Cape Fear (1962 / 1991)

Kun Scorsesen versio Cape Fearista julkaistiin aikoinaan, niin siitä oli saatavilla kasettiversio jolla oli sekä alkuperäinen 60-luvun versio, että juuri tämä Scorseseversio. Jostain syystä en kuitenkaan katsonut Scorsesen aikaansaannosta kuin yhden ainoa kerran, mutta Thompsonin näkemys eksyi useampaankin otteeseen katseluun. Sitten myin kasetin luokkatoverilleni ja se jäi mieleeni pelkästään erinomaisena elokuvana ja sinä Scorsesen elokuvana. Nyt kuitenkin kirjastosta tuli otettua Cape Fear uudelleen katseluun ja jälleen samassa paketissa ovat molemmat elokuvat. Aikomukseni oli katsoa vain Thompsonin versio, mutta mikä ettei,,, siispä peräjälkeen molemmat.

Eikä se Scorsesen näkemys mikään huono ollut, mutta ei se ollut myöskään sen parempi kuin Thompsonin on.

Juonikuvio on hyvin yksinkertainen, vaikka Scorsese oli joitakin syventäviä muutoksia omaansa tehnyt.
On rikollinen joka vapautuu vankilasta ja tulee kostamaan henkilölle jota pitää syypäänä vankilaan joutumiselleen. Ei oikeastaan sen kummempaa.

Molemmissa elokuvissa siis on sama perusrakenne, mutta tyylissä on suuret erot. Thompsonin alkuperäinen versio kulkee huomattavasti nopeammin ja asiat sanotaan kenties hieman enemmän alleviivatun oloisesti. Kun taas Scorsesen näkemyksessä tunnelmaa kasvatetaan rauhallisemmin ja joitakin asioita esitetään muka kryptisesti siten, että ne paljastuvat eri henkilöille eri aikoihin.
Molemmissa elokuvissa osoitetaan että vankilassa ollessaan rikollinen, eli tuttavallisemmin Max Cady on lukenut lakia ja täten hyödyntää sitä kiusatessaan uhriaan, eli tuttavallisemmin Sam Bowden. Joten vaikka katsojalle ja suurimmalle osalle elokuvan henkilöistä on alusta asti selvää, että Cady on paha jätkä, niin lain koukeroiden avulla elokuvan aikana Bowden olisi ainakin tuomareiden silmissä bad motherfucker.

Elokuvissa on sellaisia eroja, joita ei varmasti esiintyisi jos Thompsonin Cape Fear olisi tehty alunperinkin vasta 90-luvulla. Tai itseasiassa jos Cape Fear olisi tehty alunperin vasta post Easy Rider/Kovaotteiset Miehet tai vaikkapa Likainen Harry, niin jo se 70-luvun versio Cape Fearista olisi todennäköisesti kovin samanlainen kuin Scorsesen 90-luvun versio. Miksikö? No, johtuen siitä että Scorsese ei eksy hirveästi Cape Fearin perusideasta, vaan on tyytynyt pitkälti päivittämään Cape Fearin ulkoasua. Mikä tarkoittaa että kun alkuperäinen Cape Fearin joutui vielä kohtaamaan 50-luvulta tutut sensuurisäännökset, niin Scorsesen Cape Fear pystyi pistämään sellaiset bakkanaalit vauhtiin, että Caligulakin olisi innoissaan. Enemmän graafista väkivaltaa, suorasukaisempaa seksuaalisuutta ja päällekäyvä osoitus Cadyn halusta raiskata Bowdenin tytär. Alkuperäisessä kun vielä jouduttiin enemmän osoittamaan nämä seikat vihjailuina ja fyysinen väkivalta jouduttiin jättämään pitkälti kahden jykeväleukaisen miehen harteille.

Juonellisesti suurin muutos on Sam Bowdenin hahmossa. Sillä Max Cady on paha jätkä ja pahana jätkänä pysyy koko tarinan ajan. Mutta Bowdenin hahmoon on tehty yksi Cadyn motivaation kannalta tärkeä muutos. Ei huolta, tämä ei ole juonipaljastus, sillä se kerrotaan katsojalle molemmissa elokuvissa heti alkumetreillä. Alkuperäisessä versiossa Bowden vain sattuu olemaan asianajaja joka on toiminut silminnäkijänä Cadyn rikoksessa ja sitä kautta saattanut Cadyn vankilaan. Joten Bowdenin ammatti ei ole ratkaiseva tekijä Cadyn kohdalla. Mutta uusintaversiossa Bowden on ollut Cadyn asianajaja, joka on tieten tahtoen haudannut kenties ratkaisevan todisteen koska on tiennyt Cadyn syylliseksi ja täten saattanut asiakkaansa vankilaan. Joten jälkimmäisessä versiossa Bowden on tietystä näkökulmasta katsottuna saamassa ansaitsemaan kohtelua, kun taas alkuperäisessä versiossa Bowden on enemmän sinisilmäinen sankarihahmo.

Nämä muutokset, tai lisäykset tarinaan ovat vain nyanssieroja, sillä kuten todettua ne olisivat varmasti esiintyneet alkuperäisessäkin versiossa, jos olisivat saaneet.

Molempien dynamo on selkeästi Max Cadyn esittäjä ja molemmat ovat erinomaisia.
Robert De Niro esittää hyvin lihaisen version Max Cadysta ja hän näyttääkin villiintyneeltä höyryveturilta. Etenkin elokuvan lopussa Max Cady onkin jo enemmän kuin ihminen, hän on kuin kaiken pahuuden ruumiillistuma. Tämä oli vielä aikaa kun De Niro muokkasi itseään fyysisesti rooliensa mukaan.
Todettakoon kuitenkin että alkuperäisen version Robert Mitchum vie voiton. Mitchum on kuin pullotettua hiilihapollista raivoa jota joku pässi hölskyttää liikaa. Itseasiassa Mitchum on Cape Fearissa hyvin samanlainen kuin Night Of The Hunterissa. Mitchum ei niinkään ”Mitchum murskaa!” vaan syövyttää.

Aiemmin mainittuihin nyanssieroihin on lisättävä, että Scorsese tekee kyllä elokuvan loppuun hienon lisäyksen. Molempien elokuvien loppu on suht' samanlainen, eli lopullinen välien selvittely jossa Cady kokee kohtalonsa. Scorsese kuitenkin lisäsi loppuun vielä hienon muutoksen, jossa Bowden itse ei saakaan oikeutusta teoilleen ja kirjaimellisesti koettaa pestä käsiään synneistään puhtaaksi.

Scorsese teki kuitenkin hyvän työn päivittäessään Cape Fearin. Jokseekin turhan, mutta onnistuneen siksi, että hän toi esille ne seikat jotka haluttiin tuoda päivänvaloon alunperin, mutta ei saatu. Scorsese ei kuitenkaan tehnyt uutta elokuvaa, vaan pikemminkin remasteroi alkuperäisen. Hän kuitenkin onnistui siinä, missä Gus Van Sant Psykollaan epäonnistui.

Ja kun kerran ollaan Hitchcockissa, niin mainittakoon että alkuperäinen Cape Fear on visuaalisesti kovin saman oloinen kuin Hitchcockin teokset ja making offien perusteella se oli tarkoituskin. Mutta erona Hitchcockiin Cape Fear on ”pelottavampi” tunnelmaltaan.

Niin ja molemmissa Cape Feareissa käytetty Elmer Bernsteinin musiikki on eräs elokuvahistorian onnistuneimmista ja pelottavimmista.

Tähdet:
Cape Fear (1962)
****
Cape Fear (1991)
***
...NOIR