sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

The Amazing Mr. X (1948)

Pari vuotta aikaisemmin leskeksi jäänyt Christine (Lynn Bari) kaipaa edelleen edesmennyttä miestään eikä menneisyyteen tarrautumista vähennä ainakaan se, että hän kuulee meren myrskyissä entisen miehensä kutsun. Yökävelyllä rannalla Christine törmää Alexisiin (Turhan Bey) joka tekee herrasmiehen elkeillään vaikutukseen leskirouvaan, vaikka hieman ihmetyttääkin miksi mies siellä ylipäätään on. Christine alkaa saamaan enemmän ja enemmän viitteitä siitä kuinka aviomies koettaisi ottaa häneen yhteyttä haudan takaa ja kun Alexis vieläpä tuntuu tietävän mitä kuolleelle kuuluu, lienee jotain yliluonnollista olevan tapahtumassa. Varsinkin kun aaveitakin on nähtävissä, joihin myös elokuvan suomenkielinen nimi Aaveitten talo viittaa. Christinen hakeutuukin Alexisin seuraan koska uskoo hänen pystyvän ottamaan yhteyttä kuolleisiin, onhan uusi tuttavuus kuitenkin erikoistunut alaan. Christinen joutuminen Alexisin pauloihin luonnollisestikin huolestuttaa edellisen läheisiä koska he ovat varmoja jotta mies on vain omaa etuaan ajatteleva huijari, mutta sokea näkee vain mitä hänelle kerrotaan.

Vaikka tiesin etukäteen The Amazing Mr. X:n perusjuonen ja siten sen ettei kyseessä ole mikään hullu tohtori gorillakokeineen-tarina niin silti jotenkin nimen perusteella kallistuin olettamaan jotain sen suuntaista, mutta ei, ei sinnepäinkään. Toki elokuvassa on sen tyyppiseen elokuvaan sopivia muutamia tahattoman koomisia hetkiä ja ideoita, kuten siellä täällä äänekkäästi raakkuva Alexisin lemmikkikorppi jonka vain odotti kohtapuoliin sanovan "ei koskaan", mutta sitä ei kuitenkaan tapahtunut koskaan. Mikä ei siis kerro niinkään Poen kertomuksen olevan jotenkin koominen vaan pikemminkin miten tuollainen tilanne saattaisi elokuvassa tuntua, varsinkin vuoden 1948 elokuvassa jossa lintu saattaa olla oikea mutta vaikuttaisi silti aikansa tehostetekniikan vuoksi narussa roikkuvalta elottomalta kumilelulta ja se tulee tälläkin kertaa mieleen, jolloin sen elementin olisi voinut suosiolla poistaa. Siltikin niitä muutamia koomiseksi muuttuvia hetkiä lukuunottamatta kyseessä on erinomainen psykologinen jännäri, sanoisin jopa hitchcockmainen ja jos jokin tietty leffa tulee mieleen niin seitsemän vuotta myöhemmin valmistunut Clouzotin Les Diaboliques, jossa punotaan hieman samanhenkistä mielen sorruttavaa petosjuonta. Ja sanon mielummin Pirulliset kuin vaikkapa House on Haunted Hill vuodelta 1959, jossa siinäkin on pohjimmiltaan samanlaista ajatusmaailmaa, joskin huomattavasti popcornkauhuviihteellisemmin ja The Amazing Mr. X:n kohdalla silmänkääntö tukeutuu kuitenkin niin suuresti jännitykseen, että vertailukohdat kannattaakin hakea muualta kuin kauhusta. Olenkin sitä mieltä, että alkuperäisnimi The Spiritualist olisi pitänyt jättää voimaan, sen antaessa sopivamman mielikuvan sisällöstä kuin saada olettamaan hullua tohtoria gorillakokeineen.
Muutamista teknisistä kömmähdyksistä ja kuten se lemmikkikorppi osoitti, niin myös hassuista ideoista huolimatta The Amazing Mr. X on erittäin toimiva jännäri, joka parhaiden silmänkääntökertomusten mukaisesti onnistuu harhauttamaan katsetta tarpeeksi kauan jotta ei liian aikaisin näe missä kädessä se kolikko oikein onkaan.

Jos kuitenkin kehuni keskittyvät pitkälti tarinankuljetukseen niin suurempi positiivinen yllätys oli kuitenkin se miltä elokuva näyttää ja jopa tällaisesta tyypillisen heikkolaatuisesta public domain-julkaisusta huomaa, että The Amazing Mr. X:ssä uskomatonta on myös sen visuaalinen anti. Tämä näyttää upealta.
Ajalleen hyvin kekseliäitä kuvakulmia, vahvasti tyyliteltyä valaistusta jolloin valot ja varjot synnyttävät omat harhansa sekä todellisuutensa. Savu ja perspektiivi luovat tunnelmaa, tuulettimet ovat kovassa käytössä ja mieleen tuleekin, että jos tämä olisi tehty 80-luvulla niin sen olisi ohjannut Michael Mann, jonka The Keepissa ja Manhunterissa on sillä saralla hieman samaa henkeä.
Aivan yhtä caligarimaiseksi ei X:n anti yllä, mutta uskoisin silti sen innoittajana olleen kotimaataan enemmän saksalaisen elokuvan ekspressionismi. Mitenkään siis vähättelemättä jenkkiläisiä film noireja ja niiden kontrastivaikutteita, mutta nyt käytetty mielenterveyteen liittyvä kosketus suuntautuu enemmän rakkauden kielen maahan kuin muricaan.

Lopuksi tarpeeton toteamus siitä, että pääosaa esittävästä Turhan Beysta tulee ensimmäisenä mieleen vuoden 1932 Muumio koska siinä "muumion" peitenimenä on Ardath Bey ja kun näistä Beysta se Turhan esiintyi myöhemmin The Mummy's Tombissa (1942) niinikään Bey-nimisenä, niin lieneekö se toteamani mielikuva mikään ihme.

Turhan Bey tunnettiin myös nimellä "Turkish Delight", koska tottakai.

Tähdet: ****

2 kommenttia:

Franco kirjoitti...

Elokuvan pääkuvaajana toimiikin noirnero John Alton. Mustavalkokuvauksen mestareita. Yökuvauksen samaten.

...noir kirjoitti...

Jostain olin lukeneeni, että tätä elokuvaa olisi käytetty myöhemmin opetuskäytössä, enkä laisinkaan ihmettele miksi. Pitää katsoa jos löytäisi parempilaatuisen painoksen, herra X ainakin ansaitsisi sellaisen.