tiistai 11. marraskuuta 2014

50 Movie pack: Warriors 25 -28

Käydessäni läpi tätä Warriors-boksia (kirjoittaessani tuon rupesi päässäni soimaan Frankie Goes to Hollywoodin Warriors of the Wasteland. Joo-o, ihan oikeasti) olen noudattanut ihan samaa logiikkaa kuin aiempienkin vastaavien kokoelmapakettien kohdalla, eli boksin omaa sisäistä järjestystä. Näin ollen välittämättä mikä elokuva on kyseessä jos se on levyllä numero yksi ja ensimmäisenä A-puolella niin se levy menee ennen levyä seitsemän katseluun ja näin pois päin. Yksinkertaista rakas Watson. Näin ollen edellisen postauksen elokuvat numero 23 ja 24 todellakin ovat paketissa järjestysnumeroiltaan 23 ja ei niin yllättäen 24.
Tämä on ihan hyvä systeemi sillä tuolloin levyt pysyvät ainakin järjetyksessään eikä vahingossakaan tule valittua elokuvia siten, että ensimmäiseksi katsoisi vain oikeasti kiinnostavan oloiset teokset ja jättäisi ikävimmät viimeiseksi aivan kuten tekee karkkipussien kohdalla, joissa niissäkin vain katselee huonoja karkkeja. Enkä minä oikeasti näe mitään järkevää syytä olla noudattamatta paketin omaa järjestystä, ainakaan jos siellä kerran ei esimerkiksi ole toisiinsa jatko-osina liittyviä elokuvia väärässä järjestyksessä. Mutta koska sitä kuitenkin aina utealiaisuuttaan katsastaa myös mitä tuleman pitää, niin tästä syystä päätin ainakin tämän nimenomaisen boksin kohdalla harrastaa hieman hyppelyä paikasta toiseen, sillä muutama normaalisti vasta tässä vaiheessa tuloillaan oleva elokuva on syytä lakaista nopeasti pois tieltä. Siispä vaikka oikeasti olemmekin levyssä 7 (yhteensä näitä on 13), niin vierailemme järjestyksessään levyillä 9, 12 ja 13.

QUEEN OF THE AMAZONS (1947)

Tämä löytyy myös boksista 50 Sci-fi Classics ja sitä kautta se on tullut jo täälläkin esille.

HERCULES AND THE CAPTIVE WOMEN (Ercole alla conquista di Atlantide, 1961)

Tämä löytyy myös boksista 50 Sci-fi Classics ja sitä kautta se on tullut jo täälläkin esille.

HERCULES AND THE TYRANTS OF BABYLON (Ercole contro i tiranni di Babilonia, 1964)

Tämä löytyy myös boksista 50 Sci-fi Classics ja sitä kautta se on tullut jo täälläkin esille.

HERCULES UNCHAINED (Ercole e la regina di Lidia, 1959)

Tämä löytyy myös boksista 50 Sci-fi Classics ja sitä kautta se on tullut jo täälläkin esille.

Eli nuo kaikki neljä mainittua teosta löytyvät myös 50 Sci-fi Classics-paketista ja kun tässä on tullut Warriors-boksin kohdalla jo aiemmin kolme muutakin elokuvaa (Son of Hercules in the Land of Darkness, Colossus and the Amazon Queen ja Hercules Against the Moon Men) jotka myös löytyvät tuosta samaisesta tieteispakkauksesta, niin näin ollen molempien boksien löytyessä kokoelmistani on minulla sen vuoksi seitsemän elokuvaa tuplana. Toki minä ymmärrän, että näissä public domain-bokseissa, varsinkin näissä monta kymmentä elokuvaa sisältävissä esiintyy laatikosta toiseen samoja elokuvia, mutta kyllä se tässä määrässä hieman heikentää yhtä paketin myyntivalteista, eli monta elokuvaa edullisesti, kun kappalehinta nousee karsiessa tuplat pois ja harvemmin laatu korvaa näiden kohdalla määrää. Kyllähän tämä vielä tässäkin vaiheessa on edullinen, mutta olisi voinut olla edullisempi (joskin epäilen, sillä tämä Warriors-boksi maksoi kolme euroa).

Seitsemän olisi toki voinut olla myös kahdeksan, sillä Warriors-boksissa on myös elokuva The Giants of Rome, joka Sci-fi Classics-paketin tietojen perusteella löytyy myös sieltä, mutta pieneksi onneksi tieteispakkaus puhuu sontaa ja siellä The Giants of Romen tilalla onkin elokuva The Devil Of The Desert Against The Son Of Hercules. Hienoa!

Koska näitä tuplia on näin monta niin katsoin olevan syytä mainita niistä jotain ja tämän vuoksi rikoin normaalin katselujärjestyksen. Vaikka mitäpä väliä sillä teille on. Enemmän se taitaa vaivata minua.
Mill Creek, tiedän teidän vain syytävän ulos näitä julkaisuja ilman ajatuksia, mutta ihan tosi hei. Ja tästähän on paljon hyötyä, sillä nyt joku Mill Creekin työntekijä, kutsutaan häntä vaikkapa nimellä Johan von Tassel lukee tämän, tuntee syyllisyyttä ja lähettää minulle seitsemän elokuvaa joista minulla ei ole ennestään yhtäkään. Kiitos Johan, tässä Bill Murray:
Siis Bill Murray tapasi Bill Murrayn? Joo, en minäkään uskoisi siihen jos Bill Murray tulisi sellaista kertomaan.

Tähdet:
Queen of the Amazons ***
Hercules and the Captive Women **
Hercules and the Tyrants of Babylon *
Hercules Unchained ***

1 kommentti:

Occo kirjoitti...

Doubles, check 'em.