keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, 1987)

Meksikon rajalla olevasta pikkukaupungista on Texas ranger Jack Benteenin (Nick Nolte) parhaista yrityksistä huolimatta tullut huumekaupan suosituimipia kauppasatamia ja pääsyyllinen tähän kukoistukseen tuntuu olevan Jackin lapsuuden ajan paras ystävä Cash Bailey (Powers Boothe). Koska Cash on asettanut majapaikkansa Meksikon puolelle, ei Jack voi valtuuksiensa rajoissa pidättää entistä ystäväänsä ja lisäksi se yhteinen menneisyys on osaltaan vaikeuttamassa miesten välisiä suhteita, jossa ei todellakaan auta asiaa nainen Sarita (Maria Conchita Alonso), jolla on menneisyys Cashin ja nykyhetki Jackin kanssa. Samaan aikaan kaupunkiin saapuu kuolleeksi lavastetuista sotilaista koostuva erikoisjoukko (mm. Michael Ironside, Clancy Brown ja William Forsythe), joilla omat metodinsa huumekaupan sekä Cashin pysäyttämiseksi ja Jack voi olla heille avuksi taikka esteeksi.

Kun näyttelijäjoukko koostuu henkilöistä kuten Nick Nolte, Powers Boothe sekä Clancy Brown, tarinan takaa löytyy John Milius ja ohjaajana on Walter Hill, niin testosteronin määrä ylittää sallitut arvot ja rintakarvatkin alkavat pilkkomaan puita ja grillaamaan makkaraa. Pölyä, tuimia katseita, tiukkoja repliikkejä, vahvaa Sam Peckinpahin kunnioitusta (lopussa on erittäin suoran oloinen lainaus Hurjasta joukosta) ja hapantunutta veljesrakkautta joka voi johtaa vain kuolettavaan kaksintaisteluun. Elokuvana Oikeuden puolesta ei tee ihmeitä vaan pysyttelee aikalailla perusasioiden äärellä, mutta se tekee kaiken sellaisella varmuudella ettei yllätyksettömyys vaivaa laisinkaan. Tämä kun on niitä elokuvia joiden kohdalla tuntuu kuin pitäisi rutistaa oluttölkkejä otsaa vasten ja puhua kovalla äänellä, SILLÄ TÄMÄ ON AIKA PIRUN TIUKAKSI KIERRETTYÄ KAMAA! Selvää, suoraviivaista  ja siksi se toimii.

Erityisen tehokasta on Boothen esiintyminen lopun kaksitaisteluun valmistautumisessa, jossa hän tiedostaa kohtalonsa, mutta ei jaksa enää oikeasti välittää siitä, vaan ottaa asian hyvin rennosti.
"Aw, shit! Look, honey, if you're gonna cry it just fucks it all up, lowers the whole tone. I mean, this ain't just dog shit we're doing, here. These are the two men you love laying in on the line!"
Muutenkin Boothen väsynyt, mutta silti hymynaamaa ja rehvakasta muille esittävä rooli on esitetty hemmetin tehokkaasti. Herkullisinta elokuvassa lieneekin Boothen ja Nolten yhteiset kohtaukset.

Jos aikoo etsiä tämän elokuvan katsottavakseen, niin suosittelen kiertämään kasettijulkaisun kaukaa. Elokuvaa on nimittäin leikattu aika kovalla kädellä ja oudon vaihtelevasti, sillä sensuuri on luonnollisesti kohdistunut elokuvan veritehosteisiin, mutta vain osa roiskeista on poistettu ja osa jätetty täysin ennalleen vaikka tilanteet ovat keskenään aivan samankaltaisia. Se kuinka paljon verta on kuvasta poistettu ei ole kuitenkaan se syy miksei tätä kasettijulkaisua kannata ostaa jos muita vaihtoehtoja on tarjolla, vaan se miten ne leikkaukset on tehty. Tätä on nimittäin leikattu siten, että välillä dialogi saattaa katketa kesken ja ylimääräistä kuvaa on viety pois niin paljon, että joidenkin käänteiden ratkaisut ja hahmojen kohtalot jäävät kokonaan unohduksiin vaikka väkivallan jälkeen olisikin osoitus siitä mitä lopulta tapahtui. Todella huolimatonta työtä.

Huolimattomuudesta puheen ollen, oli huvittavaa huomata kuinka pariin otteeseen kuvaan putoavan mikrofonin ohella Boothen sänki muuttuu kesken kaiken täydeksi parraksi ja palaa sitten takaisin sänkiseen olotilaansa.
Ja tämä voi olla aika kaukaa haettua, enkä mitenkään negatiivisesti kommentoi elokuvan musiikkia, sillä pidän siitä kovasti, mutta tuleeko muillekin tästä lopputekstien kappaleesta mieleen Terminatorissa soiva Burnin' in third degree?

Ihan oikeasti se aloitus on kuin tosi hidastetusti se "you got me burnin', you got me burnin'..."

Tähdet: ***
Oikeuden puolesta

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

No juu. Kyllähän noista kipaleista tiettyä samankaltaisuutta löytyy. Sitä ei käy kieltäminen...

...noir kirjoitti...

Tottakai, sillä Oikeuden puolustajan säveltäjänä toimi Jerry Goldsmith, jonka sävelsi myös Alienin, jonka jatko-osan ohjasi James Cameron, joka ohjasi myös Terminatorin, jonka säveltäjänä oli Brad Fiedel ja Fiedelin sävellysten joukossa oli myös Tryanglzin kappale Burnin' in third degree, ja burnin' on suomeksi palaa joka viittaa tuleen kuten elokuvaan Tulen alla, eli Under Fire jossa esiintyi eräskin Nick Nolte ja elokuvan sävelsi Jerry Goldsmith, ja koska Tulen alla ilmestyi vuotta ennen Terminatoria niin selvästikin Burnin' in third degree kopioi Goldsmithia käyttäen apunaan elokuvansa aikamatkustuskäytäntöä. Lisäksi Contra-pelin hahmot perustuvat visuaalisesti Predatorin Dutchiin ja First Bloodin Ramboon, joista jälkimmäisen elokuvan sävelsi Jerry Goldsmith ja edellisen elokuvan stara esitti Terminatoria. Eikä unohdeta sitä, että pelissä on mukana Alienmaisia olentoja ja että euroversiossa, eli Probotectorissa päähenkilöt ovat itse robotteja, aivan kuten Terminatorkin on jota ei säveltänyt Goldsmith, mutta joka sävelsi musiikkia useampaankin Star Trek-elokuvaan, joissa osassa oli mukana Data, joka on mekaaninen ihminen ja Star Trekeja sävelsi myös James Horner, joka sävelsi musiikin elokuvaan Aliens, joten syytän kaikesta Martin Scorsesea

Tuoppi kirjoitti...

Ja kaikki tämä tapahtui ilmeisesti talossa, jonka rakensi Jussi?

...noir kirjoitti...

Damn you Scorsese!