keskiviikko 12. marraskuuta 2014

50 Movie pack: Warriors 29 & 30

FURY OF ACHILLES (L'ira di Achille, 1962)

Troijassa soditaan ja kyllähän te sen jo tiesittekin, joten ei siitä sen enempää.

Varsin hyvä historiallinen seikkailudraama. Ei mitenkään erityisen loistava elämys, mutta jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa Wolfgang Petersenin vuoden 2004 myllytys, Troija, niin ei tämä 60-luvun spagettiversio jää ainakaan siitä jälkeen jälkeen kuin korkeintaan kuvanlaadussa ja miesnäyttelijöiden kauneudessa, mutta vastaavasti osoittaa kuluneisuudessaankin kuinka ajaton tarina on kyseessä ja ettei uudempi kiiltävämpi versio tunnukaan lopulta yhtään tuoreemmalta. Niin ja vaikka Akilles ei Gordon Mitchellin muodossa olekaan yhtä kauniskasvoinen kuin Brad Pitt, ei se todellakaan vaikuta uskottavuuteen, joka kenties on molemmilla roolissaan korkeintaan ihan ok, mutta ainakin vähintäänkin kelvollinen kokonaisuutta ajatellen.
Samanlaisia pintakoreita eeppisyyteen pyrkiviä elokuvia molemmat kuitenkin ovat ja viihteeksi sopivaa ajantappoa.
Hyvä kohtauksiinsa sopiva musiikki, joka tuo mieleen saman pakanallisen massiivisuuden ja hauraan kauneuden kuin mitä Basil Poledouris sai aikaiseksi Conan barbaarissa.

Koska tämä elokuva keskittyy enimmäkseen petaamaan Achilleksen ja Hectorin (Jacques Bergerac) kohtaamista ja päättyy sen tapahduttua, niin se tuntuu jäävän hieman keskeneräiseksi jos muutoin tuntee ympäröivän tarinan.

SAMSON AND THE SEVEN MIRACLES OF THE WORLD (Maciste alla corte del Gran Khan, 1961)

Kiinassa ei ole kaikki hyvin kun mongolijohtaja Garak (Leonardo Severini) tyrannisoi siellä ja niinpä hyvyyttä edustava prinsessa Lei-Ling (Yôko Tani) on pulassa, mutta onneksi paidaton Samson (Gordon Scott) saapuu paikalle, nostaa puun juurineen ja estää tiikerinukkea puremasta, mikä ei ole vaikeaa sillä nuken leuat eivät liiku minnekään.
Kapinalliset hyökkäävät.

Sujuvaa rutiinitoimintaa jossa jonkinlaista huvittavuutta tuovat italonäyttelijät esittämässä kiinalaisia, joka ei yllättäen ole kovinkaan uskottavan oloista. Vauhtia ja veikeitä hetkiä kuitenkin piisaa ihan riittämiin.

Tästä elokuvasta on olemassa mainion väärännäköistä sankaria esittävä kansivaihtoehto jossa hän näyttää soittavan kitaraa:
Tässä vertailun vuoksi elokuvan oikea Samson (tai Maciste),
joka muuten siis on Tarzaniakin esittänyt Gordon Scott, ei tuossa toisessa kannessa kenties harhauttavasti ymmärrettävissä oleva Dante DiPaolo. Vaikka samapa tuo, sillä ei hänkään ole edellä esitetyn kannen kitarasankari.

Tähdet:
Fury of Achilles ***
Samson and the Seven Miracles of the World **

Ei kommentteja: