lauantai 15. heinäkuuta 2017

The Num8ers Station (The Numbers Station, 2013)

Enpä muista vähään aikaan nähneeni elokuvia joiden nimissä korvataan kirjain numerolla. Radical ja awesome sanoisivat Thir13en Ghosts ja Mar1lyn Man5on.

CIA:n tappaja Emerson (John Cusack) tekee tunteettomasti työnsä kunnes eteen se tyypillinen tilanne jossa kohteeksi päätyy viaton (nyt lapsi) jota hän ei pysty kuolettamaan, mikä ei tietenkään estä kollega Greyta (Liam Cunningham) tekemästä niin. Emersonin lojaalisuus, ammattitaito ja kykeneväisyys joutuvat harkinnanalaisiksi joten mies siirretään syrjäiselle agenttien käyttämälle numeroasemalle - joka siis on perähikiällä sijaitseva eräänlainen bunkkeroitu toimisto jota kautta CIA:n salakoodatut viestit kulkevat - ja suojelemaan siellä työskentelevää koodinvälittäjä Katherinea (Malin Åkerman). Kenttäagenteille tämä on siis siirtyminen toiminnasta konttorirotaksi ja näin ollaan siivottu ei-toivottu aines kuten Emerson pois jaloista, jonka vuoksi mies kuluttaa vapaa-aikansa pulloon hukkuen. Katherine sentään jaksaa olla positiivisella tuulella ja koettaa valaa uskoa masentuneeseen Emersoniin, hivenen onnistuenkin siinä vaikka mies pitääkin yllä murjottavaa imagoa.
Erään vuoron vaihdon yhteydessä Emerson ja Katherine saavat huomata asemalle tunkeudutun ja iltavuorolaiset ovat tapettu. Heidät oli ennen kuolemaansa pakotettu lähettämään valheellisia salaviestejä joita Emerson ja Katherine koettavat nyt purkaa jotta voivat estää ties minkä katastrofin, mutta samaan aikaan Emerson taistelee aikaa vastaan koska juuri tällaisten tilanteiden varalta hänen vastuullaan oleva evakuointisuunnitelma tarkoittaa kollegoiden tappamista ja koko aseman hävittämistä, jotta mitään jälkiä ei jää perään. Aiemman tunnnontuskaisen kokemuksensa vuoksi Emerson ei pysty tappamaan Katherinea eikä myöskään kertomaan mitä hänen pitäisi tehdä, mutta jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus neidin pysymiselle hengissä on koodi purettava ennen ns. apuvoimien saapumista muutaman tunnin päästä. Siellä on pahoja agentteja of course.

"According to The Telegraph newspaper, actor Warren Clarke was one of the investors in this movie, and he "may have lost money after investing" in it, which led to him being almost penniless when he died."
No, ei tämä nyt niin huono ole kuin millaisen kuvan tuosta voi saada, mutta toisaalta ei ole vaikea ymmärtää miksi The Num8ers Station ei miksikäään rahasammoksi muuttunut. Se kun on niin tavanomainen agenttitoimintajännäri, että sitä katsellessa voisi vaikka vannoa nähneensä sen monta kertaa aikaisemminkin ja edellisen kerran juuri kaksi tuntia sitten. Tokihan se osittain tarkoittaa sitä, että kyseessä on tasavahva elokuva jossa ei vaikka nyt yllätyksiä taikka särmää olekaan niin ainakin se on niin kutsuttua varmaotteista ajantappoa, mutta kun tässä tapauksessa se tarkoittaa myös sitä että kyseessä on Sean Pennin Tulkki.

Mikä?

Aivan.

Kyseessä on yhtä nopeasti ulos päästä valuva tapaus, eivätkä tutut naamat edes koeta pitää itseään kynsin taikka edes hampain putoamasta unholaan.

Ehdottomasti parasta The Num8ers Stationissa ovat ne muutamat kohdat joissa Cusack kulkee tekemässä CIA:n tappohommia ja hän osoittaa niissä tilanteissa, että vaikka kohtaukset eivät olekaan normaalista poikkeavan vaikuttavia niin hän onnistuu olemaan yhtä coolin tyyni toimintapersoona kuin esimerkiksi Liam Neeson ja ehkä jos Cusack ei edelleen näyttäisi viisivuotiaalta voisi hän esiintyä isätoiminnassa varsin uskottavana päähenkilönä. Mutta kuitenkin, Cusack osoittaa jonkinasteista toimintatähtipotentiaalia vaikka kaipaamaan jääkin sen pukumies ampuu sairaan tarkasti-tilanteiden sijaan hieman potkimista palleaan ja niiden lähitaistelukykyjen paljastamista. Nyt jälleen kerran jäädään sinne friendzonelle, mutta ei ainakaan vain niinkään Cusackin itsensä vaan kokonaisuuden yllätyksettömyyden vuoksi.

Samperin hyvä musiikki. Aivan liian hyvää näin arkiseen elokuvaan.


Tähdet: ***

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Fant4stic, Se7en, Scre4m...

...noir kirjoitti...

Nine Inch Nailsin remixlevy Y34RZ3R0R3M1X3D

Tuoppi kirjoitti...

No huhhuh.