Ranskalainen huumekauppias Alain Charnier (Fernando Rey) menetti jenkkiturneellaan kamansa, mutta ehti sentään itse pakoon. Edellinen ei miellytä Charnieria yhtä paljon kuin jälkimmäinen, mutta jälkimmäinen se vasta potuttaakin Jimmy Doylea (Gene Hackman) joka on saanut Charnierin pidätyksestä itselleen pakkomielteen. Doyle matkaakin Ranskaan ja toivoo paikallisten poliisien auttavan häntä Charnierin saalistuksessa, mutta valtuuksia vailla oleva töykeä jenkkikyttä, jonka kontolla on kaksikin kollegan kuolemaa ei ole erityisen tervetullut maassa jossa kielimuurikin on osittain jääräpäisyyttä. Charnier vangituttaa Doylen ja pumppaa häneen hepoa, suistaakseen huumeita vastaan taistelevan kytän niiden käyttäjäksi. Sitten tämän prosessin lopuksi mies dumpataan mäkeen. Edessä on siis joko hyödyttömyys taikka selvityminen ja kosto. Tuo edeltävä lause kuulostaa joltain minkä löytäisi jonkin leffan kannesta.
Kakkososan ohjauksesta vastasi John Frankenheimer, joka oli urallaan pääosin varsin pätevä elokuvantekijä, mutta jolla oli huomattavasti kevyempi ja turvallisempi ote kuin ensimmäisen osan William Friedkinilla. Kovaotteiset miehet 2 on edelleen seitkytluvun tyyliin aika kolkko kyttäelokuva, mutta ilmavuutta on enemmän kuin edellisessä osassa eikä näin ollen huumori ole vain mustaa ja Hackman vetää tutun osansa rennommin. Mikä on Hackmanin kohdalla sinänsä ymmärrettävää koska tämä on toinen kerta kun hän esittää Doylea ja se on siten jo tuttu ja helpommin puettava, ja kun elokuva ei ole tyylillisesti yhtä agressiivinen kuin Friedkinin niin ehkeipä siinä sitten ollut syytä olla itsekään armoton. Tämä vain on hivenen erikoista ottaen huomioon elokuvan suurimman muistettavan idean olevan se jossa sankari pakotetaan narkkariksi ja sitten siitä pitää vierottautua jotta voi kostaa, ja sitten näillä eväillä mennään kevyempään ilmaisuun kuin aiemmin? Itse asiassa vaikka Hackman pistääkin koko kehonsa peliin, on hänen narkkariutensa hieman liikaa paperista luettu käsitys mitä kamanvetäminen on: ts. kärjistetysti todettan ammattimaisemmin toteutettu Reefer Madness.
Uskon, että myöhemmin urallaan hän olisi esittänyt osuuden toisin eli hillitymmin.
Ei Kovaotteiset miehet 2 mikään oikeasti aurinkoinen iltapäiväkävely ole, vain kevyempi verrattaessa edeltävään osaan. Frankenheimer osaa kyllä kuljettaa elokuvaansa, näyttelijät tekevät hyvää työtä ja kokemus jää ehdottomasti positiiviseksi.
Ja vaikka en mikään hifisti olekaan, olin varsin tyytyväinen siitä ettei tämän kakkososan kuvaa oltu ensimmäisen tavoin väkisin muutettu blurayta varten.
Koska ensimmäinen Kovaotteiset miehet pohjautui tositapahtumiin, niin tuumin josko samaa tarinaa olisi filmatisoitu enemmänkin ja tässä ohessa sitten huomasin, että Kovaotteiset miehet oli saamassa vuonna 1986 tv-sarjaversion, pääosassa Ed O'Neill.
Ilmeisesti aie tyrehtyi pilottijaksoon, mutta kyllä minä pystyn näkemään O'Neillin Gene Hackmanin kengissä.
Ja jotenkin sopivasti Kovaotteiset miehet sai myös vuonna 2015 saanut ranskalaisen version, La French. Joskin tässä tapauksessa kyseessä on ymmärtääkseni enemmänkin saman tarinan innoittama elokuva kuin varsinainen uudelleenversiointi.
Mutta onkohan siinä sitten pahiksena amerikkalainen huumekauppias?
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti