmiehen elkeitä, mutta en tiedä, minusta vain tuntuu ettei Hillillä ollut todellista halua olla oikealla omalla tavallaan rehvakas. Tiedän että tämä ehkä kuulostaa hankalalta ymmärtää, että elokuva on samanaikaisesti in your face mutta ei sittenkään. Se ero on siinä, että sen pitäisi tulla päälle kuten Public Enemy, mutta se käykin Cheekisti. Joskaan ei kuitenkaan myönnä olevansa pelkästään viihteellä, vaan väittää olevansa jonkinlainen katujen kasvatti ja niinpä lopputulos on falskia.

Sinänsä kyseessä on ihan ok vankiladraama, jossa tosin hyvät näyttelijät kelpuuttavat osaamisestaan vain rutiinin ja vaikka se draama on ihan kelvollista niin se on vain perinteistä vanha mafioso antaa isällisiä neuvoja, joku pudottaa saippuan ja niin edespäin-kamaa, jolloin Teräskehä kyllä maittaa ihan hyvänä lihapullat ja muusi-ateriana, mutta uskon että näillä tekijöillä olisi pitänyt saada mukaan parempiakin mausteita kuin se iänikuinen ketsuppi.

Kuitenkin ilman vertailukohteita kyseessä tosiaan on ihan ok naamaan hakkaava uhodraama, mutta jos mieleen pukkaa vaikkapa Stallonen Lock Up, niin huomaa mistä todellisuudessa on kyse.

Pitkästyin.

Kaupallinen teatterimenestys jäi puuttumaan, mutta kaksi jatko-osaa todistanevat, että ainakin vuokraamo- ja kotitallennelevityksen myötä yleisö diggasi Teräskehästä. Varmasti sama porukka joiden ansiosta Puff Daddy nousi menestykseen.

Tekstini muutamat hip hop-viittaukset eivät johdu kannessa olevasta Ving Rhamesin muusikkonimestä.

Tähdet: **
Teräskehä