Merry Christmas Mr. Lawrence (1983)

Kun lähes 20 vuotta sitten ensimmäistä kertaa katsoin elokuvan Merry Christmas Mr. Lawrence, oli valintakriteerinäni se että elokuvassa näytteli David Bowie. Tuolloin muut elokuvan kantavat nimet kuten Ryuichi Sakamoto, Takeshi Kitano ja ohjaaja Nagisa Oshima olivat minulle vielä tuikituntemattomia. Tom Conti kyllä näytti lievästi tutulta. Sittemmin kukin noista edellämainituista nimistä on tullut hyvinkin tutuksi ja kaikki kiitos juuri elokuvalle Merry Christmas Mr. Lawrence. Jo heti elokuvan alussa soiva Sakamoton säveltämä teemakappale kietoi pauloihinsa. Samalla tavalla kuten esimerkiksi Tähtien Sodan intro tekee. Heti kun kuulet ne ensinuotit, olet kadottanut kaiken ulkopuolisen ja katsot kuvaruutua kuin olisit hypnotisoitu. Siinä missä John Williams läväytti musiikillaan kasvoillesi, Sakamoto tekee saman äärimmäisellä herkkyydellä. Syy miksi aloitan tämän nimenomaan Sakamoton kautta on siinä, että Sakamoto on elokuvan tärkeimpiä elementtejä, ei vain sävellystensä kautta, vaan koska hän on tarinan yksi neljästä päähenkilöstä. Ja elokuvan pääpainotus on Bowien ja Sakamoton välisessä suhteessa. Jos elokuvasta kertoo vain äärimmäisen lyhyesti, niin ensimmäiseksi vertailukohdaksi nousee elokuva Kwai-joen Silta (The Bridge On The River Kwai, 1957.) Molemmissa Japanilaisten pitämälle vankileirille tuodaan brittisotilas, jonka tulo muuttaa vankileiriin jo syntyneen harmonian. Lawrencen Celliers (Bowie) ja Kwain Nicholson (Guinness) ovat molemmat jäykähkön suoraselkäisiä sotilaita, jotka saadessaan päähänsä jonkin tavoitteen, tekevät kaikkensa saadaksensa tuon tavoitteensa täytettyä. Mutta siihen oikeastaan yhtäläisyydet loppuvatkin näiden elokuvien välillä. Kun Kwai keskittyi enemmänkin kahteen ihmiseen: Nicholsoniin, jonka itsepäinen kunniatunto sai hänet harhautuneesti avustamaan Japanilaisia sillan rakennuksessa. Ja Shearsiin (William Holden) jonka ainoa motivaatio koko elokuvan aikana, oli vain päästä mahdollisimman kauaksi Japanilaisista. Shears edustikin elokuvan perinteistä Papillon-hahmoa, joka tahtoi vain harrastaa vankikarkuruutta ja siten toi elokuvan actionainekset. Kwai-joen Silta on erinomainen elokuva, mutta poislukien Nicholson, on kyseinen elokuva kuitenkin suht' perinteinen ison rahan sotatoiminta (vrt. Pearl Harbor, Olimme Sotilaita.) Siten myös ymmärrettävästi helpommin sisäistettävä elokuva massayleisön silmin. Kwain voi katsoa joko vain toimintana, tai syvällisempänä kuvauksena ihmisluonteiden eroista. Vaikkakin Merry Christmas Mr. Lawrence sijoittuu Japanilaisten pitämälle sotivankileirille ja vaikka Lawrencen ”idyllin” muuttaa myös uppiniskaisen brittisotilaan tulo, on Lawrence täysin erilainen elokuva. Ensinnäkin Lawrence ei sisällä toimintaa juuri nimeksikään, joten puhtaana viihteenä sitä ei kannata katsottavaksi valita. Sota on jossain hyvin kaukana Lawrencen todellisuudesta. Toisekseen tämän hyvin (hiljaisesti) puheliaan elokuvan pääpaino on ihmisten kyvyssä sopeutua toistensa seuraan, ei missään suuren luokan tapahtumassa. Merry Christmas Mr. Lawrence on elokuva, josta lähes jokainen sen nähnyt on pitänyt. Se on kerännyt useita palkintoja ja suopeat arvostelut. Mutta silti se on jäänyt elokuvaksi, jota moni ei muista. Lawrence ei ole mitenkään erityisen vaikea elokuva, tai massayleisölle sopimaton, mutta se kuuluu samaan sarjaan elokuvia kuten The Fountain tai Ghost Dog. Sitä ei pidä vain katsoa, vaan se tulee tuntea. Elokuvassa on neljä tarinan kannalta tärkeää henkilöä, joista kaksi suuremmassa osassa. On elokuvan nimihenkilö Lawrence (Tom Conti) joka toimii elokuvan eräänlaisena kertojana. Lawrence itse on eräänlainen tulkki, joka koettaa pitää rauhaa yllä vankileirissä ymmärtämällä molempien näkökannat. Vaikka Lawrence on itsekin sotavanki, ei hän erityisemmin syytä Japanilaisia mistään erityisestä. Hänen silmissään on vain harmaan eri sävyjä, ei mustaa ja valkoista. Ja Lawrencen silmissä vankileirissä on paras mahdollinen demokratia vallassa ja hän on sopeutunut tilanteeseen. Sitten on Japanilaisten vastine Lawrencelle, Hara (Takeshi Kitano) joka ei tunne vanginvartijan, saatikka sotilaan työhönsä muuta yhteyttä, kuin että se on työtä sekin. Hara tekee sen mitä käsketään, koska jonkun se on kuitenkin tehtävä. Siinä mielessä Hara on Lawrencen tavoin siirtänyt itsensä tapahtumien ulkopuolelle, että vaikka hän joutuu toteuttamaan ylempien käskyjä, ei hän ota itse siihen kantaa, tai tunne asioita henkilökohtaisina. Vaikka sekä itse Lawrence, että Hara ovat sivuhenkilöitä, ovat he koko elokuvan kannalta tärkeitä, sillä he molemmat toimivat suorassa yhteydessä elokuvan tärkeimpiin pääosiin. Ja ne tärkeimmät pääosat ovat tietenkin Bowien Celliers ja Sakamoton Kapteeni Yonoi. Erikoisinta Celliersissa ja Yonoissa on se, että he ovat molemmat täsmälleen samanlaisia henkilöhahmoja, mutta molemmat näkevät toisensa aivan erilaisina. Kumpikin heistä uskoo velvollisuudekseen osoittaa omaa ylivertaisuuttaan, mutta molemmat sortuvat toistuvasti näyttämään kuinka epävarmoja ihmisiä he ovatkaan loppujen lopuksi. Kumpikan heistä saattaa antaa ymmärtää, että heidän oman arvon tuntonsa johtuu kunnioituksesta omaa maatansa kohtaan. Mutta molemmat ovat oikeasti, vain ja ainoastaan jääräpäisiä nulikoita. Kun Yonoi käskee jotain, Celliers kiukuttelee ja kapinoi. Joka johtaa siihen, että Yonoi katsoo hänen arvovaltaansa loukatun ja rankaisee Celliersia. Celliers ei alistu, vaan jälleen kiukuttelee, joka taas johtaa rangasitukseen, joka johtaa kiukutteluun. Lopulta molempien keskinäinen murjotus johtaa molempien tuhoon. Ja se kaikki tapahtuu turhaan, sillä kumpikaan ei asiassa edusta omaa maataan, tai sodan eri osapuolia. Bowien ja Sakamoton valinnat rooleihinsa osuvat täydellisesti kohdilleen. Bowien peribrittiläinen tapa olla nokkapystyssä, kirkkaat silmät ja arjalaista super-rotua edustava habitus tekevät hänestä sopivan ärsyttävän nulikkamaisen hahmon. Kun vastaavasti söpö syntikkapoppari Sakamoto (joka muuten oli syntikkapoppari yhtyeessä Yellow Magic Orchestra ja varmasti monien mielestä söpökin) on sopivan lapsekkaan näköinen ja oloinen, ja ennenkaikkea erinomaisen epävarman oloinen näyttelijänä sopiakseen Yonoin rooliin. Yonoin hahmoon kun kuuluu olennaisena se läpipaistava ajatus siitä että ”saanko minä kunnioitusta ja miten saan kunnioitusta.” Ja tuohon ajatukseen kiteytyykin oikeastaan koko Merry Christmas Mr. Lawrencen henki. Mutta jos elokuvan henkilöhahmot eivät osaa, tai uskalla löytää itsestään kunnioitusta omaa itseään kohtaan, niin miksi sitä saisi muiltakaan osakseen. Elokuva on hyvin suositeltava heille, jotka hakevat elokuvaltaan muitakin viihdearvoja kuin vain toimintapuolen, tai vauhdin ylipäätään. Merry Christmas Mr. Lawrence tuskin räjäyttää kenekään tajuntaa, tai sitten se tekee juuri niin, mutta se varmasti on elokuva joka on katsomisen arvoista ajankulua. Synkästä yleisilmeestään huolimatta, se jättää jälkeensä positiivisen tunteen. ...Mutta, se pitää katsoa silloin kun jaksaa keskittyä näkemäänsä. Ja jos elokuvan loppupuolella tuleva kohtaus, jossa Bowie astuu mestauksen eteen ei kosketa, on sinulla sydän umpiluuta.

Niin ja mitäkö elokuvan nimi oikein tarkoittaa? No, joulu on aina joulu.

Tähdet: *****

Nähtyäsi elokuvan Merry Christmas Mr. Lawrence, suosittelen seuraavia teoksia jatkamaan sen tunnelmaa:
-Vaikka Nagisa Oshima on ison profiilin Japanilainen ohjaaja, jonka tunnetuin teos lienee Aistien Valtakunta (Ai No Corrida, 1976,) joka on kerännyt mainetta pääosin suorasukaisen seksuaalisuutensa vuoksi. Suosittelen itse kuitenkin henkilökohtaisesti katsottavaksi hänen tuoreempaa tuotantoaan elokuvan Tabu (Gohatto, 1999) muodossa.
-Ryuichi Sakamotolta kannattaa etsiä kokoelma nimeltä 1996. Mitä siitä ei löydy, ei osaa heti toivoakaan.
-Takeshi Kitano on tehnyt elokuvia enemmän kuin tarpeeksi, mutta voisit valita huonomminkin kuin tämän erinomaisen Yakuza-elokuvan Sonatine (1993.) Kiehtova elokuva joukosta tappajia jotka vain koko elokuvan ajan odottavat ja odottavat, eivätkä tee juuri mitään. Loistavaa shittiä.
-Tom Contilla on heitä näyttelijöitä, jotka tekevät erinomaisia sivurooleja toistuvasti, mutta harvoin saavat osakseen koko elokuvaa omille harteilleen. Mutta elokuva Reuben, Reuben (1983) ainakin osoittaa että alkoholisoituneen runoilijan rooli sopii hänelle erinomaisesti.
-David Bowie. Hitto. Tältä herralta voisi suositella vaikka mitä, mutta Low on se joka on välttämätön koettava.
Merry Christmas Mr. Lawrence

Kwai-joen Silta

...NOIR