torstai 17. syyskuuta 2020

The Legend of Hercules (2014)

Julma kuningas Amfitryon (Scott Adkins) valtaa maita ja mantuja, mikä pelottaa kuningatar Alcmenea (Roxanne McKee) ja hän pyynnössään saada kansalle vapautta antautuukin Zeuksen (metafora) pökittäväksi. Syntyy siis Hercules (Kellan Lutz) joka bilettämisen ja erinäisten maailmanmatkailujen saatteeksi löytää kutsumuksensa tyrannian kukistajana ja palaa vetämään isäpuoltaan pataan.

2013 uutisoitiin Renny Harlinin saaneen ohjattavakseen Hercules-elokuvan (tuolloin projekti tunnettiin ilmeisesti nimellä Hercules 3D), jonka hän mainitsi olevan suurin tuotantonsa sitten vuoden 1999 Deep Blue Sean. Muistan tuolloin katsoneeksi millaisia budjetteja Harlinin elokuvat olivat tässä välissä saaneet ja olikohan se niin, että Driven (2001) ja Manaaja: alku (2001) olivat ainoat jotka poikkesivat merkittävästi (ylöspäin) suurinpiirtein 20 miljoonasta dollarista. Edellisessä oli aika isoja nimiä (no, Sylvester Stallone) ja jälkimmäinen puolestaan oli tehostepainotteinen, että ymmärrettävästi vaativat hieman enemmän fyffeä avukseen. Devil's Pass (2013) saattoi olla halvin, koska se ainakaan näyttänyt kuluttaneen itseensä viittä euroa enempää. The Legend of Herculesin ilmoitettu budjetti oli noin 70 miljoonaa dollaria, että ehdottomasti enemmän kuin se 20, mutta tuotto jäi kymmenisen miljoonaa alle, joten Harlinin onnistumishistorialla se ei luvannut hyvää tulevalta. Ainakaan jos ajattelee jenkkituotantoja. Joten vaikutti siltä, että nyt ajavat olla ne viimeiset mahdollisuudet käytetty. Näin ollen oli se sitten omasta tahdosta taikka ei, siirtyminen muille markkinoille oli selvästi fiksu veto palauttamaan kunniaa ja siten jo seuraavana ohjattu kiinalaisrahoitteinen Skiptrace (2016) oli hitti joka näköjään aloitti taas kaupallisen uskottavuuden palautuksen. Ehkä se on liian aikaista vielä sanoa alkaako tätä kautta Harlinin uusi kulta-aika, mutta ehkäpä jotain hyvää lupaa se kuinka tulevaan elokuvaansa The Misfits saatiin Pierce Brosnan ja Tim Roth. He eivät ehkä edes kaksistaan ole mikään hitin tae, mutta mahdollisesti jokin merkki luottamuksesta, ettei nyt tarvitse markkinointiin nostaa C. Thomas Howellin kaltaisia suurnimiä (ei millään pahalla Howellia kohtaan. Hän vain sattui tulemaan mieleeni nimenä joka saatetaan muistaa, mutta joka ei taatusti ole mikään stara) ja saadaan todellista myytävyyttä mukaan.
No kuitenkin, ei tullut Herculesista nimeltään kolmiulotteista (hädin tuskin elokuvanakaan edes kaksi) ja osaltaan menestyksen puutteeseen satavarmasti vaikutti samana vuonna ilmestynyt isomman profiilin toinen Hercules-tuotanto (sekin 3D), jonka ohjaaja Brett Ratner ei vielä nimenä ole merkittävämpi kuin Harlin, mutta pääosassa ollut Dwayne "The Rock" Johnson oli paljon Kellan Lutzin huomattavampi. Jos siis valitset jommankumman, ei se taida suurelle osalla olla valinta eikä mikään. Muutenkin The Rockin version näyttelijäkaarti herättää enemmän luottamusta kuin Harlinin päätös ottaa suomiväritykseksi yksi Duudsoneista (jota en nähnyt, joten taidettiin leikata pois leffasta). Razzie-ehdokkuuksia tulikin kuusin kappalein ja kaksi nimenomaan näyttelijöille.

The Rockin Hercules oli kaupallinen hitti ja varmasti tuntui suolan hieromiselta haavoihin, etenkin kun kun uskallan väittää sen menestykseen vaikuttaneen itse elokuvallisen paremmuuden sijaan sellaiset tekijät kuten nimiarvo, sillä yhtään paremmalta se ei näytä saati ole kokonaisuutena yhtään sen kummoisempaa ajantappoa. Joskin The Rockin Herculesin plussaksi tulee lukea se, että vaikka sen juonikuviointi ei ole erityisen hohdokasta on sen kuva päähenkilöstä eräänlaisena helppoheikkinä lupaavan oloinen idea, mutta toteutus on kyllä ihan tavanomaista efektitoimintaa ja siinä suhteessa kallistun ennemmin suosittelemaan tätä Harlinin leffaa, sillä tämä kuitenkin tuntuu olevan rehellisemmin B-roskaa (mikä on tässä yhteydessä kehu) ja siten siitä voi paremmin nauttia suunnitellusti. Mieleen tulee kaikenlaiset vanhat italialaiset miekka ja sandaali-elokuvat ja itse näen sen positiivisena seikkana.

Kellan Lutz on niin persoonaton näyttelijä, että välillä teki oikein pahaa seurata hänen edesottamuksiaan roolissa jonka pitäisi olla elämää suurempi. Valtaosa esiintyjistä tekee kyllä varsin kelvollista työtä ja tuhmaa kuningas Amfitryonia esittävä Scott Adkins on oikeasti sen verran vakuuttava osassaan, että ehkäpä hänen olisi pitänyt olla keskiössä.

Yleisesti ottaen dialogi ja niiden esittäminen on keskenään linjassa, joskin se tarkoittaa enimmäkseen itsestäänselvyyksiä ja unohdettavuuksia.

Tehosteissa on odotettua suureellisuutta, mutta kuten usein Harlinin elokuvissa joissa tukeudutaan tietokone-efekteihin on niissä aivan liian näkyvää viimeistelemättömyyttä, jolloin esimerkiksi painovoima puuttuu ja massakohtauksissa on liian helposti nähtävissä missä kohtaa looppi toistuu. Ja hyvänen aika sentään, antakaa miehelle edes kerran oikea eläin kuvattavaksi jos sen animointi ei kerran millään onnistu.

Toiminta on terhakasta ja sopivan tyyliteltyä, että kyseessä on siis aika tyypillinen Harlin-elokuva jossa näkyy miehen kyky saada onnistunut draivi toimintaosuuksiin, mutta lievä kyvyttömyys tehdä draamasta kovinkaan kiinnostaa. Osittain tästä on syyttäminen kirjoittajia, mutta jos Harlinilla olisi vähän persoonallisempi ote niin hän voisi varmasti nostaa heikon tekstin keskitason esiintyjilläkin korkeammalle. Uskon että esimerkiksi osasyy siihen miksi esimerkiksi Deep Blue Sea toimi paremmin oli onnistuneemmissa roolituksissa, koska senkään elokuvan teksti ei ole ollut erityisen mieleenpainuvaa, mutta esiintyjät paransivat sitä sen verran kuin pystyivät. Ideaalitilanteessa tapahtuu The Long Kiss Goodnight jossa sekä sopivat esiintyjät että hyvä teksti kohtaavat, mutta tämä on Hercules-elokuva ja jos siitä ei koeteta tehdä mitään Arabian Lawrencea, ei siitä varmaan toimintaelokuvana tätä parempaa saada ja ehkäpä jo se on tarpeeksi.

Yksi asia mitä ainakin on tarpeeksi, on seuraavan kuvan esittämä hyppy.
Jokainen kerta kun jotkut nujakoivat toteutetaan tuo sama temppu ja yleensä hidastetusti, koska se jos mikä on ilmeisesti makeeta. No, ei makeaa mahan täydeltä kertoo jo sanontakin.

Tähdet: **

Ei kommentteja: