CIA:n lentokuljetusorganisaatio Air America lienee tunnetuin Vietnamin sotaan liittyvistä tapahtumista, kuten väitetyistä huumelennoista. Tappavassa Aseessa Mel Gibson kertoi elokuvan pääpahiksen toimineen juuri Air American huumediilerinä, joten lienee vain sopivaa että Gibson sitten itse on samaisen lentoyhtiön lentäjänä tässä elokuvassa.
Gene (Mel Gibson) on Air American rämäpäinen lentäjä Vietnamin sodassa ja kuljettaa luotisateessa milloin mitäkin sälää ihan minne vain. Raskaat työt vaativat raskaat huvit ja vapaa-aika kulutetaankin kavereiden kanssa keppostellen ja bilettäen.
Gene saa uuden kollegan yhtälailla rämäpäisestä Billysta (Robert Downey Jr.) ja vuoroon astuu se vanha tuttu märkäkorva-tarina kun heistä jälkimmäinen saa ihmetellä sodan kauhuja ja elämän realiteetteja. Mutta onneksi kepposteleva Gene koulii Billysta itsensä kopion, mikä ei ole vaikeaa sillä hahmojen esittelyjen perusteella he olivat jo yksi ja sama.
Jostain syystä minulla oli sellainen muistikuva, ettei Air America olisi mitenkään erityisen hyvä elokuva, mutta ihan käyttökelpoista viihdettä kuitenkin. No väärässäpä olen, sillä tämän elokuvan viimeinen käyttöpäivä on kaukana takanapäin.
Vuoteen 1969 sijoittuva Air America näyttää täsmälleen valmistumisvuodeltaan 1990, eli aikausikuvauksena se ei hirveän onnistunut ole. Etenkin Downey juniorin habitus huutaa ysäriä, eikä flower poweria.
Vaikka aiheina onkin Amerikkalaisten joukkojen "salainen" sota Laosissa, CIA:n huumebisnekset, mitkä lie asekaupat ja esimerkiksi lentäjien masennus joka hukutetaan viinaan, niin melkeinpä uskallan väittää, että ainoa asia mikä muistetaan tämän elokuvan olemassaolon lisäksi, on kohtaus jossa Downey junioria roikotetaan köydestä ja lennätetään kaupungin yllä.
Air America kun on aika tylsä elokuva jolla ei tunnu olevan päämäärää, mutta se ei myöskään onnistu olemaan Seinfeldmaisittain elokuva ei mistään, jollaiseksi esimerkiksi M.A.S.H. voitaisiin onnistuneesti mieltää. Air Americassa ei tehdä juuri mitään kiinnostavaa ja sen tekevät tylsät henkilöt.
Tähdet: *
Air America
Orpopojasta orpomieheksi kasvanut amerikkalainen Casey (Scott Adkins) on viettänyt elonsa Japanilaisen dojon suojissa, mutta kaikki eivät hyväksy gaijinia joukkoonsa ja niinpä ilkeä Masazuka (Tsuyoshi Ihara) koettaa miekkailuharjoituksen ohessa oikeasi pistää Caseyn hengiltä, mikä johtaa Masazukan erottamiseen koulusta.
Siirrymme ajassa hieman eteenpäin ja muualle näkemään kuinka salaperäinen ninja suorittaa salamurhia jonkin aivan naurettavan näköisen amerikkalaisen bisnesmiesten salaseuran laskuun. Tottakai tuo ninja on Masazuka joka vierailee entisessä dojossaan uhoamassa senseille, tappamassa hänet ja muut ex-kollegat. Masazuka kun haluaa itselleen Caseyn huomaan annetun opiston symbolin, muinaisen ninjasoturin varusteet ja tiedättehän mitä siitä seuraa. Jep, mustelmia.
Ninja Assassinin kohdalla mainitsin siinä olleen hieman samaa kuin Commandossa ja kun mukana on itse Shô Kosugi, niin mieleen saattavat tulla kasarininjailut, mutta tuo elokuva on kuitenkin niin modernisti toteutettu tietokoneistettuja verisuihkujaan myöten ettei se kuitenkaan lapsuuden sankarilta tunnu. Toisin on Ninjan kanssa, joka Ninja Assassinin ninjamestarista huolimatta on nimenomaan Kosugininjailua. Toki tässäkin on nykyaikaista tehostetekniikkaa hyödynnetty, mutta ei niin päällekäyvästi. Tarina on puhdasta 80-lukua Japanissa kungfuilua opiskelleen orpojenkin kanssa, taistelulajitreenit huutavat Ivan Dragoa ja jopa elokuvan logo kaipaa Lee Van Cleefia poseeraamaan taustalle.
Kun kaiken lisäksi elokuvan hyvis esitetään hieman hämmentyneen arkana ilmeiltään ja valkoisiin pukeutuneena, kun taas pahis Vulcan-kulmakarvoilla ja mustissa vaatteissa, niin viimeistään siinä vaiheessa ymmärtää ettei tätä elokuvaa saa ottaa vakavissaan, kun ei sitä pystyisi tekemään vaikka yrittäisikin.
Ja tottakai kaikki aasialaisnäyttelijät puhuvat englantia Turtlesien Tikun aksentilla, mutta mikä parasta, tässä elokuvassa päähenkilö oikeasti pukeutuu ninja-asuun (ja näyttää Ninja Gaidenista karanneelta).
Jos elokuvat kuten American Samurai (jossa muuten on aika samanlaista henkeä symbolimiekkoineen ja mustasukkaisuutta amerikkalaista kohtaan), tai muutoinkin juuri jenkkikäsitykset aasialaisesta taistelulajielokuvasta American Ninjojen hengessä ovat mieleen, niin Ninja on mainiota retroilua, joka onttoudestaan huolimatta on hauskaa katseltavaa, kunhan muistaa pitää ajatukset pään ulkopuolella.
Energistä huitomista joka suuntaan, riemastuttavan ylinäytteleviä pahiksia ja hienot ninjapuvut. Vähemmän näyttävyyttä kuin edellä mainitussa Ninja Assassinissa, mutta nostalgiahenki on korkeammalla.
Jopa savupommit ovat mukana.
Tähdet: ***
Ninja
