Nuorena tyttönä Jyn (Felicity Jones) näki kuinka paha imperiumin natsistinen johtaja Orson (Ben Mendelsohn) tuli ja pisti kylmäksi hänen äitinsä, joten nyt aikuisena muisto tuosta hetkestä kummittelee edelleen kostonjanoisena mielessä. Imperiumi on kehittämässä suurenomoista asetta jolla tuhota kokonaisia planeettoja ja Jynin isä Galen (Mads Mikkelsen) on projektin vastentahtoinen arkkitehti. Ei siis liene ihme, että kapinallisliitto shanghaijaa Jynin avukseen ja sitten lähdetään pelastamaan Galenia pahiksilta ja samalla estämään imperiumin tuhoaseen toteuttaminen. Jynille ei vain kerrota, että isää ei ole tarkoitus tuoda elossa turvaan sillä häntä pidetään liian suurena turvallisuusriskinä. Olisi myös kiva tietää, että miten se uutuuttaan hohtavan Kuolemantähden kuolemansäde sammutetaan.
Tämä on se toinen tai pikemminkin ensimmäinen ensimmäinen spin off-/esiosaelokuva joka on tullut J.J. Abrams-eran Tähtien sotien oheismateriaalina ja Solon tavoin se kertoo jostain jota ei kenties ole aiemmissa ja ajallisesti myöhemmissä elokuvissa sanatarkasti kuvailtu, mutta esitetty kuitenkin siten ettei tämä filmatisointi ole täysin tarpeellinen kertoakseen jotain uutta. Toki Rogue One täyttää aukkoja tehden aiemmin hajanaisista huomautuksista ja oman mielikuvituksen kokomasta tilkkutäkistä ehyemmän kertomuksen, mutta samoin kuin Halloweenin kohdalla olevat esiosat ei se selityksistään huolimatta ole täysin perusteltu oma kertomuksensa, sillä tietäessämme jo avainkohdat olemme pystyneet luomaan mielessämme sen mikä tässä tapauksessa on koottu täyspitkäksi elokuvaksi.
Koska tämä kertoo laajennetusti yhdestä tietystä Tähtien sodassa kerrotusta tapahtumasta eli Kuolemantähden pohjapiirroksen nyysimisestä kapinallisten avuksi ja päättyy siihen mistä alkuperäistrilogia alkaa, on Rogue One ymmärrettävästi Soloa enemmän täynnä tutumpia hahmoja, nimiä ja visuaalisesti paljon lähempänä jo nähtyä. Näin ollen se vaikuttaa enemmän Tähtien sodalta kuin Solo, mutta pysymällä kuitenkin sivussa Skywalker-linjasta on siten hivenen virkistävä vaihtoehto, että kaikesta tuttuudestaan huolimatta kulkee kuitenkin enemmän rinnalla kuin pakotetuissa askeleissa. Joskin vain hivenen, koska kun kerran lopputulos tiedetään niin minkäänlaista yllätysmomenttia ei ole saatavilla. Tästä huolimatta vaikka lopun tietää on siinä onnistunutta kohtalokkuutta kun huomaa kuinka moni jää jälkeen ja Darth Vader astuu kuvaan.
Felicity Jonesin esittämä Jyn on samaa sarjaa kuin Rey, Luke, Kylo Ren ja monet muut, että taas kerran taustalla on jokin perhetragedia, mutta jos vertaa esimerkiksi juurikin Daisy Ridleyn esittämään Reyhin joka on toinen ns. vahva nuori nainen uudessa Tähtien sodassa, on Jyn huomattavasti särmikkäämpi hahmo Reyn Mary-Suen rinnalla. Agressiivisempi, itsepäisempi, impulsiivisempi ja juonikkaampi. Siispä paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa. Rogue Onessa on muutoinkin (ilmeisesti sen sotateemaisuuden vuoksi) hieman kovempi ote kuin pääsarjassa, mikä on sille ainoastaan hyvästä.
Sivuhuomautuksena se, että ymmärtääkseni Rogue Onen päädroidi eli Alan Tudykin ääninäyttelemä K-2SO ei suuremmin ole ollut fanien mieleen koska A. ei ole söpö, B. ei ole söpö ja C. on kuin synkkä versio C-3PO:sta, mutta kuitenkin edelleen merkitykseltään samanlainen koominen sivuhahmo. Minua hän ei häirinnyt ja pidin kyllä sen kyynisyyttä tässä vaiheessa ihan hyvänä vaihtoehtona kultaisen gaybotin oh, my!-tokaisuille, mutta samalla K-2SO toi mieleen valitettavankin paljon Linnunradan käsikirjan Marvinin.
Lisäksi tuumin, että lieköhän motiivi tehdä Donnie Yenista eräänlainen Zatoichi vain siinä kuinka Tähtien sodissa muutoinkin vilkuiltiin aasialaisten tarinoiden suuntaan (ts. samuraikertomukset). Joskin kun kerran mukana on Yen, niin totta Mooses hänet pistetään kungfuilemaan. Eihän Jackie Chaniakaan palkattaisi mukaan vain esittämään bussikuskia jos ei saisi samalla potkia matkustajia.
Ei pahemmin uutta kerrottavanaan, mutta Rogue One on mukava lisä Tähtien sota-sarjaan ollen asiaankuuluvan visuaalisesti näyttävä, kulkien sopivan vauhdikkaasti ja ollen kaikinpuolin varsin varmaotteista joskin tyystin yllätyksetöntä viihdettä. Sen ohella ettei oikeasti saa mitään todellista uutta koettavakseen suurin häiriötekijä lieneekin Peter Cushingin (fyysisesti Guy Henry) hyvin postuumisti esittämän Tarkinin tietokoneella luotu läsnäolo, koska vaikka tekniikka onkin hyvin kehittynyttä ja ilmestys on kaikinpuolin vaikuttava niin on se edelleenkin oikeiden ihmisten rinnalla epäsynkassa jutusteleva muovinukke ja siten liiankin irtonainen muusta todellisuudesta.
Ja tämä taitaa olla ainoa Tähtien sota-elokuva jossa osoitetaan kapinaliiton puolelta kiiltoisan idealismin ohella suoranaista pelkuruutta sekä myönnetään, että jotkut sen puolesta tehdyt ratkaisut ovat vähintään yhtä pahoja kuin imperiumin teot. Siispä sota on helvettiä eikä sankareita ole. Lopputaisto maalla ja ilmassa onkin varsin mallikkaasti toteutettua sotakuvastoa.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Näistä nykyisistä Tähtien Sodista se, josta eniten tykkäsin.
Tykkäsin enemmän kuin pääsarjasta.
Lähetä kommentti