Kun keskustelee jonkun kanssa John Carpenterin elokuvista, niin kaikki tuntuvat tietävän vähintään Halloweenin. Seuraavaksi ihmisten mieliin pilkahtavat The Thing, Christine, Assault on Precint 13, mutta Pahan Kehä on niitä Carpenter-elokuvia jotka tulevat mieleen vasta hetken mietinnän jälkeen. Usein kuuleekin ihmisten sanovat ”ai, oliks sekin Carpenterin?” Kyse ei ole niinkään siitä, ettäkö kyseessä olisi mitenkään huono, tai unohdettava elokuva. Päinvastoin, kyseessä on erinomainen poliittinen satiiri, mutta helposti väärinymmärrettävä elokuva. Koska kyseessä on John Carpenterin elokuva tulee siitä monelle helposti mieleen, että sen täytyy olla kauhuelokuva. Koska elokuvassa on avaruusolentoja, niin sen ajattelee olevan sci-fiä. Koska pääosassa on vapaapainija, joka ammuskelee ja heittää legendaa, niin kyseessä lienee toimintaelokuva. Pahan Kehä on osittain edellämainittuja, mutta lähemmäksi päästään jos ajatellaan Oliver Stonen Wall Streetin tapahtuvan Soylent Greenin maailmassa. Pahan Kehä on satiiri 80-luvun juppikulttuurista.
Elokuvan päähenkilönä on John Nada (Roddy Piper) joka nimensä mukaisesti ei ole kukaan, eikä ole mikään. John Nada on työtön kulkuri jolla ei ole tarinaa kerrottavanaan, mutta hänen ansiostaan suuri maailmaan koskeva salaliitto alkaa pikkuhiljaa purkautua, mutta ei ratkea hänen ansiostaan. Nada ei ole mikään Eastwoodialainen mies ilman nimeä, jota ympäröisi jokin mystinen aura, vaan Nada on vain se duunari, joka pitkän työpäivän jälkeen tahtoo nollata aivonsa ja olla tekemättä mitään. Hän ei ole sankarihahmo, ei mikään maailmanparantaja, hän vain on harmaata keskikastia. Pahan Kehän ihmiset jakaantuvat mustavalkoisesti rikkaisiin ja köyhiin, ja Nada edustaa luonnollisesti sitä köyhempää puolta.
Elokuvan alussa John Nada saapuu jälleen uuteen kaupunkiin ja etsii itselleen jotain työtä, jotta saisi vatsansa täyteen ja katon päänsä päälle jälleen yhdeksi päiväksi. Ympärillä nähdään kuinka kodittomat ajateen koko ajan ahtaammalle, jotta rikkaat saisivat itselleen lisää elintilaa. Köyhien annetaan köyhtyä, rikkaiden rikastuessa. Uteliaisuuttaan Nada törmää ihmisryhmittymään jotka lähettävät piraattilähetyksiensä kautta sekavalta kuulostavaa vastarintapropagandaa, mutta sen sijaan että hän kiinnostuisi siitä, on hänelle tärkeämpää katsoa miten itse voisi hyötyä kaikesta. Palkaksi uteliaisuudestaan hän saa itselleen laatikollisen aurinkolaseja.
Kenties niitä myymällä saisi itselleen taskurahaa? Onko niistä hyötyä?
Löydetyt aurinkolasit ovat kuitenkin jotain ihan muuta, kuin keino suojautua auringolta. Lasien linssien kautta maailma esittäytyy sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ihmiset ovat valjastettuja jatkuvaa työhön ja ihmisyyden funktio on olla lisääntymiskykyinen ja yhteiskunnallisesti tuottoisa. Mainoskyltit, lehdet, televisio ja muu informaatio ei enää olekaan subliminaalista, vaan suorasukaista massahypnoosia. ”Obey,” ”sleep,” ”marry and reproduce,” ”watch tv” ja muut sloganit osoittautuvatkin ympäröivän maailman pääsisällöksi. Ja lasien kautta voi nähdä myös, että osa ihmisistä on kaikkea muuta kuin ihmisiä. Joka puolella tuntuu olevan normaaleja päivärutiineja suorittavia joulukuusenkoristesilmäisiä pääkallopäisiä olentoja. Keitä he ovat ja miksi he ovat täällä?
Yleensä tämänkaltaisissa elokuvissa ihmisten joukkoon soluttautuneet avaruusolennot ovat tulleet syömään meidät ja imemään vesivarantomme kuiviin, tai jotain muuta vastaavaa. Entäpä Pahan Kehässä? Nämä olennot ovat täällä tekemässä bisnestä ja se on helpompi tehdä bisnestä ihmisen näköisenä, kuin mädäntyneen luurangon näköisenä. Ja tämän todellisuuden Gordon Gekkot ovat luonnollisesti yhteistyössä kallo-olentojen kanssa. Ihmisten joukkoalistus ei siis ole yksinomaan avaruusolentojen ajatus, vaan jos aiot olla menestyvä juppi, alistat duunarikansaa.
Tämänkaltainen kertomus vaatii tietenkin kapinointia ja siten aiemmin mainittu vastarintapropaganda tuleekin esille. Mutta avaruuden kallo-olennot eivät kuitenkaan ole vain alistamassa meitä, sillä kulutusyhteiskunnan luomina olentoina me alistumme yrittämättäkin. Pahan Kehä vain kuvaa äärimmäisiä keinoja saada yritys aiempaa tuottavammaksi. Asia on merkittävä suomalaisesta näkökannasta jo siksikin, että kaikki paperitehtaiden sulkemiset ja vastaavat ovat samankaltaisia keinoa saada rahaa, kuin mitä Pahan Kehässäkin tapahtuu. Onko siis suomalaisessa yritysmaailmassakin mädäntyneen luurankojen näköisiä toisen maailman olentoja johdossa?
Pahan Kehän luokitteleminen toimintaleffaksi, on kuin sanoisi Yul Brynnerin tulleen tunnetuksi liehuvista leteistään. Pahan Kehä sisältää yksiulotteisia hahmoja (John Nada tärkeimpänä,) huonoa huumoria, joitakin ääliömäisiä toimintakohtauksia, mutta kaikki se on vain palvelemassa elokuvan tärkeintä elementtiä, eli yhteiskunnallista kulutushysteriaa.
Ääliömäiset toimintakohtaukset, huono huumori ja muu vastaava olvat vain osoittamassa katsojalle, että näihin henkilöihin me voimme samaistua, koska he ovat tavallisia, tyhmiä ihmisiä. Sellaisia kuten sinä ja minä.
Nämä ihmiset voivat sanoa katselevansa Lynchia ja lukevansa Sartrea, mutta todellisuudessa heidänkin on helpompi nauttia Uunosta ja Aku Ankasta.
Hienovaraisen ironinen seikka elokuvassa on se, että nähdäksesi todellisuuden sinun ei tule ottaa laseja pois silmiltäsi, vaan asettamaan ne silmillesi. Joskus ruusunpuna voi olla todellista, mutta hyvin todennäköisesti tehdastuotantoa.
Tämän elokuvan ei tulisi jäädä millään tavoin pimentoon. Joten jos nautit hyvästä satiirista, etsi ihmeessä Pahan Kehä katseltavaksi. Hitto! Jos haluat nähdä vain ääliömäistä toimintaa, niin katso silloinkin Pahan Kehä.
Tähdet: ****
...NOIR
2 kommenttia:
Varmaan The Thingin ja Big Trouble in Little Chinan ohella eniten meikäläisen soittimessa pyörinyt Carpenter. Sanoma säilynyt freesinä melkein koko tämän ajan - jollei jopa terävöitynyt.
Minulla se jakaa sijan The Thingin ja Halloweenin kanssa. Tosin kaikkia muita paitsi oikeastaan Village of the Damnedia ja Ghosts of Marsia on tullut katsottua runsainmitoin. The Ward on edelleen kokonaan katsomatta.
Lähetä kommentti