Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel (2011)

Uskoisin jokaisen B-elokuvien ystävän joka tietää katsovansa B-elokuvia tuntevan myös Roger Cormanin nimen ja maineen. Joten se siitä sitten, näkemiin.

Tähdet: ****
Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel

Niin no, okei.

Corman's World on dokumentti elokuvatuottaja Roger Cormanista, joka on urallaan tuottanut aivan uskomattoman määrän nopeasti ja halvalla tehtyjä enimmäkseen jollakin tavalla kauhuun tai exploitaatioon yhdistettäviä elokuvia. Miten Corman eroaa muista lajitovereistaan kuten vaikkapa Charles Bandista, on (tai ehkä pikemminkin oli) miehen ilmiömäinen kyky bongata lahjakkuuksia aloittelevien elokuvatekijöiden joukosta. Cormanin tallissa uraansa aloittelivat muun muassa Martin Scorsese, Peter Bogdanovich, Joe Dante, Francis Ford Coppola, Robert De Niro ja monet monet muut. Tietenkin halpatuotantoihin erikoistuneella tuottajalla oli varmastikin auteurien bongaamisen sijaan tärkeintä budjetissa pysyminen, mutta samalla hän ymmärsi että etsimällä tekijöitä esimerkiksi elokuvakouluista, hän sai mahdollisuuden valita nälkäisiä ja kunnianhimoisia alalle haluavia ja tehdä se halvalla, silti pitäen tekijöiden taiteelliset ambitiot voimassa. Luonnollisesti ajatus ns. taiteesta tuntuu kaukaiselta kun miettii Cormanin elokuvien exploitatiivisuutta taikka trendijunassa kulkemista, mutta jos esimerkiksi otetaan Cormanin tuottamat Edgar Allan Poe-filmatisoinnit, jotka usein nappasivat tarinoista vain jonkin tietyn idean, niin jopa samojen lavasteiden, tekijöiden ja ideoiden kierrätys saatiin niissä hyödynnettyä siten, että verrattuna muihin tyypillisiin B-leffoihin, ne olivat pohdiskelevan tunnelmallia ja kauniita. Ja tämä on samalla täyttä puppua, sillä Corman janosi elokuviltaan ammuskelua, nyrkkejä, verta, tissejä ja kaikkea mitä vain saattoi keksiä tyydyttääkseen keskittymishäiriöisten katsojien himon. Joten siksi vaikka kuinka korostaisi Jonathan Demmejen ja muiden väitettyjen laatuelokuvien tekijöiden mukanaoloa, niin tärkeintä on että hauskaa on ja rahaa tulee tarpeeksi. Corman onkin tunnetusti sanonut, ettei ole yhdelläkään elokuvallaan menettänyt rahaa ja vaikka tuotantojen joukossa on silkkaa sontaa, elokuvia jotka huonoudessaan eivät ole ole edes tarpeeksi huonoja ollakseen hyviä, eikä täten voi oikein uskoa edellä mainitun raha-väitteen olevan sataprosenttisesti totta, niin filmografiaa katsoessa siellä on niin uskomaton määrä oikeasti viihdyttäviä teoksia, että uskon täysin miehen pysyvän kokonaisuutta ajatellen voiton puolella koko uransa ajan.

Dokumentissa Corman kertoo suht' urastaan kattavasti, kuinka heti alussa ymmärsi haluavansa olla oma pomonsa ja tehdä siis elokuvansa siten kuten halusi, ilman muiden sekaantumista asiaan. Elokuva elokuvalta Corman opetteli niiden tekemistä ja tarkkaili etenkin nuorten elämää, päättäen suuntaavansa teoksensa heille ja siitä muodostuikin punainen lanka joka on pysynyt enemmän tai vähemmän katkeamattomana tähän päivään saakka. Rebel- ja monsterielokuvat vaihtuivat beat-runouteen, LSD-trippailuun ja blaxploitaatioon, naisvankiloihin, vigilanteen ja lasereihin, lateksinaamioihin, Alien-, Tähtien sota-, ja Platoon-apinointiin ja sittemmin SYFYltakin tuttuun mikä-lie-jättikrokodinohai-tietokoneiluihin. Siinä matka 50-luvulta nykyhetkeen ja suurinpiirtein ajan hermolla ja tutulla tasolla on pysytty oli sellaiseen rahaa tai ei. Varmaa oli ainakin ettei sitä rahaa ainakaan käytetty ellei ollut pakko.

Minulla on aina ollut mielikuva Cormanista mukavana miehenä, eikä minään Jim Wynorskina ja tämä dokumentti vain korostaa sitä ajatusta. Corman kertoo kun elokuvillaan oli tarkoitus sanoa jotain tärkeää ja myöntää auliisti kun ne tehtiin vain mielihyväaisteja tyydyttämään, ja huonoimmissakin tekeleissä oli jotain hyvää vaikka se sitten olisikin sisällön merkityksen sijaan vain lipputuloissa. Erittäin runsas määrä puhuvia päitä vahvistaa Cormanin olevan se oletettu mukava mies ja vaikka Nicholsonit ja muut naureskelevat avoimesti joillekin tekeleilleen, kehoittavat jopa välttelemään niitä, niin jokainen kertoo samaa tarinaa siitä kuinka hauska niitä on ollut tehdä ja kuinka monesti Corman oli ainoa joka antoi kullekin tulevalle elokuvan suurnimelle sen ainoan mahdollisuuden päästä alalle. Tälläisen vuoksi Cormanista tulee monesti mieleen Ed Wood, mutta kyvyllä erotellä ammattimaisuus amatöörimäisyydestä. joten Cormanin elokuvat ovat samalla tavalla hauskan kömpelöitä, mutta niistä useinmiten näkee mukana olevat lahjakkuudet. Eikä näistä elokuvista silti tihku mitään petollisuutta siitä, että nyt ammattilaiset tekevät tarkoituksellista B-elokuvaa (vrt. Machete), vaan ne ovat aitoa roskaa, mutta hetkiltä jolloin ne mainitut ammattilaiset olivat vasta paljastamassa kykyjään ja Corman osasi hyödyntää juuri sitä välitilaa.
Kuten jo sanottu, onhan siellä oikeaa sontaa ja paljonkin, ja varsinkin nykypäivän Corman-elokuvat hukkuvat helposti häneltä innoituksensa saaneiden B-tekijöiden joukkoon, jolloin suosittelenkin kenties aloittamaan sieltä uran alusta ja pysähtymään vuoden 1993 Carnosauriin. Sen jälkeen viimeistään saa jo katsoa mihin jalkansa asettaa, ettei vain jää murru alta ja astu naulaan. Yhtä kaikki sukellus Cormanin maailmaan on hyppy joka kannattaa jokaisen B-elokuvan ystävän tehdä, sillä pistävien korallien ja vihamielisten sähköankeriaiden seassa on helvetin pajon oikein leikattuja pallokaloja syötäväksi.

Corman's World ei itseni kohdalla muuttanut mitenkään ajatelmiani Roger Cormania kohtaan, ei edes syventänyt mitään, mutta se tarpeettomastikin muistutti miksi katson Cormanin elokuvia ja B-roskaa yleisestikin: sieltä ne parhaimmat kokemukset löytyvät, koska odotukset ovat alhaisimmat ja yllätykset siten suurimmat, ja jonkinlaisessa kompuroivassa kotikutoisuudessa on aina jotain sellaista joka tuntuu kiiltokuvia enemmän henkilökohtaiselta.
Dokumentin lopputulos vaikuttaa kuitenkin jotenkin vajavaiselta ja monta kerta kertaa tulikin mieleen, että miksi sitä ja tätä elokuvaa ei ollut puheena, tms., mutta tietenkin kun huomioi Cormanin tuotantojen määrän, ei millään kaikkea olisi voitu mahduttaa ihan riittävään noin puoleentoista tuntiin. Joten vaikka mahdollisuuksia enempäänkin olisi ollut, niin ehkä jään mielummin janoamaan lisää kuin riskeeraisin hyvän muuntumisen happamaksi. Ja niin kauan kun kun näkee henkilödokumentissa B-elokuvien tuottajasta tilanteen jossa jopa Jack Nicholson liikuttuu kyyneliin, niin tietää nähneensä jotain tarpeeksi vaikuttavaa.
Niin ja on jotenkin erikoisen veikeää, että Corman's Worldin musiikista vastaa Air.

Olisin kyllä toivonut, että dokkarin toteutuksessa oltaisiin hyödynnetty sitä naarmuntunutta suttuista kuvaa muuallakin kuin vain alku- ja lopputeksteissä, sillä se olisi sopinut aiheeseen erinomaisesti.

"Roger will just say exploitation pictures don't need plots. They need sensational things like girls shooting Filipinos out of trees. That works."