Hurrikaani (The Final Countdown, 1980)

Laivaston sotapojut matkaavat ajassa lentotukialuksellaan.

Kuulostaa kovasti samalta kuin Tuhon Kuilu (The Philadephia Experiment), joka tosin valmistui neljä vuotta Hurrikaanin jälkeen. No, eipä näissä kuitenkaan hirveästi samaa ole. Kunhan tuli mieleen.

Mikä-lie-supermiljonääri-maailmanjohtaja herra Tideman (jonka näyttelijän mainitsen myöhemmin) lähettää vuonna 1980 lentotukialus Nimitzille puolustusvoimien tarkkailijan, Warren Laskyn (Martin Sheen) tekemään mitä nyt sitten tekeekään. Nimitzillä Lasky tapaa tietenkin aluksen komentajan Matthew Yellandin (Kirk Douglas) ja perämiehen Richard Owensin (James Farentino.) Siellä sitä sitten hengaillaan hetkinen, kunnes salaperäinen myrsky sattuu kohdalle ja luonnollisesti tämä myrsky tuo mukanaan jonkinlaisen aikapyörteen, ja sinnehän alus sinkoutuu.
Seuraavaksi Nimitzin miehistö huomaa kulkeutuneensa ajassa hetkeen hieman ennen kuin Japanilaiset hyökkäävät Pearl Harboriin. Sitten puntaroidaankin onko oikein koettaa puuttua historian kulkuun, sillä vaikka he tietävätkin hyökkäyksen tapahtuvan niin se ei ole vielä tapahtunut. Mukaan laitetaan keskustelua siitä onko historian muuttaminen edes mahdollista, vai onko tulevaisuus kiveen kirjoitettu.
Lopulta Yelland päättää, että heidän velvollisuutensa on ainakin yrittää estää Pearl Harborin tuho, mutta sopivasti aikapyörre sattuu taas kohdalle ja Nimitz palaa kotiinsa, oikeaan aikaansa. Menetyksiltä ei kuitenkaan vältytty ja esimerkiksi Owens katosi historiaan.
Yelland ja Lasky iloitsevat kotiinpaluusta, kättelevät ja lähtevät omille teilleen.
Tuo aiemmin mainittu salaperäinen herra Tideman tulee tapaamaan Laskya, joka ei tähän mennessä ollut koskaan tavannut Tidemania kasvotusten ja hupsistakeikkaa, Tideman onkin se historiaan kadonnut Owens (eli James Farentino.) Siksi Tideman/Owens lähetti juuri Laskyn alukselle, jotta,,, kyllä te tiedätte, sitä spacetimecontinuumia taas kerran.

Hurrikaani on ihan kiva elokuva. Hiukan tyhjäpäinen ideastaan huolimatta. Mikä ei nyt aivan huonokaan asia ole.

Elokuvassa on turhan paljon tyhjäkäyntiä, etenkin kun ottaa huomioon miten nopeasti ja efektipainotteisesti elokuva alkaa, mutta sitten, sitten vain pyöritellään peukaloita. Mukaan toki otetaan tunnetut aikamääritelmä- ja aikaparadoksikliseet, mutta kaikki jää vain pintaraapaisuiksi.
Toimintaa on aivan liian vähän toimintakohtauksissa.
Filosofioinnit jäävät onnenkeksitasolle.
Ja lopulta hieman ihmettelee miten tämä elokuva sai houkuteltua mukaansa näin isoja nimiä kuin Martin Sheen ja Kirk Douglas.

Vastaavasti taas juuri nuo heikkoudet toimivat myös Hurrikaanin miellyttävinä puolina.
On ilo katsella Sheenia ja Douglasia, jotka ovat niitä näyttelijöitä joiden ansiosta elokuvan taso nousee.
Kun kyse on aikamatkustustarinasta, niin niillä on välillä tahatonkin tapa koettaa olla liian ovelia omaksi hyväkseen ja sitä kautta ne ovat usein epäloogisuuksien ongelmanippuja. Siispä Hurrikaanin pikaruokamainen käsittelytapa aikamatkustukseen on sopivan harmiton, jotta siitä ei jää tahalleen etsimään virheitä, vaan hyväksyy sen pelkkänä viihteenä.

Kuitenkin se mistä pidin eniten, oli se aikapyörre-efekti. Koska se palautti jälleen kerran mieleen kuinka paljon uskottavamman näköisiä käsityönä tehdyt visuaaliset efektit ovat verrattuna teknisesti kehittyneempiin, mutta ikävän muovisiin cg-temppuiluihin. Hieman kömpelötkin vesitynnyrivärimaailmat ovat mukavampia, kuin ultrakiiltävät Klonkut timanttihaarniskoissaan keskellä tähtispiraalia.

Hurrikaani on siis seikkailua, jännitystä ja scifeilyä yhdistävä isojen lapsien hiekkalaatikko, joka maistuu hyvältä ja kelpaa kissallekin, mutta saa toivomaan enemmän.

Tärkeintä on kuitenkin, että siitä tuli varsin nasta fiilis.

Tähdet: ***
Hurrikaani
...NOIR