torstai 11. elokuuta 2016

The Hills Have Eyes 2 (2007)

Aika ahkeria sukurutsaajia nämä erämaan mutantit ovat, sillä vaikka kuinka heitä on kuollut pitkin Hills-elokuvia on heillä aina seuraavia sukupolvia pistää peliin. Mutta voi, nyt näyttäisikin siltä ettei oma liha enää kelpaa kun on saatava ulkopuolista naista raskautettavaksi ja niinpä varo vain jos omaat kohdun ja erämaahan eksyt.
Uskomatonta kyllä, mutta tämä ei ole mielestäni mikään surkea idea tämänkaltaisessa elokuvassa, sillä tämä pakkosiittämisajatus on ainakin jonkinlainen selitys sille miten näitä mutantteja ilmaantuu lisää. Joskin pidän hupsuna sitä, että alun esimerkin mukaan jossa vangittu ja tehtävänsä jälkeen tapettu nainen synnytti uuden mutantin, niin tottakai se on jälleen irvokas elefanttimies joka osoittaa että verenperintö on naurettavankin vahva sieltä isän puolelta. Eihän se nyt ehkä loisi sopivaa kauhutunnelmaa jos jokainen lapsi näyttäisikin joltain Chris Hemsworthilta, mutta miksi se automaattisesti on sieltä toisesta ääripäästä. Hyvä on, syyliä ja mulkosilmiä naama täyteen vaan.
Mutta eihän se tarina kuitenkaan sitä ole kuinka naiset eksyisivät erämaahan raiskattavaksi ja syötäväksi, vaan se on sivujuonne varsinaisessa kertomuksessa joka pitää edelleen aiempien elokuvien väkivaltakidutuspornon mukana, mutta jatko-osille tyypillisesti nostaa toiminnan määrä sekä vauhtia. Siispä tällä kertaa erämaahan päätyvät sotilaat harjoittelemaan sotimista ja sitä kautta toiminta saa aiempaa ärhäkkäämmän osan sisällöstä. Liekö sitten ajatuksena ollut tehdä Hills-sarjan Aliens, sillä ainakin se on lievästi samaa kuinka vitsailevat ja kykyihinsä uskovat ammattilaiset huomaavat olevansa heti alakynnessä vieraan vihollisen edessä. Persoonat tosin puuttuvat ja näyttelijät ovat kyvyiltään parhaimmillaankin vain ihan siedettäviä, ja tietenkin sen jännityksen kasvattamisen sijaan tyydytään pelkkään mättämiseen, koska se on ilmeisesti hubaa.

Tämä kenties on suosikkini Hills-elokuvista, sillä vaikka se on edelleenkin mielestäni huono elokuva jossa pääidea on pelkässä väkivaltatehosteiden esittelyssä, niin pidän kuitenkin siitä ajatuksesta kuinka ns. tavallisten ihmisten sijaan mutantteja vastustamassa ovat henkilöt joiden pitäisi ainakin teoriassa pystyä taistelemaan tasavertaisemmin ja sitten tietenkin osittain juuri heidän hybriksensä vuoksi he ovat kaikkea muuta kuin tasavertainen vastus. Olisin tosin toivonut, että elokuvan näyttelijöillä olisi muitakin roolihahmoja esitettävänään kuin uhri numero yksi tai uhri numero kaksi, sillä sellaisia he kuitenkin ovat. Lisäksi pidän tavallaan siitä, että mukaan on ujutettu se pakkoraskaus-idea, koska kuten jo sanoin sillä saadaan näille mörökölleille ainakin jonkinlaista lähes loogista jatkuvuutta aikaiseksi, ja pidän osittain myös siiitä että tämän osuuden uhrit ovat juuri niitä edellä mainittuja sotilaita joiden pitäisi mahdollisesti pystyä estämään kohtalonsa, mutta mistä pidä laisinkaan on se, että he ovat muiden tavoin lopulta vain pelkkiä uhreja ja jos jotain sisältöä heistä tuodaan esille, on se silloin vain se kliseisen kotona odottaa lapsi, joten olen vahva ihminen-persoona. Naiskatsojille uskoisin tämän elokuvan toimivan parhaiten juuri syystä, että he pystyvät kokemaan raiskaus- ja pakkoraskausaiheen paljon pahempana kuin mies, vaikka en minäkään haluaisi tulla radioaktiivisen supermutantin raiskaamaksi. Ihan oikeasti, en.
Vaikka Hills kakkonen onkin edelleen aika puuduttavaa väkivaltapornoa, on sen kasvanut toimintanopeus (mutantitkin ovat nyt jotan Luc Bessonin parkourtyyppejä) ja sotilaiden ylimielisyyden tuoma mukakomiikka (huom. tämä elokuva ei ole laisinkaan hauska edes vahingossa. Friedberg/Seltzer-elokuvissakin on enemmän huumoria. Tiedän, se kuulostaa valheelliselta) tervetullutta osoittamaan, ettei tällaista ole syytäkään ottaa tosissaan, sillä hei c'mon, kukapa ottaisi?

Ei niin ettäkö haluaisin, mutta ihmettelen miksei lisää Hills-elokuvia ole ilmaantunut.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Apua ei ole tulossa, ei liioin Seuraakaan...

...noir kirjoitti...

No ei ainakaan näillä nykyisillä Postin toimitusajoilla.