En tiedä, jotenkin tuntuu kuin Mexican Werewolf in Texas kertoisi jo kaiken oleellisen Mexican Werewolf in Texasista. Mutta miksi se kuulostaa koomisemmalta kuin An American Werewolf in London? Johtuuko se vain mielikuvasta sombreropäisestä viiksiniekkaihmissudesta Billy Ray Curyksen kanssa rodeossa jauhamassa purutupakkaa, kun voisihan se Lontoossa oleva ihmissusikin olla punaniskaraybob Hugh Grantin kanssa Emmerdalessa ja olisi yhtä hupsu. Jos ei ole nähnyt kumpaakaan voisi kuvitelma olla samanlainen, mutta kuitenkin kiitos Lontoo-version Meksiko on selvästi mahdollisesta vakavuudestaan ainakin osittainen parodia siitä ja jo siksi koomisempi. Lisäksi se on surkeaa halpamielistä kauhuroskaa joten pohdinnat hiiteen.
Teksasilaisen pikkukaupungin luona tapahtuu ikäviä, mutta kunhan bilenuoret ovat paneskelleet ja ryypänneet aikansa tulee chupacabra ja syö ne kaikki. Siinä välissä muut kyläläiset aikovat metsästää lihansyöjäpedon, mutta se syö ne kaikki.
Mexican Werewolf in Texas ei ole Asylum-tuotantoa, mutta se voisi hyvinkin olla yksi heidän mockbustereistaan sillä jos pelkkä titteli ei sitä kertonut on kyseessä todellakin aika kieli poskessa tehtyä tietoista B-roskaa. Ei niin ettäkö tämä olisi vakavissaan tehtynä ollut yhtään sen parempi ja siitä pitävät huolet kehnot tehosteet, onnettomat esiintyjät ja kaikki muu asiaankuuluva, mutta kuten niin usein muulloinkin kun ollaan menty itsetietoisemmalle ironian linjalle ollaan edes hivenen saatu puolusteltua omaa kehnoutta. Siksipä painotetun kliseiset hahmot sun muut ovat melkeinpä jo hyvästä ja kun mukana on kertojapäähenkilö muistuttamassa Daria Morgendorfferista ja yksi heppu imitoimassa lontoilevaa jenkkisutta David Naughtonia ollaan vähintään siedettävän viihdyttävyyden parissa. Avuksi tässä tulee vielä joukko yli-ikäisiä teinejä päätymässä kasaksi teollisuusjätettä kiitos oikeastaan aika sopivan näyttävän meksikaanisusidemonin hampaissa.
Onhan se hassun näköinen kuin karvainen bodariversio jostain Super Marion piraijakasvista, mutta asiayhteys huomioiden aika onnistunut. Eihän sitä tietenkään elokuvan aikana kunnolla näytetä, mutta miksipä olisikaan.
Valitettavasti aina välillä tekijät ovat luulleet, että on syytä viedä elokuvaa vakavampaan, oikean kauhun suuntaan ja silloin mennään metsään eksymään. Sen jälkeen edes petoeläimen silmistä kuvattu kohtaus Tappajahaita imitoivalla musiikilla ei jaksa enää palauttaa elokuvaa niin huono että hyvän tasolle vaan päädytään sinne eh! kyllä sen katsoi-sarjaan joka ei siis ole tarpeeksi huono mutta ei missään nimessä myöskään hyvä. Se pölhöhuumorin tieltä poikkeaminen aiheuttaa tässä tapauksessa vain pitkästymistä ja sitä riittääkin viimeistään puolesta välistä loppuun.
Siltikin paljon, paljon parempi ja vähemmän nolostuttava kuin Ihmissusi Pariisissa.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti