Jos olet lukenut kirjan, niin olet jo nähnyt elokuvan. Joten eikö olekin tärkeintä että elokuva tavoittelee kirjan henkeä, ei sen kloonausta. Etenkin kun elokuva ei voi koskaan olla samanlainen kuin mitä mielukuvituksemme on ollut. Varsinkaan kun on todennäköistä että eri ihmiset omaavat keskenään hiukan erilaiset mielikuvitukset.
Juuri se ”henki” on se mitä pelkäsin ettei Watchmenin elokuvaversio tavoittaisi.
Onneksi olen väärässä.
Ensin suosittelenkin etsimään luettavaksi Watchmen sarjakuvan (tai kuten puritaanit itkevät, graafisen novellin) ja lukemaan sen, sillä kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaiten kirjoitettuja tarinoita.
Ja kun nyt tarina otettiin puheeksi, niin käydään se läpi hyvin pelkistetysti. Jo pelkästään sen takia, että mukana on aika paljon tärkeitä henkilöitä ja kaikki käytynä läpi tulisi spoileja turhankin paljon.
On 80-luvun puoliväli. Neukut uhkailevat jenkkejä atomipyssyillään ja jenkit uhkailevat neukkuja atomi-ihmisellään, Tohtori Manhattanilla (Billy Crudup.)
Tohtori Manhattanin lisäksi jenkkilässä asustaa muitakin supersankareita, mutta Tohtori Manhattan on heistä ainoa jolla on yliluonnollisia voimia. Loput ovat enemmän näitä Batman-sarjan henkilöitä, jotka ovat kuitenkin perusihmisten rinnalla superrotua.
He, supersankarit ovat myös ihmisiä vikoineen ja osalla heistä viat ovat muita suurempia.
Ensin muutama kymmenen vuotta sitten joukko poliiseja pisti karnevaaliroippeet päälleen ja näin syntyivät ensimmäiset supersankarit. He olivat ihanteita.
Nyt uuden sukupolven sankarit ovat valtion silmissä samanlaisia rikollisia, kuin he joita vastaan he taistelevat. Osa on kaupallistanut imagonsa, osa haaveilee vanhoja hyviä aikoja ja osa toimii edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten joku menee ja tappaa Koomikon (Jeffrey Dean Morgan), ja nyt mietitään kuka on ottanut supersankarit kohteekseen. Joten vanhoista puvuista puhalletaan pölyt päältä ja murhaajan selvittäminen alkaa. Tehtävä joka ei ole helppo, sillä Koomikko oli ihmisenä ongelmamagneetti ja suurinpiirtein puolella maailmaa näyttäisi olevan motiivi Koomikon elämän lopettamiseen.
Sankarit joita ei hyväksytä.
Ydinsodan pelko.
Sisäpiiriläisen murha.
Ja joku haluaa luoda uuden aikakauden tuhoamalla osan maailmasta.
Eikä ainoa supervoimainen olento, Tohtori Manhattan halua tehdä asialle mitään.
Uskokaa pois, tarinaa löytyy paljon enemmänkin.
Watchmenissa on saatu uskomattoman hyvin siirrettyä sarjakuvan monipolvinen tarina elokuvaksi niin että se on samalla sekä hyvin uskollinen lähteelleen, että myös uskaltaa ottaa jonkin verran riskeiksi luokiteltavia muutoksia.
Elokuvana tämä on hieman samalle yleisölle suunnattu kuin Nolanin Batmanit. Eli kyseessä on huomattavasti aikuisempi, tai vakavampi superheerostarina kuin jotkut Spider-Manit ja vastaavat. Mutta vaikka Watchmen vertautuu johonkin Batmaniin, niin kaikesta agressiostaan huolimatta Yön Ritari tuntuu lastenelokuvalta tämän rinnalla ja Watchmenin K-15 tuntuukin hieman alimitoitetulta.
Erittäin hyvä elokuva joka on paljon, paljon enemmän kuin vain sarjakuvaelokuva.
Hieno tarina, hyvin näytelty ja yhtä hölmöä efektiä lukuunottamatta erittäin hyvän näköinen elokuva joka teki minuun erittäin suuren vaikutuksen.
Okei, Leonard Cohenin Hallelujan käyttö väärässä kohdassa häiritsi hieman. Vastaavasti tosin Philip Glassia käytettiin niin taidokkaasti että on pakko nostaa hattua.
Etenkin minua viehätti hahmojen halu pysyä menneessä, koska he pelkäsivät mitä tulevaisuus tuo mukanaan henkilökohtaisella tasolla.
Tähdet: *****
Watchmen
...NOIR
2 kommenttia:
Katsoin tämän justiin vast'ikään DVD:ltä eka kertaa minäkin. En muka jotenkin kerennyt teatteriin katsomaan.
En ole lukenut Mooren sarjakuvaa (eikös Moore itse ole sanonut, että hänen sarjakuviensa nimittäminen graafisiksi romaaneiksi on vain jonkun mainospuolen heebon keksimä juttu?), mutta ajattelin kyllä lueskella sen nyt, kun elokuva on katsottu. (Käy kai se näinkin.)
Elokuvaa pystyi kyllä mielestäni ihan hyvin seuraamaan sarjakuvaa lukemattakin, vaikka varsinkin lopussa tuli sellainen olo, että uutta asiaa tuli melkoisella tykityksellä ts. elokuvassa oli vähän liikaa kohtauksia joissa patsastellaan jossain muka komeassa maisemassa (Mars - tutkimusasema Pohjoisnavalla jne.) ja selitettään taustoja (hän on isäsi... minä olen tarinan pahis... jne.)
Aluksi tarinaa kuljetettiin musta hienosti niin, että elokuvan näkökulma siirtyi keskeisestä henkilöstä toiseen, mutta lopussa sitten näkökulma tuntui olevan vähän hukassa. Kammottavaa kyllä loppuratkaisu ei tuntunut oikein kammottavalta. 15 miljoonan ihmisen räjäyttäminen ei oikein koskettanut, koska näiden ihmisten edustajia ei elokuvassa ollut esitelty. Sarjiksessahan tämä on ilmeisesti hoidettu toisin? Rorschachin uhraaminenkin tuntui melko samantekevältä, vaikka hahmoon ehtikin elokuvan kuluessa samaistua. Nimenomaan loppuun olisi pitänyt minusta saada jotenkin intensiivisempi tunnelma.
Ihan jees leffa kuitenkin ja varmaankin hyvä, että suhteessa sarjakuvaan oli myös uskallettu ottaa vapauksia.
Kyllä muistaakseni Moore itse vastustaa sarjakuvien nimittämistä graafisiksi novelleiksi, niin kuin sarjakuvissa itsessään olisi muka jotain hävettävää.
Moorehan vielä vastustaa elokuviensa filmatisointeja henkeen ja vereen, ja on kuulemma sanonut ettei katsoisi Watchmeniakaan mistään hinnasta.
Sinänsä sääli, sillä vaikka hänen tarinoistaan on filmattu monenkirjavia elokuvia, niin aika moni niistä on pitänyt alkuperäisen hengen aika hyvin kunnossa. V For Vendettaahan ei esimerkiksi löydy Mooren IMDB-tiedoista, koska hän vaati nimensä poisotettavaksi.
Tarinoiden alkuperäisenä kirjoittaja hänellä tietenkin on oikeus olla kiukkuinen kun tarinaa muutetaan elokuvaa varten, mutta silti...
Minä oikeasti pidin siitä kuinka se miljoonien ihmisten räjäyttäminen ohitettiin lähes olankohautuksella ja ainostaan Rorschach oli kunnolla suuttunut siitä. Tämä mielestäni paljasti hieman sitä, kuinka nämä sankarit oikeastaan pitävätkin itseään muita parempina. Jopa joku Nite Owl, joka kuitenkin oli hahmona niitä hyveellisimpiä. Hieman kuin valtio olisi sittenkin oikeassa kieltäessään supersankaruuden.
Lähetä kommentti