Ice Age - Jäätikön sankarit (Ice Age, 2002)

"Leikkikää sukupuuttoon kuolemista myöhemmin."

Jääkausi valtaa alaa ja niinpä kaikenkarvaiset ja -suomuiset esihistorialliset pedot suuntaavat kulkunsa lämpimimmille seuduille. Apaattinen mammutti Manfred aka Manny (äänenä aina - iloisenakin - apaattisen kuuloinen Ray Romano) kohtaa yliaktiivisen laiskiaisen, Sidin (John Leguizamo) ja vastoin edellisen tahtoa he lyöttäytyvät duoksi. Toisaalla sapelihammastiikerit suunnittelevat murhaavaa iskua kohti ihmisiä ja ison kissan Diegon (Denis Leary) tulisi napata ihmispesueeseen lukeutuva vauva elävänä, jotta torahammaskissojen johtaja saisi itse nauttia ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden päättämisestä. Parin mutkan kautta vauva päätyy Mannyn ja Sidin seuraan, jotka päättävät pienen kinastelun seurauksena viedä lapsosen takaisin ihmisten pariin, jolloin muutto vihreämmille niityille saa lykkääntyä. Tässä vaiheessa seuraan liittyy Diego, joka luikertelee neljänneksi mutta silti kolmanneksi pyöräksi sekaan, sillä hän ymmärtää ettei saisi noin vain napattua ihmisvauvaa Mannyn sormista, vaan joutuisi ainakin aluksi esittämään avustavaa aatua joka siis aatusti avustaa löytämään liikekannalle lähteneet ihmiset. Tottakai ja luonnollisesti negatiivisesta Mannysta, jarjarbinksmaisesta Sidista ja verenjanoisesta Diegosta tulee bestiksia ja kuten Tom, Steve ja Ted aiemmin, kolme miestä suojelee babya kaikelta pahalta, oli se sitten ekologinen mullistus taikka lihansyöjäkissat.

Oli se sitten Pixar, Dreamworks tai joku muu mikä niin väliäkö sillä, kun hahmokatras koostuu kaikilla aina samanlaisista tyypeistä. Manny on ihan sama kuin Shrek, Sulley ja näin pois päin, kun taas esimerkiksi Masi Pallopää ja Sid ovat aika samasta puusta veistettyä, ja vaikka siirryttäisiin muihin tietokoneanimaatioihin Autoista Lentsikoihin, Toy Storyihin, etc., niin siellä ovat aina ne samat tyypit. Sivusta löytää Madagascarin puoliapinat vai mitä ne nyt sitten olivatkaan, minionit ja ne Toy Storyn avaruusolentolelut, jotka Ice Agessa sitten ovat dodoja. Sivussa on vielä vilahtelemassa se kaikkien mielestä tosi hauska ja hassu vikisevä kömpelys (orava Scrat), jolle sitten halutaan ihan omaa elokuvaa, mutta joka todellakin on oikeasti hauska vain hyvin pienissä osissa. Mitäpä tuosta, ainahan elokuvissa hyödynnetään aiemmin hyväksi havaittuja hahmoja uudestaan ja uudestaan, ja Ice Agen ilmestyessä ainakaan niitä ei ollut vielä tietokoneanimaatioiden saralla kulutettu puhki (jos kuitenkin jo hahmoina yleensäkin). Ja jos jotain tulee mieleen Ice Agea katsoessa niin Seinfeld. Sid on Kramer ja Manny Seinfeld. He jopa näyttävät samalta:

Diegosta kyllä tulee mieleen ääninäyttelijänsä Denis Leary,

Hahmot saattavat olla kuluneita, mutta ajavat asiansa tarinassa jossa huumoria ja lämpimiä tunteita synnytetään erilaisten kaverusten yhteenliittymästä. Ei mitään poikkeuksellisen erikoista, mutta toimivaa ja sitä on myöskin ääninäyttely, joka noudattaa tasalaatua jossa ei yllätyksiä viljellä, mutta ei myöskään vedetä mitään verisuonia katkaisevaa suomidigimonia.

Visuaalisesti Ice Age on edelleen nykypäivän silmin katsottuna todella nätti, vaikka edustamassaan lajityypissä se osoittaa kuinka aika ja kehitys on harpannut eteenpäin, sillä vaikka karva on karvaista ja sen sellaista, niin kokonaisuus näyttää samalta kuin jokin vielä tänä päivänä julkaistava nopeasti kyhätty rahastava lisenssipeli, jossa copypastella laajennataan taustoja uudestaan ja uudestaan. Ne näyttävät pikaisella silmäyksellä hienoilta (ja oikeastaan ovatkin), mutta kuten Hanna et Barberan looppaavissa kierrätystaustoissa suuret pinnat näyttävät Ice Agessa yhden tai kahden valmiin tiilen toistoilta. Ei siis niin että jokainen lumihiutale on erilainen, vaan että joka viides lumihiutale on erilainen. Hienoltahan tämä kuitenkin edelleen näyttää, vaikka tässäkin harrastetaan sitä kulmikasta piirrostyyliä josta olen jo useaan otteeseen sanonut etten pidä, mutta Hollywood ei kuuntele. Lumimaisemien väritys on kyllä aivan upeaa. Harvoin näkee valkoista näin monena eri sävynä. Edes Jack Torrance ei sellaista kokenut ja hän sentään oli lumimies.

Tarina on tuttua kamaa jossa voitetaan jonkinlainen menetys ja opitaan jotain yhteistyön voimasta, jolloin pääkolmikon kohtalo on heti alusta alkaen selvää. Huumori sitten koostetaan tutusta kompuroinnista ja väärinkäsityksistä. Toisin kuin esimerkiksi monissa Pixarin elokuvissa, tai esimerkiksi Shrekissä, ei Ice Agessa suuremmin hyödynnetä ns. aikuisten tai rajatun ihmisryhmän ymmärrykseen tarkoitettuja vitsejä, vaan paria poikkeusta lukuunottamatta liikutaan ilmiselvän, kaikille soveltuvan huumorin linjalla. Sidiin liittyvä evoluutiovitsi ja vulcantervehdys jäätyneen avaruusaluksen löytyessä taitavat olla ne suurimmat vain "muutamalle" tarkoitetut silmäniskut. Joskin dodojen kohdalla vihjaistaan aika hyvästä maailmanlopunkultti-ajatuksesta, mutta tyydytään minioneihin.

Tuo Sidia edeltävä lenkki näyttää joltain The Mistin cthulhumonsterilta.

Koko perheelle soveltuva kevyen humoristinen seikkailuanimaatio, joka kieltämättä osoittaa ikääntymisen merkkejä, mutta ei anna sen pilata hyvää fiilistä.

Tähdet: ***

Ice Age - Jäätikön sankarit