perjantai 6. marraskuuta 2015

Liebsterin paluu

Enkös minä juuri äskettäin saanut tämän kunnian osakseni?
Kyllä vainen, mutta jonkinlaisen six degrees of Kevin Bacon-imiön avustamana Vajaatoimintasankari Occo soi minulle tämän uudemman kerran, mutta nyt erilaisin kysymyksin.
Kuitenkin koska juuri jotain minuutti sitten sain ilon ja onnen kokea Liebster Blog-tunnustuksen valohoidon, en oikein tunne enää oikeaksi toteuttaa aivan kaikkea sääntöihin kuuluvaa. Mitä en kyllä tehnyt aiemminkaan. Mutta kuitenkin, en siis jaa tätä eteenpäin, sillä ihan tosi hei, se menisi kuitenkin teille jotka sen juuri äsken saitte muutenkin.
Kompensoidakseni antisosiaalista verkkotoimintaani vastaan Occon kysymysten ohella myös Mutaa vai tähtiä-blogin vastaavan tunnustuksen kysymyksiin ja näin varmistan ettei ainakaan seuraava postaukseni ole Liebster Blog 3D - the third dimension is terror.
Lisäksi molemmissa on muutama kysymys joihin todella haluan vastata. Tai no, en todella, mutta ihan mielelläni.

Vajiksen kysymykset:

1) Onko sinulla erityisen rakkaita genrejä tai alagenrejä?
- Vanhat atomikauhuja käsittelevät tieteiselokuvat, kyborgitoiminta ja barbaarileffat. Ihan tosi.

2) iskeekö jonkin maan tai maankolkan elokuvakulttuuri aivan erityisesti?
- Japanilaiset ja kiinalaiset leffat ovat erityisesti mieleeni ja vaikka leffavalikoimani koostuukin osittain helpon saatavuuden vuoksi enimmälti englanninkielisestä elokuvasta, niin aasialaiset (aiempien ohella myös korealaiset, etc.) ovat niitä joita suuremmalla innokkuudella etsin.

3) Entä erityisen vähänlännästi?
- No, en jätä elokuvaa katsomatta siinä puhutun kielen vuoksi, taikka siksi että se on tehty jossain tietyssä maassa, mutta myönnän etten ainakaan erityisesti etsi nähtäväkseni venäläisiä moderneja elokuvia. Eli en tarkoita ns. klassikkoja.

4) ”Sitä leffaa en (enää) katsoisi ämpärikännissäkään…”
- American Crude. Joka on edelleenkin ainoa elokuva jonka olen tietoisesti jättänyt kesken enkä ole palannut takaisin. Hitto, Dracula 3000 jäi aikoinaan kesken, mutta senkin minä sain myöhemmin hammasta purren katsotuksi. American Crudeen en pysty.
5) Biisi tai bändi, joka ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota elokuvasoundtrackeissa?
- En ole tarkistanut asiaa, mutta olen aika varma että tätä on käytetty jossain elokuvassa. Sillä jos ei ole, niin se on aikamoinen ihme. Itse en ole ainakaan Bonobon Black Sandsia kuullut elokuvassa, joten sanon sen. Kyseinen kappale kuulostaa siltä kuin se kuuluisi jonkin draaman surumieliseen, mutta hieman toiveikkaaseen lopetukseen.

Lisätään tähän vielä kolme muuta jotka hyppäsivät mieleeni:
Kaikki nuo ovat sellaisia jotka pystyn kuvittelemaan elokuviin tietynlaisissa tilanteissa.

6) Onko olemassa kadonneeksi todettu (tai ainakin äärimmäisen vaikeasti saavutettava) filmi, jonka haluaisit nähdä?
- Minulla oli aikoinaan Dale Midkiffin tähdittämä Time Trax-elokuva, joka oli siis saman nimisen tv-sarjan pilottijakso ja se olisi kiva nähdä uudestaan.
7) Onko jotain oleellista jäänyt mielestäsi sovittamatta valkokankaalle näin sarjakuvafilmatisointibuumin aikana, vai oletko jo tyystin leipiintynyt tähän trendiin?
- Jos tulisi vuosi jolloin ei julkaistaisi ainuttakaan sarjakuvaelokuvaa, erityisesti supersankarielokuvaa, en ainakaan minä olisi asiasta pahoillani.
Tässä samalla käväisin vilkaisemassa sarjakuvahyllyäni jos näkisin siellä jotain tiettyä josta haluaisin tehtävän elokuvan.
No, olisi todella makeeta jos joku tekisi Karvisesta sellaisen elokuvan taikka kaksikin jossa kaikki muut olisivat oikeita (ihmiset ja eläimet) paitsi Karvinen itse, joka olisi kehno tietokoneanimaatio ja kissan sijaan se vaikuttaisi muovikassilliselta nestettä. Hitto jos siihen saataisiin vielä joku todella sopiva ääninäyttelijä kuten Bill Murray, niin huh huh, sellaista mahtavuutta ei kestäisi järjen rajoissa.

8) Onko jonkun elokuva-alan ihmisen tapaaminen säväyttänyt poikkeuksellisesti?
- Ismo Jokisen.
Hahaha! Hei, oli hän sentään televisiossa.

Otetaan tähän esille mielummin jokin oikeasti säväyttänyt hetki ja vieläpä todella nolo kiljuva fani One Directionin keikalla pukeutuneena Antti Tuisku-Isac Elliotiksi. Robin.
Tämä on vieläpä typerä juttu siksikin että olin tavannut ja jutellut kyseisen elokuvapersoonan kanssa lukuisia kertoja aiemminkin, mutta tällä nimenomaisella kerralla nolasin itseni totaalisesti.
Elokuva Sauna oli juuri ilmestymäisillään vuokralle ja tulin sen katsoneeksi. Olin suuresti vaikuttunut kyseisestä teoksesta ja kun Ville Virtanen eräänä päivänä saapui videovuokraamooni päätin, että vaikka en yleensä välittänyt pätkääkään ihmisten julkisuusstatuksesta, tms., enkä täten välittänyt esimerkiksi siitä kuinka Virtanen on näyttelijä, niin nyt pitäessäni kovasti Saunasta oli minun syytä noteerata herra Virtanen ammattinsa vuoksi ja tuumin, että menen tuohon vierelle laittelemaan koteloita hyllyyn ja ohessa totean nonchalantisti että "moi, katsoin Saunan. Se oli ihan hyvä." Luonnollisesti kun menin miehen luokse holtittomasti heiluvat käsieleeni ja ylärekisterissä oleva kiivaasti soperteleva mussutuspuheeni olivat kaikkea muuta kuin lunkisti esitettyä cooleutta. Aivoni sanoivatkin minulle "dude, mitä sä teet? Mitä me just sovittiin?"

9) Onko jonkin elokuvan värimaailma säväyttänyt näköaistiasi harvinaisen syvästi?
- Robocopin panssarin maalaus on aivan älyttömän nätti.
Niin ja Haamujengiläisten kiemurtelevat fotonisäteet.

10) Onko jokin inhokkisi päätynyt IMDB:n kärkisijoille?
- The Departed

11) Suosikkielokuvaörkki/örkit?
- Robot Monster.


Mudiksen kysymykset:

1. Ensimmäinen elokuva jonka muistat nähneesi?
- En muista.

2. Mistä aiheesta itse tekisit elokuvan?
- Tekisin arkidraaman jossa ihminen ostaa ässäarvan, voittaa sillä pari euroa. Ostaa voitollaan toisen, eikä voita mitään.

3. Rakkain elokuvaesineesi? Miksi?
- Videouutiset, luettelo numero 1-kirja.
Siinä esitellään "kaikki" suomessa vuonna 1989 vuokrattavissa olevat elokuvat. Se on mukava muistutus menneestä ajasta kun videovuokraamot olivat merkittävä asia, millaista elokuvakulttuuri oli tuolloin ja mitä oma lapsuus oli. Lisäksi kasariajan leffojen kansitekstit olivat usein mestarillista huuhaata.

4. Entä rakkain elokuvasi? Miksi?
- The Crow:lla, 2001:lla ja Terminatorilla on kaikilla suuri merkitys minulle, mutta niin on myös useammalla muullakin elokuvalla.

5. Paras elokuvamusiikki löytyy elokuvasta...? 

6. Kävin viimeksi elokuvateatterissa katsomassa elokuvan...?
- Star Wars ep. 1: Phantom Menace

7.  Darth Vader vai Palpatine? Miksi?
- Darth Vader.
Vaderin kelpuutan makuuhuoneeseeni. Palpatinea en.


8.  Minkä elokuvan katsoit puhki (usein) teininä?
- Terminatorin.

9. Karmeinta on kun elokuvan lopussa...?
- Pakollinen lopputekstien jälkeinen kohtaus.

10.Kun luet tätä kysymystä lähin kirjasi on?
- A Complex of Carnage: Dario Argento - Beneath the Surface

11. Kun luet tätä kysymystä taustalla soi?

10 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Ei riitä näköjään, että telkkari on täynnä uusintoja. Nyt ne penteleet pukkaa jo blogistaniaankin... Kohta täältä tulee varmaan First Blood ala TV5 joka keskiviikko tai jotain :D

Joku muuten voisi kirjoittaa mainitulle kanavalle, että Stallone on tehnyt muitakin elokuvia kuin Rambot. Niinkuin nyt esim. Oscarin tai vaihtoehtoisesti Avenging Angelon. Niin tokihan tässä kohdin on hyvä muistaa myös ehta Syltty klassikko Seis! tai mamma ampuu. Saa niitäkin näyttää... :D

...noir kirjoitti...

Tätä iloa saamme kokea kun tämän kokoisessa maassa on katsojamääriin nähden liikaa televisiokanavia, mutta liian vähän rahaa ostaa uutta sisältöä.

Tuoppi kirjoitti...

Tuo Time Trax olisi kiva saada omaankin hyllyyn, samoin kuin Rick Springfieldin tähdittämä Nick Knight töllöelokuva, jonka jossakin vaiheessa omistinkin, mutta sitten siitä meni nauha niin pahoin ruttuun, että jouduin heittämään sen pois. Jälkeenpäin kyseistä nauhaa ei ole missään vastaan tullut, joten etsintä sen suhteen jatkuu edelleen.

...noir kirjoitti...

Sama juttu. Siis sekä se että minulla oli Nick Knight että myöskin nauhan ruttaantuminen.

Waltsu kirjoitti...

Minäkin vähän tälläisen naurettavuuden kanssa olen tässä kamppaillut, kun olen halunnut vastata näihin kysymyksiin, mutta tarkoituksenani ei suinkaan (toisin kuin ehkä on tullut ilmi) omia tätä nimenomaista palkintoa niin monta kertaa itselleni. Pelkästä vastaamisen ilosta siis molemmat kirjoittelemme xD !

btw. repesin (taas, yllätys, yllätys) vastauksiisi noihin Corumin kysymyksiin. "Ensimmäinen elokuva, jonka muistat nähneesi?" -"En muista" -xD ..."Mistä aiheesta teksisit elokuvan"-vastauksesi on muuten jotain, minkä lähettäisin jo päätä pahkaa jonnekin Hollywoodin studiopomolle. Vuoden 2017 Oscareissa nähdään! ;)

...noir kirjoitti...

Hollywoodissa Rakkauden arpa-elokuva tähditettäisiin kuitenkin Bradley Cooperilla ja Jennifer Lawrencella, jolloin edellinen voittaisi arvalla kyvyn parantaa jälkimmäisen kuolettava kaipuu ja yhdessä he ratsastaisivat 3D-hevosella auringonlaskuun keskiyön kuutamossa.

corum81 kirjoitti...

tuon arpaelokuvan menisin kyllä ehdottomasti katsomaan jos olisi tehty enemmän Kaurismäen hengessä kuin Hollywood-vision! :D

Ja hitto että nätti biisi soi taustallasi!

...noir kirjoitti...

Oikeasti toivoisin, että jos siitä tehtäisiin elokuva niin se ei olisi mikään koristeltu Hollywood-tuotos, mutta ei myöskään mitään tarkoituksellisen hidasta, eleetöntä Kaurismäkeä. Sen tulisi olla vain ihan samanlainen juttu kuin se kun sinä tai sinä käytte ostamassa jotain kaupasta ja kohtaus on tälläinen:

Myyjä: (hymyillen) "hei!"
Minä: (ihan vaan minä) "no moi."
Myyjä vetää tuotteet lukulaitteen läpi. Rytmikäs liike aiheuttaa lukupäätteen kanssa tasaisen piippauksen.
Myyjä: kolmetoista euroa ja viisikymmentä senttiä."
Minä: "maksan kortilla."
Myyjä: "okei."
Kuluu hetki kun korttipääte tunnistaa maksukortin. Asiakas valitsee maksutavan ja rauhallisesti näppäilee tunnusluvun. Hetkeä myöhemmin maksu on suoritettu ja sen seurauksena tulostuu kassakuitti.
Myyjä: (hymyillen) "näin olkaa hyvä."
Minä: (hyväksyvästi nyökäten) "kiitos."
Asiakas siirtyy pakkaamaan ostoksiaan ja kassa siirtää ajatuksensa seuraavan asiakkaan palvelemiseen.

Eli vain arkea, ei sen enempää.

Asiakkaana Willem Dafoe.

Occo kirjoitti...

Kiitos rivakasta replasta! Tuo maininta Robocopin pelleistä jäi erityisesti mieleen. Ja Ro-Man.

...noir kirjoitti...

Onhan se Robocopin maalauspinta ältsin siisti. Varmaan ollut Xzibit asialla.