keskiviikko 12. elokuuta 2020

Kovaotteiset miehet (The French Connection, 1971)

Huumekytät Jimmy Doyle (Gene Hackman) sekä Buddy Russo (Roy Scheider) pistävät ohimennen merkille kuinka sekalainen joukko rikollisia viettää iltaa yhdessä ja he kiinnostuvat ottamaan selville miksi, joten aloittavat heidän seuraamisensa. Ilmenee että ranskalainen Alain Charnier (Fernando Rey) on laivaamassa jenkkeihin suurta huumelastia ja tämä tulee estää. Pahikset ovat kuitenkin itsekin valppaina ja pian hengitys tuntuu Doylen niskassa.

70-luvun kylmäveristen kyttäelokuvien aateliin lukeutuva Kovaotteiset miehet on aika nimensä mukainen tapaus ja saman vuoden Likaisen Harryn tavoin edelleenkin lajityyppinsä parhaimmistoa. Saadut palkinnot (mm. paras miespääosa- ja ohjaus-Oscarit) ovat vain eräänlainen virallinen osoitus Kovaotteisten miesten hyvyydestä, vielä parempi merkki toimivuudesta kun nimenomaan on se, että vaikka muoti ja hiusmallit ovat muuttuneet on tämä edelleen tänäpäivänäkin kuin isku palleaan. Jotain jota moni vastaava elokuva yrittää olla, mutta aniharvoin yltää lähellekään.

Henkilökohtaisesti pidän enemmän Likaisesta Harrysta, mutta ei se vähennä arvostustani Kovaotteisia miehiä kohtaan sillä näyttelijät pistävät parastaan, teksti on harkitun tarkkaa, ohjaus on tiukka kuin skotin kukkaron nyörit ja tunnelma asiaankuuluvan kylmä. Joten siinä on aikalailla juuri se kaikki onnistunutta mitä tällaiselta elokuvalta kaipaakin.

Hackman - joka voitti roolistaan Oscarin - nousee kenties elokuvan muistettavimmaksi näyttelijäksi ja varsin ymmärrettävästi, sillä kiitos lempinimensä (ts. Kippari Kalle), hassun hattunsa ja kiivaan luonteensa on hän ehdottomasti erottuvin hahmo. Ja vaikka Hackman ei ollutkaan ensimmäinen vaihtoehto rooliin, ottaa hän sen täysin omakseen. Tällä ei vähätellä muita elokuvan hyvää työtä tekeviä näyttelijöitä, mutta kyllä esimerkiksi kaikesta tasokkuudestaan huolimatta esimerkiksi Scheiderin rehti ja reipas aisapari tuntuu aika valjulta kun vieressä on Hackmann-teräksestä tehty kiehuva pata. Joskin kuten mainittua roolisuoritukset ovat kauttaaltaan onnistuneita ja ainoa mitä sinne olisi ehkä kaivannut lisää olisi ollut vähän vahvempia/näkyvämpiä pahisrooleja, ettei kaikki kallistuisi vain yhden hahmon suuntaan.

Yksittäisistä hetkistä erityisen nautinnollinen oli Doylen yritys seurata Charnieria, joka puolestaan oli varsin tietoinen Doylen olevan hänen perässään ja siitä syntynyt kiusoittelu oli mainiosti kutkuttava. Vastaavasti kaikesta näyttävyydestään huolimatta elokuvan kuuluisa pitkä autotakaa-ajo on nyttemmin hieman eh! ja siten ensikokemuksen jälkeen muuttunut itselleni sellaiseksi etten todellakaan pitäisi pahitteeksi leikkausta jossa kyseinen osuus lyhenisi. Kyseessä on taiten tehty kohtaussarja, mutta tehosteena kehitys on mennyt sittemmin niin pitkälle eteenpäin ja hieman spoilannut katsojaa.

Lopetus oli tyyliin sopivan tyly ja vailla palkintoa.

Hyvä, kuviin sopiva hermostuneen oloinen musiikki.

Ohimainintana se, että Kovaotteiset miehet ja sen päähenkilöt pohjautuvat todellisuuteen, jossa sieltä löytyy lisää tarinaa kerrottavaksi, kuten vaikkapa se miten kyttien saaliiksi saama huumelasti katosi myöhemmin. Ja lisää tarinaa on tarjolla myös siinä miksi tämä bluray näyttää niin kauhealta, vaikkakin itse ohjaaja William Friedkin on ekstroissa nimenomaan kehumassa kuinka kyseessä olevan paras versio nähtäväksi. Kuvalaatu ihmetytti sen verran, että olin varma jotta siitä on puhetta muuallakin ja pikainen googlaus osoittikin blurayversion herättäneen runsaastikin kritiikkiä.

Suosittelen katsomista varten vaikkapa aiempia dvd-painoksia taikka videokasettiversiota, sillä ainakin tämän blurayn rakeinen pastellisävy on yksinkertaisesti rumaa nähtävää. Sinänsä rakeinen kuva kyllä istuu 70-luvun alun kovaan kyttäelokuvaan, mutta ne ovat ne vauvanpeppuvärisävyt jotka pilaavat fiilistä.

Tähdet: ****

Kovaotteiset miehet

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Arvostelusi on täyttä roskaa. Näkyy, ettet ymmärrä oikeasti, mitä arvostelet. "Nyttemmin eh.. " Voi tziisuksen munat. Perehdy Friedkikin tuotantoon, elokuvantekoon aiemmilla vuosikymmennilä ja jos vielä sen jälkeen tuntuu, että sinulla on jotain kykyä tuhertaa arvostelua, niin tee se.