Vuonna 1989 ilmestyi erinomainen ns. vaihtoehtoelokuva nimeltä Drugstore Cowboy. Se oli tarpeeksi valtavirtaa ja virran ulkopuolella tyydyttääkseen molemmat osapuolet.
Vuonna 1991 ilmestyi toinen erinomainen ns. vaihtoehtoelokuva nimeltä Matkalla Idahoon (my Own Private Idaho) ja jälleen olit sitten vinkuva rastapää, tai voimasolmion omaava juppi, niin tämäkin elokuva sopi molemmille.
Yhteistä edellisille elokuville oli ohjaaja Gus Van Sant, joka teki vielä kelvon elokuvan To Die For, ennen kuin siirtyi tekemään,,, no, paskaa.
Ensin tuli Good Will Hunting, joka osoittautui juuri sellaiseksi Kauni Mieli-elokuvaksi joita räätälöidään Oscareita varten. Niistä on helppo pitää ja ne on helppo niellä. Vähän kuin elokuvien rasvaton maito ja ranskanleipä. Sitten Van Sant päätti nolata itsensä täysin ja teki erittäin epäonnistuneen versioinnin Psychosta.
Psychon onnistunein elementti oli sen tyylikäs kansikuva, mutta siihen se jäikin.
Psychon epäonnistumisen jälkeen Van Sant koetti toisintaa Good Will Huntingin suosion tekemällä Good Will Hunting kakkosen, joka tunnetaan myös nimellä Elämän Edessä (Finding Forrester.) Elokuva ei kuitenkaan osoittautunut mitenkään suureksi menstykseksi, mutta hengeltään se oli yhtä hengetön ranskanleipä, kuin mitä Good Will Hunting myöskin oli.
Jostain syystä Van Sant sai tämän jälkeen päähänsä koettaa olla jälleen uskottava vaihtoehto valtavirran elokuvaohjaajille ja teki elokuvan Elephant, joka otti ideansa Columbinen koulusurmista. Elephant on juuri sellaista elokuvaa jollaisia kriitikot rakastavat kehua ja jollaisia rastapäät rakastavat katsoa. Elephant on valtavirtaa naamioituneena vaihtoehdoksi. Se on helppo elokuva, mutta sen imago on vaikea, joten idiootit voivat pitää siitä ja kuvitella olevansa vaihtoehtoisia. Hieman samaan tapaan kuin laulajatar Pinkistä ja Avril Lavignesta pitäminen on radikaalia, verrattuna johonkin Shakiraan, tai Antti Tuiskuun. Loppujen lopuksi kyse on samasta asiasta juuriaan myöten.
Van Santin vaihtoehtoisuus on vain vaihtoehto nukkumiselle sängyssä, sohvan sijaan.
Katsoin siis nyt Van Santin yhden epätoivoisen yrityksen olla taas tosi ug ja alternative.
Last Days on aiheeltaan juuri sellainen jonka luulisi vetoavan rastapäihin ja muihin ihmisiin joista hiustenpesu on rikos. Elokuva nimittäin kertoo huonosti naamioidusti Kurt Cobainin itsemurhasta, tai pikemminkin hetkistä ennen sitä. Tai kenties tietoisuutta Kurt Cobainista ei oltu koetettu naamioida laisinkaan, sillä asia mainitaan takakannessakin. Ainoa syy siihen miksi päähenkilö ei ole nimeltään Kurt johtunee varmasti vain lakiteknisistä asioista.
Elokuva siis kertoo lyhyesti siitä, mitä fiktiivinen Kurt/Blake (Michael Pitt) teki ennen kuin otti itseltään hengen ja osittain kuvataan myös Blaken ystävien toilailuja.
Elokuvassa on jotain pahasti vialla, kun sitä katsoessa ajattelee että ”tee se jo, että päästään eteenpäin.” Miksikö tuollaista tulee mieleen näinkin traagisessa tositarinassa?
Yksinkertaista...
Elokuva on aivan uskomattoman tylsä.
Siis ei vain tylsä, vaan tyyylllssääää.
Elokuvassa ei tehdä oikeastaan mitään muuta kuin ollaan tylsistyneen näköisiä ja aina välillä ollaan tylsistyneen näköisiä.
On kuitenkin annettava kehuja siitä, että elokuvassa on yksi hyvä idea käytössä. Kuten Blair Witch Projektissa, myös Last Daysissa on näyttelijöille annettu vain kulloisenkin kohtauksen ääriviivat ja heidän itsensä tuli värittää sisältö. Toisin kuin Blair Witchissa tässä näyttelijöiden väripalettiin kuului vain beige, eikä kukaan uskaltanut värittää rajojen ylitse. On hienoa kun improvisaatio toimii, mutta luulisi Van Santinkin kokemuksella tajuvan, että kuka osaa improvisoida ja kuka ei. Sillä jokainen Last Daysin näyttelijä osoittaa lahjakkuutensa olemalla turpa rullalla ja näyttämällä väsyneeltä. Elokuvan vauhdikkain kohtaus ovat bileet joissa ruutupaitaiset villapipopäät bilettävät kuuntelemalla Velvet Undergroundia. Tässä elokuvassa biletys on tietenkin sitä että huojutaan hitaasti, ollaan hiljaa ja tylsistyneitä.
Blaken rooli on huojua hitaasti, olla tukka silmillä, huojua hitaasti ja olla väsynyt.
Ja siinä se oli. Tässä elokuvassa ei ole muuta.
Idea siitä että kuvataan hetkiä ennen kuolemaa ja itse kuolemakin tapahtuu kuvan ulkopuolella, on kyllä kelpo, vaikk'ei elokuva olekaan.
Hiljaisuus ja hitaus voi olla hyve elokuvassa, mutta tässä se sitä ole.
Post Will Hunting Van Sant ei ole sama Van Sant kuin Drugstore Cowboyn aikoina. Nyt hän on vain keskitason tv-ohjaaja joka koettaa kopioida aiempia onnistumisiaan.
Elokuva ei missään nimessä ansaitse yhtään kokonaista tähteä, mutta en anna puolikkaita.
Tähdet: ~
Last Days
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti