Halinallet-show (Care Bears Braces, 1985, 1986)

Kolme tarinaa Halauskarhujen tv-sarjasta 80-luvulta. Nostalgiatunteet nousevat pintaan.

BRACES

Kun hätä on oikeasti suuri ei apuun kannata kutsua A-Teamia taikka McCallia, jos kerran tarjolla on todellinen karhuryhmä joka ampuu rintatatuoinneistaan rakkautta. Nyt hätä todellakin on suurin, sillä brittihampailla varustettu Joy ei ole happy happy joy joy kun hän joutuu käyttämään HAMMASRAUTOJA!!! Friikki! Hirviö! Epäsikiö! Kill it with fire ja muita tunteita myllertää Joyn mielessä, mutta kuten aina näissä tapauksissa joissa ihminen itse näkee poskellaan olevan näppylän muistuttavan Basket Casen Belialia, ei kukaan muu huomaa yhtikäs mitään.

Halinallet, kuten Ilonalle (miksi se kuulostaa jotenkin kaksimieliseltä?) matkaavat hymyauringon valaisemasta sateenkaarikodistaan pilviautollaan Joyn luokse loitsimaan onnenhuurujaan. Yksi Joyn luokkatovereista onkin koulukiusaaja joka ottaa hammassankarin kohteekseen, mutta heistä tuleekin parhaimmat ystävykset.

SPLIT DECISION

Nörttipoika Carl ei osaa pelata jalkapalloa ja onhan se ihan ymmärrettävää, sillä vastassa on todella pelottava edesmennyt Chris Farley joka jyrää kaiken tieltään.

Onneksi Halinallet saapuvat ja haastavat Farleyn joukkueen ystävällismieliseen otteluun. Karhut koettavat valaa uskoa Carliin pakottamalla hänet mukaan peliin ja kun Mestarinalle käyttää maagisia tatuointivoimiaan siirtääkseen pallon sen avulla maaliin, on Carliin taottu käsitys siitä ettei hän ehkä olekaan täysin onneton pelaaja. Kiitos halinallevoimien on peli reilua kuin pistäisi Magneton työntämään kuulaa, mutta mitäpä tuosta, koska sen avustuksella Carl tuntee itsensä voittajaksi.

THE CLOUD OF UNCARING

Dale/Teemu haluaisi uimaan, mutta sää vai oliko se äiti joka ei salli. Halinallet päättävät puuttua asiaan, kuten myös noita Sydämetön ja steampunksika-Piikkinen,

joskin jälkimmäiset pienen vahingon kautta. Käy katsokaas niin, että kun täysin vieraat karhut saapuvat Teemun luokse sanomaan haluavansa olla hänen ystäviään, niin luonnollisesti poika epäröi ja jotenkin ajautuu Piikkisen lentoalukseen salamatkustajaksi, päätyen siten Sydämettömän linnaan. Noita Sydämetön aikoo luoda välinpitämättömyyden pilven ja tuhota Halinallet ja koko maailman yhdellä apaattisuuden kerralla.

Miellyttävän lempeää tarinointia ja simppeliä, mutta kelvollisen toimivaa animointia, joskin Halinalleihin sisältyvä muka opetuksellisuus siitä, että kaikki ovat samanlaisia ja ystävyys on rajauksetonta rakkautta joka läpäisee kovimmankin panssarin on kieltämättä jopa lastenohjelmalle korostetun yksinkertaistettua, ja siten hetkittäin ikävästi nolostuttavaa. Ajatus on hyvä ja Halinallejen tavassa jossa vain mennään vieraiden luokse ja sanotaan että haluan olla ystäväsi on jotain jota soisi näkevän enemmän etenkin nykyajan maailmassa ja lähemmin Suomessa. Mutta kun se ystävyys tarkoittaa joidenkin mutanttivoimien väärinkäyttöä (siirretään telekineettisesti jalkapallo maaliin ja voitetaan peli siten epäreilusti) on vaikea uskoa täydelliseen rehellisyyteen jos se aina edellyttää lunttaamista kokeissa. Mutta kyynisyys sikseen ja toteamus: edes noita Sydämetön ei ole täysin sydämetön.

Jos jotain Halinallet kuitenkin opettaa, niin sitä ettei ihmistä (tai karhua) ole tatuointeihin katsominen. Ellei tietenkin ole.

Mielenkiintoista on se, että Halinallet sarjakuvina taikka piirrettynä tv-sarjana on selvästi perheen pienimmille (Warwick Davis, Verne Troyer, Peter Dinklage, Hervé Villechaize ja Uniikki) suunnattu ja siten kaikin puolin harmitonta, mutta The Cloud of Uncaring menee tunnelmassaan suurelta osin Hiidenpadan linjoille, jolloin kirkkourut, mustanpuhuvat kuvat, salamointi, pahiksen käheä nauru ja välinpitämättömyystaika joka muuttaa Halinallet harmaiksi kiviksi on sarjan kivassa ympäristössä samalla tavalla kauhistuttava kokemus kuin tuo Disneyn Army of Darkness sellaisille jotka odottavat Mikki Hiiren kerhotaloa.

Tähdet: ***

Halinallet-show