maanantai 23. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle pt.10: Penny Dreadful (2006)

Pennylla (Rachel Miner) on ahtaanpaikan sekä erityisesti automobiilien kammo ja tässä tapauksessa ongelmaa kasvattaa entisestään se kuinka hän penskana oli auto-onnettomuudessa jossa menehtyivät molemmat hänen vanhempansa. Joten jos pelkkä pieni tila on pelottavaa niin metallisessa hauta-arkussa jumittaminen se vasta onkin ja siksipä onkin fantsua että edessä on pitkä automatka terapeutin (Mimi Rogers) seurassa.  Tarkoitus olisi kulkea jonnekin vuoristoon Jumalan selän taakse missä sitten olisi retriitti muille mielensä järkyttäneille, mutta ensin ajetaan liftarin päälle joten hänet on otettava anteeksipyynnöksi kyytiin ja kohta Penny voikin lisätä repertuaariinsa vieraiden ihmisten pelon, koska tämä äänetön kasvonsa piilottava ja jotain veristä elukanraatoa järsivä kulkija ei ole sieltä halittavimmasta päästä. Olisi tarkoitus ajaa suotuisasti autosta poistunutta hyypiötä karkuun, mutta tottakai Pennyn panikointi ja tyhjä rengas aiheuttavat matkanteolle vaikeuksia, ja pian ollaankin keskellä ei-mitään ja Penny on siellä yksin.
Vai onko?
No, enkö minä juuri osoittanut, että siellä on psykopaattiliftari joka haluaa tehdä kaikista haggista? Terapeutti sai jo puukosta.

Tavanomainen murhanhimoinen sekopää stalkkaa nuorta tyttöä-tarina saa kaivattua lisäpontta siitä, että päähenkilö kärsii toimintoja estävästä traumasta (ts. se auto-onnettomuus) ja ollessaan yksin avun ulottumattomissa hänelle ainoa mahdollinen suoja on nimenomaan se pelkotiloja ruokkiva paikka (auto, jossa on plussana se terapeutin ruumis) jossa ollaan siten samaan aikaan turvassa kuin myös sen vankina. Siksi ei olekaan suuremmin tarvetta itse ulkoisen uhkatekijän eli murhaajaliftarin fyysisille toimille, riittää kunhan hän vain tarkkailee tilannetta ja pelkällä läsnäolollaan pitää huolen ettei uhri pääse pakoon vaan antaa hänen lipua enemmän ja enemmän pelkonsa sisään. Eihän tässä siis tarvita kuin kasvoton pahis seisomaan pimeässä, värisyttävät äänet ja näyttelijä joka pystyy omillaan  kantamaan hulluuden syöverit. Valitettavasti mukaan on pitänyt vaikka sitten väkisin tunkea muutama hivenen koominen sivuhahmo (ja sen myötä hieman tissejä) eikä Miner ole tarpeeksi hyvä ollakseen uskottavasti peloissaan vaan jokainen tilanne ratkaistaan oikeastaan samalla reaktiolla: vinkumisella. Ei hän surkea ole, kunhan vain on keskinkertainen ja esimerkiksi ajoittainen elävä rigor mortis olisi ollut omiaan luomaan sitä jumiutumista jota pelkääminen voi aiheuttaa ja jos ääntely onkin ollut ohjaajan päätös luomaan energiaa, tms. niin ei olisi ollut syytä. Siltikin suurimmalta ihan onnistunut kauhistelu jossa vähemmän on enemmän ja sitä olisi voinut olla toimivuuden kannalta vieläkin vähemmän, se kun auttaa elokuvaa joka kuitenkin pohjimmiltaan on vain tavanomainen murhanhimoinen sekopää stalkkaa nuorta tyttöä-tarina.

Tähdet: ***

Ei kommentteja: