keskiviikko 18. helmikuuta 2015

101 dalmatialaista (101 Dalmatians, 1996)

Ihan sama juttu kuin aiemmin. On siis kaksi koiraa ja kaksi ihmistä (Jeff Daniels, Joely Richardson). Yhdistyminen ja narttu (siis koira) saa kasan pentuja. Ilkeä Cruella De Vil (Glenn Close) haluaa pennut murhatakseen ne ja pukeakseen päälleen.

Jos 101 dalmatialaista oli alkuperäisenä animaatioelokuvana keskittyneempi koiriin ja loistavasta pääpahiksesta huolimatta olivat hänen koomiset apulaisensa enemmän esillä niin nyt koko elokuva tuntuu lähes pelkältä Cruella De Vililta ja Glenn Close vetääkin Anna Wintour goes berserk-rooliaan kuin paraskin paholainen pukeutuneena Pradaan. Tekijät olivat selvästi tuumineet/ymmärtäneet, että juuri De Vil oli sööteistä koirista ja hassuista pahisapulaista huolimatta ensimmäisen elokuvan merkittävin seikka ja siksi tässä on reippaasti lisätty sekä hahmon ruutunäkyvyyttä että myöskin tarinassa on painotettu enemmän hänen haluaan murhauttaa eksoottisia eläimiä niistä tehtävien vaateluomusten vuoksi, eikä siinä mitään sillä se toimii erinomaisesti. Daniels ja Richardson ovat sopivan kivan mitäänsanomattomia, koirat edelleen fiksuja sekä suloisia ja koomiset pahisapulaiset vain peruskoomisia jotta tilaa on voitu jättää Closen pimahtaneisuudelle ja vaikka en uskokaan Closen olevan ainoa ns. täydellinen valinta Cruella De Viliksi (vaikkapa Meryl Streep) niin hiton hyvä hän ainakin on (suomidubbauksen neronleimaus on Hannele Laurin valinta De Viliksi). Elokuvana tämä on Closesta riippumatta samaa erittäin mukavaa perhe-elokuvaa kuin mitä nyt jokin Babe, Paulie ja vaikkapa Stuart Little ovat, joten hyvä fiilis on taattua vaikkakin toki Closen ansiosta elokuvassa on muutakin vain sitä loistavaa mukavaa.

Cruella De Vilista on sanottava vielä se, että siinä missä animaatioversio on kärttyisä kuihtunut Bubba Ho-Tep niin vähemmän piirretyssä Closessa on muumioitumisen sijaan mukana pikemminkin Patricia Morrisoniin verrattavaa goottilaistakuumuutta. 
Niin ja miksi se tuntuu siltä, että aina näissä perhe-elokuvissa on pahisduo jotka näyttävät mustaa surmaa sairastavilta Charles Dickensin orpokertomuksen haudankaivajilta? Tosin se saattaa vain johtua Yksin kotona-elokuvista joita taitaa olla tällä hetkellä jotain 38 kappaletta.
Tämä 101 dalmatialaista muuten onkin aika varmasti ottanut oppia nimenomaan Yksin kotona-elokuvilta sillä sen verran yksi yhteen vaikuttavat olevan pahiksia esittävien Hugh Laurien ja Mark Williamsin kompuroinnit Joe Pescin ja Daniel Sternin kanssa.

Tähdet: ***
101 dalmatialaista

Ei kommentteja: