THE ASTRAL FACTOR (1976)
Vankila ja samantien näemme kun eräs vangeista, Roger Sands (Frank Ashmore) istuu lootusasennossa säteilemässä. Seuraavaksi hän kiusaa toista vankia heittämällä ajatuksen voimalla patjan. Pian tämän jälkeen Sands säteilee uudemman kerran, muuntuen tällä kertaa näkymättömäksi ja karkaa vankilasta. Katsokaas kun Sands on opiskellut okkultismia ja on sen avulla oppinut muuttamaan itsensä halutessaan näkymättömäksi. Sands kärsii pahasta äitikompleksista ja keskustelee, riitelee ja muuta sellaista edesmenneen äitinsä kanssa. Luonnollisesti tämä myös tarkoittaa, että Sands tappaa naisia joista etsii itselleen jonkinlaisia äitikorvikkeita ja sehän miehen veikin vankilaan, josta hän nyt siis pakeni. Sands aikoo etsiä todistajat (viisi naista) joiden vuoksi sai tuomionsa ja kuristaa heidät hengiltä. Uhri numero uno on ilmeisesti jonkinlainen malli, minkä päättelemme siitä että aluksi häntä kuvataan Columbomaisen musiikin tahtiin ja neidin kotona seinät ovat täynnä hänen omia kuviaan. Hei, jos Sands on näkymätön niin miksi hänen liikkuessaan seinään piirtyy ihmisen varjo? Ai, mutta sehän onkin kameramies joka teeskentelee olevansa kuristajamurhaaja.
Murhaa tutkimaan kutsutaan sellainen muka cool Ritari Ässämäinen kyttä, Charles Barrett (Robert Foxworth) joka muuten näyttää tosi vaivaantuneelta koko elokuvan ajan, aivan kuin hänellä joko on kakkahätä, tai hän vain haluaisi olla jonkun muun elokuvan kuvauksissa. Eipä se nyt kauaa kestä kun Charles kollegoineen ymmärtää Sandsin olevan tuon mallin tappaja, etenkin kun näkymättömyydestään huolimatta sormenjäljet eivät ole. Nyt poliisi jäljittää muita neljää potentiaalista uhria, ehtiäkseen estämään Sandsin toimet. Mistä tiedämme missä Sands kulloinkin on, jos hän kerran on näkymätön? No koska kamera zoomaa johonkin kohtaan, niin se ilmeisesti osoittaa Sandsin olevan nyt tuossa, tai tuossa, saattaa hän olla tuollakin. Elokuvan budjetissa kun ei näemmä ole ollut juurikaan varaa lankoihin joilla kaataa tuoleja, tai vetää ovea kiinni että voisimme tietää näkymättömän miehen olevan juuri siinä. Välillä näemme takaumia Sandsista äitinsä luona, jotta näin saisimme lisää tietoa äititraumasta. No, näköjään Sandsin äiti häpesi omaa ikäänsä kun toteaa, ettei halua muiden tietävän kuinka iäkäs poika hänellä on ja siksi Sands kuristi äitinsä hengiltä. Nopeasti Charles ymmärtää jahtaavansa näkymätöntä miestä ja miksipä ei, sillä löysihän hän Sandsin kotoa kirjan jossa opetetaan muuttumaan näkymättömäksi. Mieleni tekisi kirjoittaa tähän, että Sands kulkee tappamassa ihmisiä ja vaikka näin teinkin, niin se ei oikein pidä paikkaansa. Suurin osa elokuvasta kun kuluu siihen, että Charles ajelee kollegansa kanssa sinne tänne, seisoskelee paikoillaan tekemättä mitään, tai jutustelee kotona tyttöystävänsä kanssa. Melkein tuntuu kuin elokuvaan ei olisi muuten saatu pitkään elokuvaan tarvittavaa pituutta, ellei mukaan olisi laitettu joka ainoaa kuvattua kohtausta, vaikka osa olisi tarkoitettu pelkiksi siirtymäkohtauksiksi. Siispä muutaman sekunnin paikasta A paikkaan B-ajo onkin nyt minuutin kaksi pituudeltaan. Se ei kenties kuulosta paljolta, mutta kyllä se on. Okei, nyt tässä sentään on yksi aika ovela kohtaus. Eräs naisista on tanssiteatterissa esiintyvä ja näytelmässä hän esittää jonkinlaista uhrattavaa naista joka on sidottu ja tarkoitus on, että hän näyttäisi tuskaiselta kun demoniset ääliöt tanssivat ympärillä. Niinpä kun näkymätön Sands kuristaa tuon naisen kesken esityksen, luullaan naisen vain esittävän rooliaan.
Wow! Nythän tässä soi aika loistavaa Cream-tyylistä kamaa. Elokuvahan vain paranee loppua kohden, paitsi ettei se tietenkään pidä paikkaansa.
En maininnut yhtä kuolemista, mutta Sands on nyt tappanut neljä viidestä uhristaan. Siispä Charles kollegoineen lähtee suojelemaan viimeistä naista ja olin ihan varma, että nyt elokuva muuttuu pornoksi kun stripparilta näyttävä naispoliisi vihjailee eleillään koko ajan halustaan vähentää vaatetustaan ja katselee himoiten suojeltavaa naista jonka nännit haluavat vapauteen. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käy kun ammuskellaan pimeyteen ja oletettavasti Sands on saapunut paikalle. Sands lähestyy tulevaa uhriaan selitellen hänen olevan äitinsä ja Charles ampuu tyhjyyteen osuen Sandsiin, joka muuntuu näkyväksi ja kuolee.
Tämä on siis elokuva näkymättömästä miehestä, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla elokuva olemattomasta miehestä. Sen verran vähän Sandsia näytetään elokuvassa näkyvänä, saati sitten näkymättömänä, että yhtä hyvin hän olisi voinut jäädä leikkaushuoneen lattialle. Yleensä näkymätön mies (koska naiset eivät ilmeisesti osaa sitä taitoa) ”näkyy” elokuvissa juuri langoilla roikutettavien esineiden, hiekkaan ilmestyvien jalanjälkien, tai muiden vastaavien seikkojen kautta. No, toki tässä elokuvassakin käytetään samoja keinoja, mutta niin äärimmäisen harvoin että sitä koko ajan meinaa unohtaa kuvassa muka olevan jonkun. Tavallaan se esittämättömyys on ovelakin keino. Tavallaan. Olisihan se kuitenkin ollut paremmissa käsissä todella hieno keino luoda pelkoa, kun emme todellakaan tietäisi missä näkymätön tappaja on, mutta tämän elokuvan halpahalliefektit, vaivaantuneet näyttelijät ja paikallaan seisoskelu tappavat ainoastaan kiinnostuksen katsoa elokuvaa.
Se yksi kohtaus jossa Sands tappaa näkymättömänä olessaan naisen teatterilavalla oli elokuvan oivaltavin kohtaus, mutta yksinään se ei jaksa pitää yllä intoa.
Ne näkymättömyyskohtaukset olivat yleisesti ottaen todella heikkoja. Kun Sands kuristaa uhrejaan, emme näe mitään vaatteiden rypistymistä, tai muutakaan joka osoittaisi fyysistä toimintaa. Kunhan vain naiset heiluvat kameran edessä. Jos jo 30-luvun Näkymätön Mies ei olisi esitellyt toimivampia efektejä, niin silloin tällekin elokuvalle antaisi anteeksi heikkoutensa, mutta nyt se on aika vaikeaa. Ihan oikeasti, kuinka vaikeaa se olisi ollut asettaa jokin lanka, jota vetäessä voisimme luulla sen itse langan näkyvyydestä huolimatta kuvassa olevan jotain muutakin. Alussa kuitenkin näimme sellaisena Star Trek-siirtäjäefektinä kuinka Sands muuttuu näkymättömäksi, joten jos sellaiseen efektiin oli kerran varaa, niin olisi varmaan ollut lankarullaankin.
Erittäin heikko heikko elokuva, jossa on tarpeettoman paljon joutokäyntiä ja välinpitämättömyyttä näyttelijöiden osalta.
Tähdet: *
The Astral Factor
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
tiistai 5. huhtikuuta 2011
50 Sci-fi Classics: 33 – 34
FIRST SPACESHIP ON VENUS (1960)
Muistatteko kun vuonna 1985 Maa oli vaarassa joutua Venuslaisten hyökkäyksen uhriksi. Ettekö? No sallikaa minun muistuttaa tuosta pimeästa ajanjaksosta planeettamme historiassa.
On siis vuosi 1985 ja Siperiasta löydetään kivi. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa kivi, sillä tutkimusmontaasi osoittaa sen olevan kotoisin ulkoavaruudesta ja on jonkinlainen intergalaktinen Rosettan kivi. Koska tunnetusti esimerkiksi Marsissa ei ole edellytyksiä elämän ylläpitoon, on kiven täytynyt saapua Venuksesta. Siispä joukko tiedemiehiä valmistautuu matkaan Venukselle selvittämään mikä on tämän mahdollisen yhteydenoton syy ja sen sellaista. Hahmojen nimistä emme taida suuremmin välittää, sillä elokuvassa esitellään näiden seitsemän matkalle lähtevän tiedemiehen lisäksi aivan rutosti muita hahmoja joilla on suurinpiirtein vain yksi kohtaus koko elokuvassa, mutta he tulevat ruutuun kukin siten että luulisi heillä olevan enemmänkin merkitystä kuin sanoa ”yes sir!” Ilmeisesti hahmogallerian suuruus johtuu pääosin elokuvantekijöiden halusta korostaa näyttelijäkaartin olevan mahdollisimman globaalisti valittu ja jokainen Maan kansakunta taitaakin olla edustettuna. Niin ja palatakseni mainintaan siitä, että matkalle lähtee seitsemän tiedemiestä, niin se ei oikein pidä paikkaansa koska aiemmin eräs naispuolinen uutistoimittaja totesi matkalle lähtevän ”seven men,,, and,,, a,,, WOMAN!” Hahaha! Voi Jeesus! Mikä ihme idea tuossa esityksen painotuksessa oli olevinaan. No kuitenkin, kahdeksan matkustajaa menee vällyjen alle, osoittaakseen ilmeisesti olevansa jossain kryounessa ja raketti voi ampaista matkaan. Raketti muuten näyttää aika paljon Philippe Starckin sitruspuristimelta. Hmm, liekö Starck nähnyt tämän elokuvan ja saanut siitä virikkeitä.
Matkalla luetaan raportteja, tutkaillaan ihmisluontoa, koetaan meteoriittimyrsky ja klovnin päältä näyttävä robotti voittaa yhden tiedemiehistä shakissa. Matkalaiset nappaavat Venuksesta tulleen radioaallon ja avuksi otettu Englanti-Venus-sanakirja (ihan oikeasti) tulee tarpeeseen sillä sen avulla tiedemiehet saavat huomata Venuksen suunnittelevan Maan valloitusta. Siispä aiemmin löytynyt Venuskivi olikin oikeasti jokin luotain jonka avulla Venuslaiset toteuttivat suunnitelmaansa vallata Maa. Hetken tutkijat pohtivat ilmoittaako Maahan sen olevan vaarassa, mutta tieteellinen uteliaisuus voittaa ja he jatkavat matkaansa kohti Venusta. Miksi he eivät voi ilmoittaa tilanteesta Maahan ja silti jatkaa matkaansa Venukseen? No, eipäs takerruta pikkuseikkoihin tässä tilanteessa.
Tutkijat saapuvat Venukseen ja laskeutuvat Star Trek: The Final Frontierin lavasteisiin huomatakseen planeetan olevan atomisäteilyn rappeuttama ja täten siis päättelemme Venuslaisten ajautuneen itsetuhoon. Näemme narun päässä roikkuvia metallihyönteisiä ja kuten he itse sanoavat, jättimäisen golfpallon. Näemme autioita rakennuksia ja The Blobin hyökkäävän ja The Blobin perääntyvän.
Tutkijat aiheuttavat erehdyksessä ketjureaktion jonka lopullinen tulos on Venuksen tuhoutuminen, samanlaisessa ilmiössä joka oli aiemmin tappanut kaiken ns. humanoidielämän planeetalta. Tutkijat poistuvat Venuksesta tuli perseen alla, jättäen kaksi miehistön jäsentä taakseen. No, toinen heistä oli jo rikkonut avaruuspukunsa ja oli jo kuolemassa muutenkin, joten väliäkö tuolla. Ja heistä toinen? Predator kakkosta mukaillen ”shit happens.”
Tutkijat palaavat Maahan ja yksi kerrallaan antavat medialle lausunnon siitä kuinka he olivat oppineet paljon ja menettäneet paljon. Mitä? Nyt siinä todetaan että matkalla menetettiin kolme miehistön jäsentä. Kuka se kolmas oli? No pääasia on, että Venuslaiset eivät voi valloittaa Maata KOSKA OVAT KUOLLEET! KUOLLEET!
Jos sivuutamme muutamat seikat, kuten sen tyypillisen vilkkuvalo-ohjaintaulun, Venuksen Fantastic Voyage-miljöön ja pari muuta vastaavaa, niin kyseessä on oikeastaan varsin mainio, ajalleen varmastikin kallis tieteisseikkailu jossa painotusta pyritään pitämään aika paljon siellä tieteessä. Siispä dialogi on hyvin pitkälti tiedejargonia jossa ei kuitenkaan kovin paljoa puhuta hupsuuksia jostain atomipyssylaserhirviöistä ja muusta sellaisesta, vaan puhutaan enemmänkin koulun fysiikantunnillisesti. Puvustus ja lavastus pyrkii enimmäkseen hyödyntämään uskottavia ratkaisuja ja näyttelijät ovat enimmäkseen rauhallisen asiallisia.
Jos elokuva ei vain sortuisi Venukselle saavuttaessa niihin The Blob-efekteihin, niin se olisi ollut mukavaa. Onhan tässä kuitenkin varsin mainio tarina. Maa saa jonkinlaisen merkin elämästä toisella planeetalla, joten sinne mennään, huomataan tämän toisen planeetan olleen aikeissa hyökätä Maahan, mutta ajan kuluessa tämä toinen planeetta oli jo ehtinyt tuhoutua ja täten aikeet vallata Maa jäivät toteutumatta. Yleensähän näissä elokuvissa taistellaan jotain hyönteiskyklooppeja vastaan, eikä oikeasti tehdä kuten nyt, tutkitaan asiaa ja poistutaan paikalta.
Jos elokuvan tapahtumavuosi ei olisi 1985, niin asiapitoinen tiedeseikkailu saisi vielä enemmän uskottavuutta, mutta nyt vuoden 1985 klovnirobotti, metallihyönteiset ja The Blob saivat toivomaan että vuonna 1960 oltaisiin oltu kauaskatseisempia ja elokuvavuotena olisi ollut vaikkapa jokin 2167, sillä olen aika varma etteivät klovnirobotit olleet kovinkaan yleisiä 80-luvun puolivälissä.
Anteeksi kuinka? Ai niin, Rocky 4. No ehkä klovnirobotit olivatkin yleisiä 80-luvulla.
Tähdet: ***
First Spaceship On Venus
ZONTAR – THE THING FROM VENUS (1966)
Okei, heti alkuun on pakko sanoa, että koin jonkinasteisen pettymyksen jo ennen kuin laitoin elokuvan päälle. Kuten jo kerran aiemmin, niin tässäkin on eri elokuva levyllä kuin mitä kansi väittää. Kotelo ja muut kertovat elokuvan oleva The Alpha Incident ja se kuulosti oikeasti mielenkiintoiselta Andromeda Uhkaa-tyyliseltä elokuvalta. Sen sijaan levyllä onkin elokuva nimeltä Zontar – The Thing From Venus joka jo nimellään tuo mieleen jonkin Mothra/Gamera/Godzilla-kaman. Eihän sinä mitään, mutta suussa ehti olla toisenlainen maku.
Zone 6 on jenkkien salainen avaruustutkimuskeskus ja täältä lähetetään matkaan raketti jonka missiona on etsiä ja ottaa yhteyttä mahdollisiin muihin siviilisaatioihin avaruudessa. Tohtori Keith Ritchie (Tony Huston) varoittaa esimiehiään toteuttamasta suunnitelmiaan, sillä hänen uskoakseen avaruuden kansat eivät halua olla yhteydessä planeetta Maahan, joka primitiivisyydessään olisi uhka muille kansoille ja tulisi kenties tuhota ihan vain varmuuden vuoksi. Siispä Keith on sitä mieltä, että Maan tulisi vain olla hiljaa, mikä ei tietenkään estä häntä itseään olemasta kotonaan olevalla laserradiollaan (?) yhteydessä Venukseen ja siellä asuvaan Zontar nimiseen olentoon. Tietenkään Keith ei omiensa sanojensa mukaan ymmärrä hölkäsen pöläystä Zontarin puheesta, mutta uskoo olennon olevan matkalla Maahan. No nyt Keith on ilmeettömän iloinen Zontarin saapumisesta, sillä hän kertoo olennon vapauttavan ihmiskunnan sen ongelmista ja toimivan jonkinlaisensa intergalaktisena Gandhina. Mitä? Eikö hän juuri aiemmin vinkunut että muut avaruuden olennot aikovat kenties tuhota Maan pitäessään meitä uhkana itselleen ja meidän oman turvallisuutemme vuoksi olisi parhainta vain pysytellä omissa oloissamme ja nyt hän on kutsumassa jotain Zontaria Maahan vierailulle. No, Keith on näemmä pöpi ja pöpeydestä kertoo se, että hän pyöristelee silmiään niin että Marty Feldman olisi kateellinen.
Näemme kuinka ihmiset panikoivat. Pakenevatko he Zontaria? Emme tiedä sillä näemme vain jalkoja.
Toisaalla joku poliisi ampuu metsässä yliääniä suoltavan lentävän olennon. Onko se Zontar? Ei, se on vain jokin tavanomainen demonilepakkolelu.
Zontar katkaisee koko maailman sähköt samaan tapaan kuin Snake Plissken tekee Escape From L.A.:ssa, mutta ilmeisesti koko maailman sähköt ovat eri energiayhtiöltä kuin Keithin koti, sillä ainakin siellä lamput toimivat. Keith kertoo kollegalleen Curtille (John Agar) olevansa Zontarin ystävä ja että tuo olento on saapunut pelastamaan ihmiskunnan. Tietenkin Curt uskoo Keithin olevan pöpi, kuten tekee myös Keithin vaimo Martha (Susan Bjurman.)
Toisaalla joku kenraali selittää kuinka kyseessä on kommunistien sabotaasia ja taas näemme ihmisten panikoivan, mutta emme edelleenkään näe mitä he pakenevat.
Muualla metsässä samoilevat sotilaat näkevät demonilepakon.
Ai niin, elokuvan alkupuolella Curtia kutsutaan Keithiksi ja Keithia Curtiksi, ja vieläpä juuri näiden samojen henkilöiden toimesta.
Kaupunki evakuoidaan ja Zontarin hypnotisoima sheriffi tappaa itsepäisimpiä ihmisiä. Eräässä kohtauksessa tämä sheriffi kohtaa Curtin, uhkaa häntä aseella aikomuksenaan tappaa miehen. Curt lyö sheriffiä ja noustessaan pystyyn sheriffi sanoo, että Curt on vapaa menemään koska hän ei pääsisi pakoon Zontaria. Häh? Mihin jäi se muutama sekunti aiemmin aiottu murha?
Keith selittää että Zontar aikoo tehdä ihmisistä eräänlaisia sieluttomia eläviä kuolleita, koska tunteet sun muut ovat esteenä ihmisten onnellisuudelle ja tämän osoitukseksi Keith kertoo rakastavansa vaimoaan, mutta onneksi Martha sentään huomauttaa kuinka epäloogista on rakastaa ilman tunteita.
Curt huomaa harvojen kaupunkiin jääneiden ihmisten olevan jonkin mielenhallintatoiminnon alaisia ja uskoo nyt Keithin olevan pöpeyden lisäksi oikeassa puhuessaan Zontarista. Siispä seuraa perushuttua siitä kuinka Zontar kuuluu miljoona vuotta ihmistä kehittyneempään rotuun ja muuta sellaista tyypillistä jonka vuoksi joku pöpi voisi uskoa Zontarin olevan vapahtaja jota tulee seurata. Demonilepakko hyökkää kohti Curtia ja savuke kädessään - sillä tupakoiminen on tärkeää – Curt tappaa lepakon joita Zontar käyttää ihmisten hallintaan sellaisella Heinleinin Puppet Mastersmaisella tavalla. Ai niin ja Keithin kotona toimivat sähköt siitä syystä, että Zontar sallii sen.
Nyt vain odottelemme loppuratkaisua jossa maailma pelastetaan.
Tik tok tik tok kello käy. No niin, johan se oli aikakin nähdä Zontar, kun Martha koettaa ampua tuon ison demonilepakon. Jep, Zontar on vain isompi versio aiemmin nähdyistä mielenhallintalepakoista, siis jos mielenhallintalepakko olisi kaatunut suklaakakkuun. Zontar tappaa Marthan se saa Keithin heräämään ja yhdessä Curtin kanssa he lähtevät kohtaamaan Zontaria, aseenaan,,, öö,, laserdildo jossa on plutoniumrubiinipää. Sillä Keith puukottaa Zontarin hengiltä ja kuolee itse samalla, ja kuulemme nerokkaan loppukaneetin:
”Keith Ritchie came to realize, at the cost of his own life, that Man is the greatest creature in the Universe.”
Totuuden sanoja ystävä hyvä, totuuden sanoja.
Vaikka tässä elokuvassa on mukana veikeitä aikansa paranoiatunnelmia ja parhaimmillaan onnistutaan vihjaisemaan Ihmispaholaisten kaltaisista lajinsa klassikoista, niin valitettavasti elokuvan surkeat maskeeraukset, onnettomat seinästä jojoon vaihtuvat näyttelijät ja umpiluuta oleva dialogi pilaavat lähes kaiken.
Pelkäksi roskaksi tässä on kuitenkin aivan liian paljon hyviä ideoita, mutta asialliseksi laatuelokuvaksi tämä on aivan liian kömpelösti toteutettu.
Pidin kovasti siitä, että Zontar halvaannuttaa koko planeetan ja pysyttelee itse poissa kuvasta antaen hallitsemiensa ihmisten tehdä likaisen työnsä. Vastaavasti taas oli jotenkin typerää, että Zontaria ei näytetty ennen loppua kun kuitenkin meidän ilmeisesti tuli uskoa ihmisten pakenevan juuri häntä. No, ehkä he kaikki riensivät vain alennusmyynteihin. Ja toisaalta Zontar oli sitten lopulta niin julmetun rumasti toteutettu, että ehkä se oli parempi ettei sitä näytetty. Kuitenkin jos meille koetetaan osoittaa hirviön olevan vieressämme, niin kyllä siitä voisi vaikkapa varpaan silloin näyttää.
Kyseessä on siis elokuva joka ei ole aivan tarpeeksi huono ollakseen sen vuoksi hyvä, mutta ei missään nimessä kovin hyväkään leffa.
Moneen kertaan tehty ja nähty.
Tähdet: **
Zontar – The Thing From Venus
Muistatteko kun vuonna 1985 Maa oli vaarassa joutua Venuslaisten hyökkäyksen uhriksi. Ettekö? No sallikaa minun muistuttaa tuosta pimeästa ajanjaksosta planeettamme historiassa.
On siis vuosi 1985 ja Siperiasta löydetään kivi. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa kivi, sillä tutkimusmontaasi osoittaa sen olevan kotoisin ulkoavaruudesta ja on jonkinlainen intergalaktinen Rosettan kivi. Koska tunnetusti esimerkiksi Marsissa ei ole edellytyksiä elämän ylläpitoon, on kiven täytynyt saapua Venuksesta. Siispä joukko tiedemiehiä valmistautuu matkaan Venukselle selvittämään mikä on tämän mahdollisen yhteydenoton syy ja sen sellaista. Hahmojen nimistä emme taida suuremmin välittää, sillä elokuvassa esitellään näiden seitsemän matkalle lähtevän tiedemiehen lisäksi aivan rutosti muita hahmoja joilla on suurinpiirtein vain yksi kohtaus koko elokuvassa, mutta he tulevat ruutuun kukin siten että luulisi heillä olevan enemmänkin merkitystä kuin sanoa ”yes sir!” Ilmeisesti hahmogallerian suuruus johtuu pääosin elokuvantekijöiden halusta korostaa näyttelijäkaartin olevan mahdollisimman globaalisti valittu ja jokainen Maan kansakunta taitaakin olla edustettuna. Niin ja palatakseni mainintaan siitä, että matkalle lähtee seitsemän tiedemiestä, niin se ei oikein pidä paikkaansa koska aiemmin eräs naispuolinen uutistoimittaja totesi matkalle lähtevän ”seven men,,, and,,, a,,, WOMAN!” Hahaha! Voi Jeesus! Mikä ihme idea tuossa esityksen painotuksessa oli olevinaan. No kuitenkin, kahdeksan matkustajaa menee vällyjen alle, osoittaakseen ilmeisesti olevansa jossain kryounessa ja raketti voi ampaista matkaan. Raketti muuten näyttää aika paljon Philippe Starckin sitruspuristimelta. Hmm, liekö Starck nähnyt tämän elokuvan ja saanut siitä virikkeitä.
Matkalla luetaan raportteja, tutkaillaan ihmisluontoa, koetaan meteoriittimyrsky ja klovnin päältä näyttävä robotti voittaa yhden tiedemiehistä shakissa. Matkalaiset nappaavat Venuksesta tulleen radioaallon ja avuksi otettu Englanti-Venus-sanakirja (ihan oikeasti) tulee tarpeeseen sillä sen avulla tiedemiehet saavat huomata Venuksen suunnittelevan Maan valloitusta. Siispä aiemmin löytynyt Venuskivi olikin oikeasti jokin luotain jonka avulla Venuslaiset toteuttivat suunnitelmaansa vallata Maa. Hetken tutkijat pohtivat ilmoittaako Maahan sen olevan vaarassa, mutta tieteellinen uteliaisuus voittaa ja he jatkavat matkaansa kohti Venusta. Miksi he eivät voi ilmoittaa tilanteesta Maahan ja silti jatkaa matkaansa Venukseen? No, eipäs takerruta pikkuseikkoihin tässä tilanteessa.
Tutkijat saapuvat Venukseen ja laskeutuvat Star Trek: The Final Frontierin lavasteisiin huomatakseen planeetan olevan atomisäteilyn rappeuttama ja täten siis päättelemme Venuslaisten ajautuneen itsetuhoon. Näemme narun päässä roikkuvia metallihyönteisiä ja kuten he itse sanoavat, jättimäisen golfpallon. Näemme autioita rakennuksia ja The Blobin hyökkäävän ja The Blobin perääntyvän.
Tutkijat aiheuttavat erehdyksessä ketjureaktion jonka lopullinen tulos on Venuksen tuhoutuminen, samanlaisessa ilmiössä joka oli aiemmin tappanut kaiken ns. humanoidielämän planeetalta. Tutkijat poistuvat Venuksesta tuli perseen alla, jättäen kaksi miehistön jäsentä taakseen. No, toinen heistä oli jo rikkonut avaruuspukunsa ja oli jo kuolemassa muutenkin, joten väliäkö tuolla. Ja heistä toinen? Predator kakkosta mukaillen ”shit happens.”
Tutkijat palaavat Maahan ja yksi kerrallaan antavat medialle lausunnon siitä kuinka he olivat oppineet paljon ja menettäneet paljon. Mitä? Nyt siinä todetaan että matkalla menetettiin kolme miehistön jäsentä. Kuka se kolmas oli? No pääasia on, että Venuslaiset eivät voi valloittaa Maata KOSKA OVAT KUOLLEET! KUOLLEET!
Jos sivuutamme muutamat seikat, kuten sen tyypillisen vilkkuvalo-ohjaintaulun, Venuksen Fantastic Voyage-miljöön ja pari muuta vastaavaa, niin kyseessä on oikeastaan varsin mainio, ajalleen varmastikin kallis tieteisseikkailu jossa painotusta pyritään pitämään aika paljon siellä tieteessä. Siispä dialogi on hyvin pitkälti tiedejargonia jossa ei kuitenkaan kovin paljoa puhuta hupsuuksia jostain atomipyssylaserhirviöistä ja muusta sellaisesta, vaan puhutaan enemmänkin koulun fysiikantunnillisesti. Puvustus ja lavastus pyrkii enimmäkseen hyödyntämään uskottavia ratkaisuja ja näyttelijät ovat enimmäkseen rauhallisen asiallisia.
Jos elokuva ei vain sortuisi Venukselle saavuttaessa niihin The Blob-efekteihin, niin se olisi ollut mukavaa. Onhan tässä kuitenkin varsin mainio tarina. Maa saa jonkinlaisen merkin elämästä toisella planeetalla, joten sinne mennään, huomataan tämän toisen planeetan olleen aikeissa hyökätä Maahan, mutta ajan kuluessa tämä toinen planeetta oli jo ehtinyt tuhoutua ja täten aikeet vallata Maa jäivät toteutumatta. Yleensähän näissä elokuvissa taistellaan jotain hyönteiskyklooppeja vastaan, eikä oikeasti tehdä kuten nyt, tutkitaan asiaa ja poistutaan paikalta.
Jos elokuvan tapahtumavuosi ei olisi 1985, niin asiapitoinen tiedeseikkailu saisi vielä enemmän uskottavuutta, mutta nyt vuoden 1985 klovnirobotti, metallihyönteiset ja The Blob saivat toivomaan että vuonna 1960 oltaisiin oltu kauaskatseisempia ja elokuvavuotena olisi ollut vaikkapa jokin 2167, sillä olen aika varma etteivät klovnirobotit olleet kovinkaan yleisiä 80-luvun puolivälissä.
Anteeksi kuinka? Ai niin, Rocky 4. No ehkä klovnirobotit olivatkin yleisiä 80-luvulla.
Tähdet: ***
First Spaceship On Venus
ZONTAR – THE THING FROM VENUS (1966)
Okei, heti alkuun on pakko sanoa, että koin jonkinasteisen pettymyksen jo ennen kuin laitoin elokuvan päälle. Kuten jo kerran aiemmin, niin tässäkin on eri elokuva levyllä kuin mitä kansi väittää. Kotelo ja muut kertovat elokuvan oleva The Alpha Incident ja se kuulosti oikeasti mielenkiintoiselta Andromeda Uhkaa-tyyliseltä elokuvalta. Sen sijaan levyllä onkin elokuva nimeltä Zontar – The Thing From Venus joka jo nimellään tuo mieleen jonkin Mothra/Gamera/Godzilla-kaman. Eihän sinä mitään, mutta suussa ehti olla toisenlainen maku.
Zone 6 on jenkkien salainen avaruustutkimuskeskus ja täältä lähetetään matkaan raketti jonka missiona on etsiä ja ottaa yhteyttä mahdollisiin muihin siviilisaatioihin avaruudessa. Tohtori Keith Ritchie (Tony Huston) varoittaa esimiehiään toteuttamasta suunnitelmiaan, sillä hänen uskoakseen avaruuden kansat eivät halua olla yhteydessä planeetta Maahan, joka primitiivisyydessään olisi uhka muille kansoille ja tulisi kenties tuhota ihan vain varmuuden vuoksi. Siispä Keith on sitä mieltä, että Maan tulisi vain olla hiljaa, mikä ei tietenkään estä häntä itseään olemasta kotonaan olevalla laserradiollaan (?) yhteydessä Venukseen ja siellä asuvaan Zontar nimiseen olentoon. Tietenkään Keith ei omiensa sanojensa mukaan ymmärrä hölkäsen pöläystä Zontarin puheesta, mutta uskoo olennon olevan matkalla Maahan. No nyt Keith on ilmeettömän iloinen Zontarin saapumisesta, sillä hän kertoo olennon vapauttavan ihmiskunnan sen ongelmista ja toimivan jonkinlaisensa intergalaktisena Gandhina. Mitä? Eikö hän juuri aiemmin vinkunut että muut avaruuden olennot aikovat kenties tuhota Maan pitäessään meitä uhkana itselleen ja meidän oman turvallisuutemme vuoksi olisi parhainta vain pysytellä omissa oloissamme ja nyt hän on kutsumassa jotain Zontaria Maahan vierailulle. No, Keith on näemmä pöpi ja pöpeydestä kertoo se, että hän pyöristelee silmiään niin että Marty Feldman olisi kateellinen.
Näemme kuinka ihmiset panikoivat. Pakenevatko he Zontaria? Emme tiedä sillä näemme vain jalkoja.
Toisaalla joku poliisi ampuu metsässä yliääniä suoltavan lentävän olennon. Onko se Zontar? Ei, se on vain jokin tavanomainen demonilepakkolelu.
Zontar katkaisee koko maailman sähköt samaan tapaan kuin Snake Plissken tekee Escape From L.A.:ssa, mutta ilmeisesti koko maailman sähköt ovat eri energiayhtiöltä kuin Keithin koti, sillä ainakin siellä lamput toimivat. Keith kertoo kollegalleen Curtille (John Agar) olevansa Zontarin ystävä ja että tuo olento on saapunut pelastamaan ihmiskunnan. Tietenkin Curt uskoo Keithin olevan pöpi, kuten tekee myös Keithin vaimo Martha (Susan Bjurman.)
Toisaalla joku kenraali selittää kuinka kyseessä on kommunistien sabotaasia ja taas näemme ihmisten panikoivan, mutta emme edelleenkään näe mitä he pakenevat.
Muualla metsässä samoilevat sotilaat näkevät demonilepakon.
Ai niin, elokuvan alkupuolella Curtia kutsutaan Keithiksi ja Keithia Curtiksi, ja vieläpä juuri näiden samojen henkilöiden toimesta.
Kaupunki evakuoidaan ja Zontarin hypnotisoima sheriffi tappaa itsepäisimpiä ihmisiä. Eräässä kohtauksessa tämä sheriffi kohtaa Curtin, uhkaa häntä aseella aikomuksenaan tappaa miehen. Curt lyö sheriffiä ja noustessaan pystyyn sheriffi sanoo, että Curt on vapaa menemään koska hän ei pääsisi pakoon Zontaria. Häh? Mihin jäi se muutama sekunti aiemmin aiottu murha?
Keith selittää että Zontar aikoo tehdä ihmisistä eräänlaisia sieluttomia eläviä kuolleita, koska tunteet sun muut ovat esteenä ihmisten onnellisuudelle ja tämän osoitukseksi Keith kertoo rakastavansa vaimoaan, mutta onneksi Martha sentään huomauttaa kuinka epäloogista on rakastaa ilman tunteita.
Curt huomaa harvojen kaupunkiin jääneiden ihmisten olevan jonkin mielenhallintatoiminnon alaisia ja uskoo nyt Keithin olevan pöpeyden lisäksi oikeassa puhuessaan Zontarista. Siispä seuraa perushuttua siitä kuinka Zontar kuuluu miljoona vuotta ihmistä kehittyneempään rotuun ja muuta sellaista tyypillistä jonka vuoksi joku pöpi voisi uskoa Zontarin olevan vapahtaja jota tulee seurata. Demonilepakko hyökkää kohti Curtia ja savuke kädessään - sillä tupakoiminen on tärkeää – Curt tappaa lepakon joita Zontar käyttää ihmisten hallintaan sellaisella Heinleinin Puppet Mastersmaisella tavalla. Ai niin ja Keithin kotona toimivat sähköt siitä syystä, että Zontar sallii sen.
Nyt vain odottelemme loppuratkaisua jossa maailma pelastetaan.
Tik tok tik tok kello käy. No niin, johan se oli aikakin nähdä Zontar, kun Martha koettaa ampua tuon ison demonilepakon. Jep, Zontar on vain isompi versio aiemmin nähdyistä mielenhallintalepakoista, siis jos mielenhallintalepakko olisi kaatunut suklaakakkuun. Zontar tappaa Marthan se saa Keithin heräämään ja yhdessä Curtin kanssa he lähtevät kohtaamaan Zontaria, aseenaan,,, öö,, laserdildo jossa on plutoniumrubiinipää. Sillä Keith puukottaa Zontarin hengiltä ja kuolee itse samalla, ja kuulemme nerokkaan loppukaneetin:
”Keith Ritchie came to realize, at the cost of his own life, that Man is the greatest creature in the Universe.”
Totuuden sanoja ystävä hyvä, totuuden sanoja.
Vaikka tässä elokuvassa on mukana veikeitä aikansa paranoiatunnelmia ja parhaimmillaan onnistutaan vihjaisemaan Ihmispaholaisten kaltaisista lajinsa klassikoista, niin valitettavasti elokuvan surkeat maskeeraukset, onnettomat seinästä jojoon vaihtuvat näyttelijät ja umpiluuta oleva dialogi pilaavat lähes kaiken.
Pelkäksi roskaksi tässä on kuitenkin aivan liian paljon hyviä ideoita, mutta asialliseksi laatuelokuvaksi tämä on aivan liian kömpelösti toteutettu.
Pidin kovasti siitä, että Zontar halvaannuttaa koko planeetan ja pysyttelee itse poissa kuvasta antaen hallitsemiensa ihmisten tehdä likaisen työnsä. Vastaavasti taas oli jotenkin typerää, että Zontaria ei näytetty ennen loppua kun kuitenkin meidän ilmeisesti tuli uskoa ihmisten pakenevan juuri häntä. No, ehkä he kaikki riensivät vain alennusmyynteihin. Ja toisaalta Zontar oli sitten lopulta niin julmetun rumasti toteutettu, että ehkä se oli parempi ettei sitä näytetty. Kuitenkin jos meille koetetaan osoittaa hirviön olevan vieressämme, niin kyllä siitä voisi vaikkapa varpaan silloin näyttää.
Kyseessä on siis elokuva joka ei ole aivan tarpeeksi huono ollakseen sen vuoksi hyvä, mutta ei missään nimessä kovin hyväkään leffa.
Moneen kertaan tehty ja nähty.
Tähdet: **
Zontar – The Thing From Venus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)