tiistai 21. heinäkuuta 2020

6 luotia (6 Bullets, 2012)

Ihmiskaupan uhrien pelastamiseen erikoistunut palkkasoturi Samson (Jean-Claude Van Damme) eläköityy kun viimeisimmen tehtävän yhteydessä tulee liiaksi sivullisia uhreja, mutta kuten aina vastaavissa tapauksissa myös tälläkin kertaa sivuun jättäytyminen ei tule onnistumaan. Joten kun kakkosluokan vapaaottelijan Andrewin (Joe Flanigan) tytär kaapataan itä-euroopan turneella tarvitaan ammattilaisapua ja siinä vaiheessa Samson houkutellaan/painostetaan mukaan.

Rutiinitoimintaa eikä oikeastaan sen enempää. Päällimmäiseksi mieleen jää se, että varsinkin elokuvan aloittavassa toimintaosuudessa suositaan modernin epileptisen leikkauksen ohella sitä kuinka Van Dammen koreografiassa panostetaan ns. isätoimintamalliin. Siispä ei laajoja liikesarjoja kuten hyppyjä taikka jalan nostamista keskivartaloa korkeammalle, vaan esimerkiksi Takenin, Equalizer, tms. malliin tarkkoja taktisia iskuja hyödyntäen käsillä olevaa irtaimistoa ja vaikka Van Dammeen edelleenkin mieltää ne spagaattipotkut sun muut, toimii tämä ikää ajatellen varsin hyvänä tyylillisenä siirtymänä jolloin huomio ei kohdistu mahdolliseen hidastumiseen sekä ajan tuomaan jäykistymiseen ja pitää Van Dammen edelleen tehokkaana leipurina.
Toinen erityisen hyvin huomioarvoinen seikka 6 luodissa on se, että Van Dammen poika on jälleen kerran päässyt isänsä siivellä elokuvaan ja vaikka onkin varmasti fantsua kun perheenjäsenet saavat näytellä yhdessä niin tämä nepotismi alkaa vaikuttamaan siltä ettei Kris saisi laisinkaan töitä ilman isänsä apua. Tytärkin on aika näkyvässä osassa mukana.
Mutta niin, elokuvana tai edes toimintana ei 6 luotia ole mikään kummoinen. En nyt sano että huono, mutta en löytänyt mitään osa-aluetta jossa elokuva olisi niin hyvä jotta se nousisi kelvollisen rutiinitoteutuksen yläpuolelle. Näin ollen elokuvan kyllä katsoo ihan vaivatta läpi, mutta katselumäärien osalta kestävyys jää kertaluonteiseksi.
Joskin Van Dammen pahimpia eurotrasheja ajatellen on 6 luotia kaukana sieltä ja huonoin niistäkin parempi kuin paraskin Seagalin vastaava, että peukut siitä.

Jos ei yllätyksettömyyttä oteta huomioon, niin se mikä on ehkä negatiivisin seikka elokuvassa on Joe Flaniganin pitäminen sivussa. Ei niin ettäkö ajattelisen hänen olevan poikkeuksellisen huomioarvoinen esiintyjä, mutta aika vahvasti annetaan ymmärtää kuusiluotisen olevan jonkinlaista duotoimintaa jossa siis epätoivoinen isä hakee apua Van Dammelta ja sitten yhdessä kurmootetaan pahiksia. Kun vielä Flaniganin hahmon osoitetaan olevan tappelemisen ammattilainen niin sitä suuremmalla syyllä sitä olettaisi hänen saavan ainakin lähes tasavertaisen osan Van Dammen rinnalla, mutta poislukien alkupuolella oleva soolona suoritettu baaritappelu pidetään mies aikalailla syrjässä jopa lopputaiston osalta, johon hän sentään on päässyt mukaan. Lopussa toimitaankin triona kun osansa räiskinnästä saa myös Flaniganin vaimoa esittävä Anna-Louise Plowman, mutta kyllä se katse pysyy edelleen elokuvan nimitähdessä.

Tähdet: **(*)

Ei kommentteja: