lauantai 8. helmikuuta 2014

Virus (1999)

Vuoroon elokuva jota sen päätätähti Jamie Lee Curtis on kutsunut uransa huonoimmaksi ja hän oli kuitenkin tehnyt tätä ennen jo Halloween H20:n.
No huono elokuva Virus nimenomaan on ja silti se on vetänyt minua puoleensa kuin liekki yöperhosta, sillä aluksi ostin sen kasettina ja sittemmin levynä ja jo aikoinaan sitä kasettia ostaessani tiesin sen aiemman katselun perusteella olevan stinkybutt. Niitä katselukertojakin on kertynyt yhden käden sormien verran.

Keskellä merta lilluu venäläislaiva hoitelemassa mitä-lie-hommia kiertoradalla olevan punakansan avaruusaseman kanssa, kun näistä jälkimmäinen törmää tunnistamattomaan lentämään valoilmiöön ja syöksee tuohon mainittuun laivaan räjähtävää sähkövirtaa. Myöhemmin paikalle saapuu töykeän kapteeni Evertonin (Donald Sutherland) johtama rähjäinen rahtilaiva ja kapu näkee autioituneessa venälaislaivassa mahdollisuuden rahastaa, joten sinne sitä mennään pienoisissa ryöstöaikeissa. Everton ja miehistönsä johon kuuluvat muun muassa neuvokas Kit (Jamie Lee Curtis) ja williambaldwinmainen Steve (William Baldwin) saavat huomata ettei laiva ole niin autio kuin miltä vaikutti, sillä avaruuden pirut ovat tartuttaneet laivaan eräänlaisen mekanoviruksen joka synnyttää kaikenmaailman kyberneettisia monstereita ja ne aikovat pyyhkiä maailmasta sen todellisen taudin, eli ihmiset. MItä puppua tämä nyt sitten on, ettäkö ihmiset olisivat haitaksi maapallolle. Bah, humbug!

Kun kannessa mainitaan Viruksen tekijöiden saaneen aikaiseksi Aliensin ja Terminator kakkosen ja kun katselee elokuvan tähtikaartia, sitä jotenkin rohkenee olettaa lopputuloksen olevan vähintäänkin näyttävää, kenties kiinnostavaakin tieteistoimintaa. Onhan toki mukana jonkin verran ihan kelvollisen näköisiä kyborgiefektejä, mutta jumalauta että osaa olla puuduttavan tyhmä elokuva.
Viruksen juoni on sellaista hampaattomille muussattua perushuttua, että se ei jaksa innostaa, mutta okei, tämä onkin pikemminkin niitä elokuvia joissa tehosteet ovat pääosassa ja tällöin älynystyröitä stimuloiva juoni on hälläväliä-sarjaa. Ei sen silti tarvitsisi pyrkiä ponnekkaasti vakuuttelemaan Wayans-veljesten olevan vertailussa nerokkuuden multihuipentumia.
Eivätkä elokuvan esiintyjät juuri viitsikään tehdä muuta kuin välttämättömimmän, tietäen olevansa mukana vain koska jonkun ihmisen tulee voittaa kone. Mutta sitten kun katsotaan 75 miljoonaa maksanutta Virusta nimenomaan efektitoimintana voidaan ottaa vertailuun vaikkapa 1,5 miljoonaa vaatinut Hardware ja ihmetellä, että mihin hemmettiin ne rahat sitten katosivat? Toki tässä on aika paljon visuaalisia tehosteita, mutta Hardwaressa onnistuttiin tekemään
täsmälleen samat ideat vähintäänkin yhtä näyttävästi ja kalliin näköisesti niin paljon vähemmällä rahalla, että tuntuu kuin Viruksessa ei oltaisi tiedetty mitä tehdä ja siksi maksettu vääristä seikoista. Vähän niin kuin nyt Venäjän talviolympialaisissa, jossa miljardit tuntuvat järjen käytön sijaan hukkuvan tuplavessaan ja kulkukoirien tappamiseen. Kaiken lisäksi Hardware sisältää roolisuorituksia joista näkee näyttelijöiden ottaneen tosissaan osansa, joten kun se nyt tuli vertailussa esille, niin jälleen osoitetaan kuinka rahalla ei saa onnea. Ellei sitten maksa seksistä.

Innotonta esiintymistä, ylihinnoiteltua kömpelöä visuaalisuutta, mielikuvituksetonta juonenkuljetusta ja naurettavuuksiin saakka mahtipontista musiikkia, joten ainekset Kevin Costnerin Waterworldin kaltaiseen isoon roskaelokuvaan olivat olemassa, mutta pieni innostus ja todellisen mielikuvituksen käyttö ei olisi ollut pahitteeksi. Niinpä tämä enimmäkseen huijaa katsomaan itsensä nimillä ja valheilla, eikä huolehdi totuuden paljastumisesta. Siksipä onkin mainittava, että kun kannessa lukee Viruksen olevan "from the maker of Aliens & Terminator 2", niin vaikka se ei suoranaisesti valehtelekaan tuossa, johtaa se silti harhaan kun siinä olisi voinut suoremmin mainita, että from the producer of Aliens and Terminator 2.
Tahatonta komiikkaa Virus kyllä satunnaisesti tarjoilee, mutta näin huonoksi elokuvaksi aivan liian harvoin. No, ainakin se nauratti, että usein nämä elävät koneet liikkuvat kuin niitä vedettäisiin narulla eteenpäin ja ovat siten elollisiksi olennoiksi elottomamman oloisia kuin William Baldwin. Taisi se efektirahasto kulua Phil Tippettin tiimin palkkaamiseen kuin itse tehosteiden tekoon, sillä pahvilaatikko johon on piirretty silmät on aivan yhtä uskottava ilmestys.

Tähdet: *
Virus

6 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Viihdesaastaa pahimillaan tämä Virus.

Toisaalta on hyvä, ettei tuon robotinrakentaja robo toimi. Se olisi kuitenkin jossain vaiheessa saavuttanut tietoisuuden ja julistanut sodan ihmiskuntaa vastaan.... tai jotain...

...noir kirjoitti...

must... kill... all... humans

Anton von Monroe kirjoitti...

Täh? Mitä vikaa H20:ssä on? (Luin kyllä arviosi, mikä sai kysymään:) Täh? Mitä vikaa H20:ssä on? Warlock on ihan katselukelvotonta tuubaa. Ihan kuin emme olisi samoilla aaltopituuksilla.

...noir kirjoitti...

On se mystistä

Occo kirjoitti...

Jos olisi pakko valita kahden Viruksen välillä:

http://www.imdb.com/title/tt0082559/

?

...noir kirjoitti...

Mielummin niin, vaikka en ole koskaan tuntenutkaan tuota elokuvaa sillä nimellä.