I have to return some videotapes

Uutta kirppisaarteistoa pukkaa ja mitä tämän esittelyä turhaa myöhemmäksi harkitsemaankaan kun tämänpäiväinen saalis on täynnä sellaista hunajaa, että itsekin olen kateellinen löydöilleni.

Kuten tiedetään niin olen kovasti videokasettien perään ja aina välillä olenkin hiukan murheissani kun täällä Porvoossa ei suuremmin tunnu löytyvän mitään oikeasti erikoisempaa, unohdettua elokuvaa videomuodossa, kun ne kasetit joihin jatkuvasti törmää ovat ns. aikuisten elokuvissa jotain Pearl Harboria tai Armageddonia, ja muussa tapauksessa ne ovat Muumeja tai niitä Disneyn elokuvia joita kukaan ei alunperinkään halunnut nähdä edes unissaan. Joten kun tänään satuin huomaamaan tarjolla satamäärin kasetteja niin oletin automaattisesti valikoiman koostuvan juuri niistä ei kiitos-tuotteista, mutta kun sivusilmäni bongasi joukosta Charles Bronsonin Salamurhaajan, oletin siellä joukossa olevan jotain minuakin kiinnostavaa. Ja voi pojat miten paljon herkkuja löysinkään.

Innoissani sormet kasettien pölystä mustina pengoin pinoja ja hihkuin itsekseni sellaisia harkittuja sanakokonaisuuksia kuten "ei juma!"

Jouduin käymään paikalla kahdesti kun pentele, ruokakassi vei paikan toisesta kädestä.

Seuraava kuva koostuu siitä ensimmäinen käynnin kasasta ja Maissilapset nelosta lukuunottamatta tämä on se valikoima joka piti saada ennen muita haukkoja itselleni:

Kakkospino ei ole suurimmalta osalta yhtään edellistä huonompi, mutta kakkonen ei ole aivan ykkönen:

Ihan oikeasti, White Buffalo, King Cobra, Bloodstone, etc. Tuossa on aimo kasa sellaisia elokuvia joiden löytymisen uskoin olevan jotakuinkin mahdotonta.

Lisäksi aiemmin päivällä näin miehen jolla oli jaloissaan farkut, yläruumiin peittona farkkutakki ja käsissään farkkukankaiset kassit. Kengät eivät olleet farkkua, mutta ainakin hailakan siniset.

Farkkuyliannostus, farkkuylitäyttö ja farkkuylikellotus.

Hyvä päivä

Tätä kirjoittaessani soi
Karl Bartos - Communication