Eräänlaisessa häivähdyksen verran psykedeelisessä steampunkahtavassa villissä lännessä (ajattele kömpelöä Jodorowsky-fania tekemässä Wild Wild Westia. Plus verta) pyssysankari Aman (Wesley Snipes) kulkee kirous yllään. Tai no, se kirous tuntuu kyllä kohdistuvan koko ihmiskuntaa kohtaan ja Aman vain sattuu velvollisuudentunnossaan olemaan hän joka koettaa kampailla vastaan. Jotain siellä on sellaista, että Amanin äiti oppi jotain kuolleiden maailman salaisuuksia eikä suostunut luopumaan lapsestaan kun aika koitti ja aikuisen Amanin tyttöystävä raiskattiin, jonka vuoksi mies lähti murhaavalla kostomatkalle ja nyt siis kuolleet nousevat pystyyn eräänlaisina demoneina. Heitä johtaa ihoton ja siksi muilta ihonsa ottava superpaha Kansa (Kevin Howart), ja koska Aman on matkoillaan pistänyt porukkaa hengiltä enemmän kuin tarpeeksi on myös vastassa kiukkuperseitä vaikka kuinka. Vaikka nämä elävät kuolleet eivät nyt tunnukaan olemaan perinteisiä lihansyöjäzombeja, niin pää on edelleenkin heidän akilleenkantapäänsä.
Komeita yksittäiskuvia, tarsemmaista värikorostamista ja vinkkauksia tehdään kaikkeen El Toposta Huuliharppukostajaan (kuvin taikka suorin dialogilainoin). Etenkin Leonet on katsottu, minkä huomaa siitä kuinka Gallowwalkers on täynnä tälläisiä kuvia:
Lisäksi Amanissa on hyödynnetty vahvasti sitä mies ilman nimeä-fiilistä, että kyllä ne enemmän kuin vain silmäniskut ovat selvän tarkoituksellisia. Ei se mitään, sillä etenkin kuvallisesti osa Gallowwalkersista on täyttä nannaa, vaikka kauniiden laajakuvien ohella siellä onkin vastapainona sysirumia tehosteita, puupäätekstiä ja hei please, vaihda alaa-tason näyttelemistä. Mutta westernkliseet yhdistettynä oletettavan tarkoitusellisen hidassoutuiseen demonizombiekauhisteluun tarjoavat jonkin verran veikeitä puolielämyksiä, sillä vaikka joidenkin näyttelijöiden surkea esiintyminen ja muut kömpelyydet aiheuttavat koomisuutta, kuten tekevät myös joidenkin hahmojen vaatetus, niin olen hyvilläni siitä ettei tässä sorruttu mihinkään Evil Dead-hakuiseen slapstickiin ja koetettu peitellä virheitä nopeudella ja sekavuudella (mistä en syytä Evil Deadeja, vaan suurintaa osaa niistä kopioivia elokuvia). Kuitenkin ohjaaja Andrew Gothin tietämys on liiaksi jotain Within Temptationia kuin Fields of the Nephilimia ja siten Gallowwalkers on yksittäisinä hetkinään parempi kuin varsinaisena kokonaisuutena, mutta ainakin se on mukavaa vaihtelua Snipesin ex-ciakommandospecialops-leffoihin. Joskin sitä melkein kehumaani raukeutta ei osata hyödyntää niin etteikö elokuva muuttuisi tylsäksi.
Ja gooteista puheen ollen, tässä minä aikoja sitten jossain täysi-ikäisyyden kynnyksellä:
Tilkkanen El Topoa, vähän Mad Maxia, loraus Leonea ja ämpärillinen Wild Wild Westin sekä The New Barbariansin sekoitusta. Niin ja ilmeisesti jotain bentsokaiinia aivoihin.
Ihoton Kansa muistuttaa Hellraiserin Frankia, ihollinen Kansa puolestaan Hellboy kakkosen Nuadaa, mutta parasta on se, että yksi Kansan alaisista on ilmeisesti Veijari nimeltä Briscosta karannut Ned Zed:
Tähdet: ***
Gallowwalkers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti