keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Panssaritiikerit (Death Race, 1973)

Tunnetaan kotimaassamme myös tittelillä Kamppailu aavikolla, mutta itselleni nimeä tärkeämpi on se että muistan penskana pyytäneeni vanhempiani vuokraamaan tämän ihan vain koska sen kansikuvapiirros oli mielestäni tosi cool.
On se sitä vieläkin. Tulee vähän mieleen Action Force eli jenkkiläisittäin G.I. Joe. Sitä tosin en laisinkaan muista tykkäsinkö muustakin kuin kannesta, mutta jos siinä ammuttiin ja jotain räjähti niin oli se varmaan sillä hetkellä parasta koskaan.
Niin ja tottakai niitä nimivaihtoehtoja löytyy enemmänkin, joista melkein voisi arvella vaihtoehtoisen enkkunimen State of Divisionin syntyneen halusta erottaa teos parin vuotta myöhemmin ilmestyneestä Roger Cormanin Death Race 2000-epookista. Tai sitten ei.
Vielä siihen kanteen palatakseni, hiukan ärsyttää kuinka tässä minun versiossani ovat aikansa mad photoshop skillsit leikanneet pahastikin tuota piirrosta.
Mutta mutta, keitäköhän kannen henkilöt ovat. Elokuvassa he eivät ainakaan esiinny.

Pohjois-Afrikka vuonna 1942 ja natsit ovat pahasti alakynnessä, mistä kaikki muut paitsi natsit ovat varsin tyytyväisiä. Kaksi liittoutuneiden jenkkilentäjää Culpepper (Doug McClure) ja McMillan (Roy Thinnes) lähtevät katsomaan ettei kukaan vaan satu astelemaan miinakentälle kun he törmäävät natsikenraali Beimlerin (Lloyd Bridges) joukkojen rippeisiin ja luonnollisesti alkaa kaksintaistelu jonka seurauksena molemmat lentokoneet tekevät hätälaskun. Beimler päättää ottaa tankkinsa ja todistaa itselleen, että sota kenties on hävitty mutta nämä kaksi nulikkaa saavat tuta ettei se silti tarkoita kotiinpääsyä muutoin kuin puupalttoossa.

Lähes mainio aavikolle sijoittuva takaa-ajoelokuva jossa epäonnistumisen ja häviön kieltävä natsikenraali antaa maanisuutensa peittää järkensä toiminnon. Pidän kovasti ideasta sijoittaa suuri osa elokuvasta aavikolle jossa piilopaikkoja on kitsaasti, se kun voisi luoda varsin toimivaa painostavuutta juurikin syystä ettei pakoon pääse kuin eteenpäin ja horisontin perusteella ei sielläkään ole mitään. Huomatkaa että "voisi", mikä ei tarkoita sen olevan tunnelmaltaan jännittävän painostava vaan pikemminkin koominen ja sitä usein arvatenkin tahattomasti, mutta siltikin edelleen huvittava.

Ensinnäkin se takaa-ajo toimii sinänsä loogisesti, mutta vaikka toinen laskeutuneista lentokoneista toimiikin sen verran että sillä voi ajaa kuten autoa ja tottakai kuka tahansa hyödyntäisi sitä enemmän kuin omia jalkojaan niin näyttäähän se aika naurettavalta kun takaa-ajossa lentokone ajaa tankki perässään.
Toisekseen takaa-ajettavia esittävät McClure ja Thinnes ottavat tilanteen aivan liian rennosti, aivan kuin kyseessä olisi pikemminkin Konna ja koukku kuin dramaattinen sotaelokuva.
Kolmanneksi jos jenkkisotilaissa on jotain tarpeettoman kevytmielistä niin saksalaissotilaiden esittäjistä voi ainakin todeta sen, että kukaan heistä ei näyttele kuin olisi piknikillä veistelemässä puujalkoja, mutta roolitus on silti aika epäonnistunutta. Lloyd Bridges oli hyvä näyttelijä ja vetää osansa vakaumuksen osalta mallikkaasti tässäkin, mutta hänestä ei saa natsia yhtään sen paremmin kuin Bubba Smithista.
Niin pinnallinen seikka kuin se onkin varsinkin Bridgesin äänenkäyttö vie ajatuksen pois verenhimoisesta natsista ja kohti reipasta sirkuksen tirehtööriä. Muiden saksalaisten jenkkipuhe ei ole niin häiritsevää ollessaan aika neutraaliam jolloin Bridgesin ääni korostuu entisestään.

Se että kyseessä on suurelokuvan sijaan televisiotuotanto tai kuinka budjetin rajoittuneisuus näkyy varsinkin joissakin tehosteosuuksissa ei pahemmin haittaa, koska elokuva kuitenkin pysyttelee suurelta osin minimalistisessa miljöössä ja keskittyy enemmän hahmoihin kuin räiskintään. Näin ollen raha ei näy varsinaisena rajoituksena ja elokuva näyttää täsmälleen niin hyvältä kuin sen tarvitseekin. Vaikka hahmojen uskottavuus onkin välillä koetuksella niin varsinkin siellä saksalaisten puolella on paljonkin toimivia elementtejä, suurimpana niistä Bridgesin esittämän kenraalin pakonomainen halu saada saalis kiinni ja alaisten keskuudessa kypsyvä epäilys päällikön kyvykkyydestä tehtäväänsä.
Jos elokuva vain ottaisi itsensä hieman vakavammin ja Bridgesiltä olisi kielletty heliumin imppaaminen niin ehkä sitten...

Jos tuossa joskus aiemmin blogissa esiintyneen Agent on Icen kohdalla huomautin kuinka tarpeettoman ylellistä oli käyttää puolentoistatunnin pituiseen elokuvaan 180min kasetti, mutta siinä tapauksessa se kenties olikin asiasta huomauttavan ison logon perusteella jonkinlainen myyntijippo (KATSO! SAAT ENEMMÄN SAMALLA RAHALLA! Vaikka se nyt onkin vain tyhjää tilaa johon nauhoittaa itse jotain ylimäääräistä) niin Panssaritiikerit luottaa päinvastaiseen kun seinä tuli vastaan heti lopputekstien jälkeen. Säästeliästä.

Tähdet: **

3 kommenttia:

Franco kirjoitti...

Kasetinkannen etualan kaveri näyttää hyvinkin paljon Richard Harrisonilta, olisko kuva jostain hänen leffastaan. Myös oikean ylälaidan kaverissa jotain hyvinkin paljon tuttua...

...noir kirjoitti...

Hyvin mahdollista. Elettiinhän aikaa jolloin kannet valehtelivat.

Anonyymi kirjoitti...

Piirroskansi paras kansi.