perjantai 28. marraskuuta 2014

Aito takkatuli (Atmosphere Fireplace, 1991)

Muistatteko kun jokunen vuosi sitten jokin televisiokanava näytti yöaikaan akvaariokuvaa? Samoilla linjoilla ollaan tässäkin ilmestyksessä


Jep, kyseessä on video jossa näkyy kuinka tuli hiljalleen polttaa puita.
Kesto noin yksi tunti.

Samalla tavalla rentouttavaa kuin valaiden ääniä taikka sateen ropinaa sisältävät levyt (kyllä, on minulla niitäkin), mutta mitään todellista aitoa takkatulifiilistä tästä ei saa yhtään sen enempää kuin Xtran vadelmakiisselistä vadelmaa. Ihan oikeasti, jos syö mansikoita niin niissäkin on enemmän vadelmaa kuin Xtran kiisselissä. Ja silti, kyllä se aika hyvää on. Eli aivan kuten tämä Aito takkatulikin, joka tosin lämmön puutteen vuoksi toimii paremmin audiona, jolloin se palamisen aiheuttama ritinä ja rätinä toimii meditatiivisena mielenrauhan synnyttäjänä. Hieman niin kuin Micah Sadighin ambientlevyt joissa varoitetaan ettei sellaista saa kuunnella kun ajaa autolla sillä hänen levytyksensä kun kuulemma "supports deep meditative and sleep states." Siispä on kovin rauhoittavaa ja rentouttavaa katsella kuinka koivuhalot hiljalleen muuntuvat tuhkaksi, mutta siltikin tuotteena Aito takkatuli-vhs on aika tarpeettoman oloinen, ts. turhake samaan tapaan kuin ne feikkikynttilät joissa on oikeasti tavallinen lamppu muodostamassa mielikuvaa liekistä. Tarpeeton sillä tavoin, että sitä kuitenkin tiedostaa kaikin tavoin loimutuksen lämmön puutteen ja televisioruudulta katsottuna tuli tuntuu yhtä keinotekoisen oloiselta kuin mikä tahansa elokuvatehoste, oli se sitten totta tai ei. Joten en usko laisinkaan siihen, että tällä videolla saisi todellisuudessa aikaiseksi oikean tunnelman oli sitten rakastettunsa taikka vieraitten seurassa, mutta raskaan työpäivän jälkeen tälläisen katsominen omassa rauhassa on kieltämättä sopivan väsyttävää.
Niin ja kyllä minua hieman jännitti lopputulos, että palavatko ne kokonaan vai eivät.

Se oli kieltämättä hieman hämmentävää, että kun video loppui niin kamera zoomaa ja sumentaa kuvan, mikä viittaisi jonkun olleen oikeasti paikalla, eikä vain antanut kameran rullata rauhassa.
Ja uskomatonta kyllä, kasetissa on Macrovisionin kopiosuojaus. Jota piti ihan uteliaisuudesta testata ja kyllähän se aiheutti sitä tuttua värien välkkymistä. Jonka muuten sai ohitettua yhdellä johdon paikan vaihdolla.

Tähdet: ****

6 kommenttia:

JugendZ kirjoitti...

Takkatuli-videot on kyllä kiinnostanu jo ammoisista ajoista ottaa kokeiluun ajatuksella, mutta ne on ainaki jotku näkemäni vhs/dvd -julkasut ollu oikeasti helvetin kalliita.. eikä oo käytettynä osunu eteen. Jotenki haluaisin ennemmin juuri videokasettina. Oliko tuo kirpparilöytö?

Eikä maailmassa oo muuten mitään samaan aikaan yhtä kaunista, surullista ja pelottavaa kuin valaiden ääntely.

...noir kirjoitti...

Tuon Aidon takkatulen löysin uusiokeskuksesta, jossa sekin on ollut ainoa laatuaan jonka siellä olen nähnyt. Jostain syystä näille atmosfäärikaseteille on käynyt samalla tavalla kuin Spice Girls-läskipohjakengille, että kun yhdessä vaiheessa muisti nähneensä niitä kaikkialla, niin nyt ei enää missään. Liekö käynyt niin, että niitä omistaneet eivät uskalla viedä entisiä erheitään kirppareille siinä pelossa, että joku vielä naljaisili saadessaan selville kaapin luurangon laadun.

Mikä ei ole rentouttavaa ovat delfiinien ääniä sisältävät äänitteet.

Graduated Cylinder kirjoitti...

Onnistuin löytämään DVD-Fireplace Special Limited Editionin eräästä käytettyjä leffoja myyvästä liikkeestä euron korista.
Ääniraidaksi voi valita klassista musiikkia tai puiden ritinää. Täytyy testailla joulunpyhinä.
Tuommoista sorttia:
http://www.clasohlson.com/medias/sys_master/8873472589854.jpg

...noir kirjoitti...

Takkatuli-dvd:n special limited edition?

Ei kelpaa ellei ole vähintään Russell Mulcahyn renegade version.

Anonyymi kirjoitti...

Eräs kanava lähettää jatkuvasti takkatulta ja akvaariokuvaa välillä tosin mainostaen itseään mutta vaikka se matsku onkin äänetöntä on se hienointa mitä tällä hetkellä ohjelmatarjonnassa on. Ihan vain kuullun ja lukeman perusteella. Minähän en siis katsele juuri muuta kuin pelikuvaa televisiostani

...noir kirjoitti...

Näin vahingossa pätkän Temptation Islandia.
Palasin nopeasti takkatulen katseluun.