Kyttä Kyle (Ed Harris) tapaa juottolassa kauniin ja jotenkin etäisen oloisen Rachelin (Madeleine Stowe) eikä viettely johdakaan edellisen haluamaan lopputulokseen. Poliisina Kyle saa kuitenkin jäljitettyä Rachelin ja yrittää uudelleen onnistuen nyt huomattavasti paremmin. Lempi roihahtaa ainakin yksipuolisesti sillä Rachelin mielessä tuntuu olevan enemmänkin saada pettävä aviomiehensä Rupert (Charles Dance) hengiltä ja joku auttamaan ruumiin hävittämisessä. Rakkaus saa tekemään tyhmyyksiä ja kuten Kyle itsekin sanoo ovat murhaajat tyhmiä ja tekevät aina jonkin virheen jonka vuoksi jäävät ennemmin tai myöhemmin kiinni. Aika näyttää.
China Moon on Body Heatin (1981) tyylinen niin sanottu moderni, mutta ehdottomasti vanhanaikainen film noir-/femme fatale-elokuva joka tuntuu hieman vielä ikäistään iäkkäämmältä kun huomioi sen tehdyn jo muutamaa vuotta ennen julkaisuajankohtaansa ja päädyttyään myöhemmälle ajalle tuotantoyhtiön konkurssin vuoksi. Siten China Moonin vuosi 1994 onkin oikeasti 1990 ja siinä vielä ollaankin siirtymävaiheessa pois kasarista, mutta jos esimerkiksi Body Heat oli tyylillisesti erikoisuus 80-luvun alussa niin China Moon taisi osua hetkeen jolloin sama ilmiö oli kenties pienimuotoinen trendi? Vuosien 1990-1993 välillä kun ilmaantuivat Dennis Hopperin ohjaama Hot Spot, Paul Verhoevenin Basic Instinct, Jim Belushin tähdittämä Traces of Red, Willem Dafoen White Sands ja ainakin Nicolas Cagen Red Rock West joissa kaikissa oli enemmän taikka vähemmän nimivoimaa sekä mustaa rikoselokuvaa vahvoilla juonikkailla naisilla tuottaakseen pienimuotoisen ilmiön häivähdyksen sijaan. Tai sitten ei, mutta voisin siltikin uskoa että nimenomaan Hot Spotin ansiosta katsottiin China Mooninkin ajan koittaneen, joka ei sitten ajoissa tapahtunutkaan ja vaikka mukana onkin perinteisen oloinen epätoivoinen suhde johtamassa kuolettavaan umpikujaan-juonena, hyvät näyttelijät sitä toteuttamassa ja musiikkikin on kuin jostain Double Idemnitysta on China Moon hieman pitkästyttävä elokuva, jääden muiden aikalaisnoirien jalkoihin. Mustaksi rikoselokuvaksi tämä on vähän turhan beige ja Charles Dancen jenkkiaksentti on aivan kauhea.
Sinänsä China Moon on kuitenkin siitä mainio, että elokuvasta tunnistaa kunnioitettavat esikuvat ja se on koostettu laadukkaista yhteensopivista palasista, mutta se on lopputulokseltaan aivan liian varman päälle tehty että todellinen jännitysmomentti on kuin lukisi sanomalehteä aamukahvin aikana. China Moon toimii siis parhaiten jos katsoo sitä jonkinlaisena värikorjattuna versiona jostain vanhemmasta teoksesta tai jos ei ole suuremmin vastaavia elokuvia nähnyt, koska se ei kuitenkaan ole suoranaisesti surkea kokemus vaan pikemminkin laimennettu versio väkevämmästä ja siksi turvallinen ensiaskel lajityyppiin.
Ja onhan China Moon ainakin siitä erikoinen elokuva, että auton ovi ei yllättäen olekaan luodinkestävä.
Haluaisin pitää enemmänkin.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti