Nyt naurattaa! on yksi näistä lukuisista Disney-lyhytanimaatioita sisältävistä kokoelmalevyistä joiden pituus ei päätä huimaa ja joissa kierrätetään miljoonatta kertaa samoja (joskin edelleen loistavia) Aku Ankka ja kumppanit-piirrettyjä. Samoja animaatioita saa paremmissakin paketeissa joissa laatu ja määrä kohtaavat hinnan oikeassa suhteessa, kun nämä noin 70 minuuttiset (josta varsinainen sisältö on vain 33 minuuttia ja loput täytettä) ovat äärimmäisen harvoin oikeassa ainakaan sen hinnan ja määrän kohdalla, sillä maksaako täyttä hintaa jostain kokoelmasta jossa saa ruhtinaalliset viisi lyhytanimaatioita jotka löytää jo useilta muiltakin levyiltä ja aika varmasti jo omastakin hyllystä. Toki ensikertalaiselle (ja muillekin) nämä mukana olevat viisi animaatiolyhäriä todistavat laadun korvaavan määrän, mutta samoin kuin jatkuvasti uudelleen eri kansissa julkaistut Don Rosa-tarinat, keräilijälle on useinmiten tarjolla vain uudet kannet ja se ei oikein riitä henkilölle jolle kirjoissakin keräilyarvoa suurempi merkitys on niiden lukeminen. No jaa, mainostaahan Nyt naurattaa! kannessaan olevansa "remasteroitu, restauroitu, remiksattu" ja onhan siellä mukana jotain lisämateriaaliakin.
Tosiaan ne viisi lyhytelokuvaa täyttävät mainituista 70 minuutista vain 33 ja muu osa ajasta koostetaan ihan silkalla vasemmalla kädellä vedetystä täytemateriaalista. Jostain syystä - ja se on se tämän levyn "remiksattu-osuus - jokainen animaatiolyhäri on saanut peräänsä täsmälleen saman piirretyn vieläkin lyhyemmässä muodossa. Jos ei kärsivällisyys riitä katsomaan kuusi minuuttia pitkää tarinaa, niin aina voi valita levyllä mukana olevan editoidun version joka kellottaa hädin tuskin päälle kaksi minuuttia korvaamattomasta elonajasta. Minä en oikein ymmärrä tätä. Miksi ihmeessä kukaan tosiaankaan haluaa katsoa jonkin tyystin torsoksi leikatun version, josta ei sitten tajua putkiahtauman vuosi yhtikäs mitään muuta kuin, että ehkä voisin uhrata muutaman minuutin lisää ja kestää ne kokonaiset kuusi. Kuka hitto tälläisestä keskittymiskyvyttöminen editointi-ideasta on vastuussa. 80-luvun suomisensuuri? Onko tämä The Punisher ja Bloodsport jälleen kerran? Sitten jos vielä valitsee oikeiden taikka runneltujen versioiden sijaan play allin, näkee kokonaisten animaatioiden perään heti sen typistetyn version ja se on kuin lukisi ensin kirjan (novellin) ja sitten joku kertoisi sinulle sen synopsiksen. Sehän on siinä vaiheessa ihan tarpeetonta. Ei kenelläkään voi olla niin kiire etteikö ehtisi katsomaan kuuden minuutin pituista piirretyä ja jos onkin, niin pysyttele trailereiden parissa ja sammuta sitten koko laite, vie se pihalle ja hautaa syvälle myyräihmisten seuraksi.
Muut lisukit ovat Mikki-pätkien avulla tehty Queenin Another One Bites the Dust-musiikkivideo, joka sekin jätetään kesken kun eihän sitä millään voi koko biisiä soittaa ja kolme räpäytä ja jää näkemättä-pituista pätkää joissa Hessu tai Aku urheilevat. Ihan kuin tämä levy olisikin varsinaisten Disneyn animaatiolyhärien sijaan kokoelma niitä palaamme mainoskatkon jälkeen-osuuksia.
Hetkinen, ei näistä millään saa 70 minuuttia aikaiseksi (73 takakannen mukaan). Hitto, siihen on muuten ihan varmasti laskettu mukaan levyllä olevat trailerit, joista osa ei edes ole animaatioaiheisia (mm. Dylan & Cole Sprouse: Blu-ray is suite!). Itse asiassa suurin osa mainoksista liittyy joko blu-rayn esittelyyn taikka on piraattikopioiden vastustamista (jopa itse Disney-elokuvien trailerit korostavat sisällön sijaan blu-formaatin kuvallista hienoutta). Halpa isku vyön alle.
Ei, ei siitä siltikään saa päälle 70 minuuttista, ellei katso kaikkea kahdesti.
Mutta siirrytään niiden viiden lyhytelokuvan pariin, sillä niistä sentään saa sen nautinnon mitä kuuluukin saada ja vaikka kannen hehkutus remasteroinnista sekä restauroinnista ei tarkoitakaan mitään visuaalista tajunnanräjäytystä taikka edes normaalia parempaa kuvaa, niin ei sitä ainakaan roskaiseksi ja haalistuneeksi voi kutsua.
Mikki ja hylje (Mickey and the Seal, 1948)
Mikki heittelee eläintarhassa kaloja hylkeille ja yksi heistä salakuljetuttaa itsensä hiiren mukana tämän kotiin. Sattuu hassuuksia kun jyrsijä ei huomaa vierastaan ja kosteaeläimen havannoinut Pluto koettaa parhaimpansa mukaan todistella, että en minä mitään mutta tuo toinen. Lopussa hyljeinvaasio.
Pitkästyneet haamut (Lonesome Ghosts, 1937)
Mikki, Aku ja Hessu pyörittävät omaa haamujengiään ja kolme pitkästynyttä aavetta päättää pilailla heidän kustannuksellaan, kutsuen miekkoset häätämään heidät omasta kummitustalostaan. Seuraa koomisuutta kun aaveet ovat he jotka joutuvat pelkäämään.
Tiku ja Taku kerääväät tammenterhoja ruuaksi talven varalta, mutta Aku kerää niitä istuttaakseen ne maahan. Syttyy sota.
Ehdottomasti paketin mielenkiintoisin animaatiolyhäri ja samlla pieni huomautus siitä, että vaikka kritisoinkin tälläisten ja tämän nimenomaisen kokoelman sisältöjen yllätyksettömyyttä, on joukossa välillä aina niitäkin. Näin asennat kotiteatterisi nimittäin on uusi piirretty, eikä siten jo sataan kertaan eri kansissa julkaistu tapaus (tosin koska Näin asennat kotiteatterisi on vuodelta 2007, saattaa se olla tähän päivään mennessä julkaistu jo lukuisia kertoja). Mielenkiintoista tässä nimenomaisessa piirretyssä on se, että vaikka se keskittyy kotiteatteri-ideassaaan moderneihin laitteisiin, putkitelevision sijaan cd-dvd-laajakuva-härpäkkeisiin, on se tehty kuten ne vanhat Hessu-animaatiot joissa hän koettaa lopettaa tupakointia, asentaa ikkunoita, tehdä jotain muuta opetuksellista ja siksipä onkin ollut erittäin oivaltavaa tehdä tästä piirretystä juurikin Hessun tähdittämä tarina (hänet tosin on piirretty perushessuksi mr. Walkerin sijaan).
Kuten asiaan kuuluu on päähenkilön puheen sijasta äänessä kertoja ja Hessun annetaan tehdä se mitä hänen näissä tarinoissa kuuluukin: kaaos!
Pesänselvitys (Food for Feudin', 1950)
Tiku ja Taku keräävät jälleen tammenterhoja. He kohtaavat Pluton.
Erinomaisia klassikkoanimaatioita joissa käsityö ja ekonomisuus onnistuvat symbioosissaan, jolloin piirros on keskittynyt pääasiaan ollen sopivan pelkistettyä, mutta taiteellinen itsekunnioitus kertoo ettei tyydytä mihinkään Hanna & Barbera-laiskuuteen, vaan kuvien ja värien voimaan on panostettu tarvittavalla intensiteetillä. Pitkästyneet haamut-tarinassa taustasävytys ja lavastus on vieläpä niin harkitun tunnelmallista, että on kuin katsoisi jotain klassista Universalin hirviöelokuvaa.
Animointi on notkean elävää, hahmot tutun miellyttäviä ja persoonallisia, huumori toimivaa ja äänimaailma musiikista ambienssiefekteihin ja puheeseen on viimeisen päälle keskittynyttä. Tekisi mieli sanoa ettei tälläisiä enää tehdä ja kun katsoo tätä
niin ei niitä enää tehdäkään. Nuo nykyiset ovat eläviä kuin Jörg Buttgereitin elokuvien päätähdet.
Tähdet: ***** (animaatioille. Kokonaispaketille vähemmän)
Tähdet: ***** (animaatioille. Kokonaispaketille vähemmän)
2 kommenttia:
Onko julkaisu siis sellainen kusetus?
Minun näkökulmaani se virta osui.
Lähetä kommentti