maanantai 23. syyskuuta 2019

Maissilapset (Children of the Corn, 1984)

Pikkukylässä tapahtuu ainakin vielä tuolle 80-luvun ajalle kummia kun yllättäen paikkakunnan lapset menevät ja tappavat kaikki aikuiset. Lasten muodostaman tappokultin johtajana toimii varsin vanhoillisen kiihkouskovainen Isaac (John Franklin) joka puolestaan toimii jonkinlaisen demonivoiman johdattamana ja tämä pahuus elää maissipellossa, että sepä kiva. Sopivasti tuon edellä mainitun pikkukylän ohitse on ajamassa nuoripari Vicky (Linda Hamilton) ja Burt (Peter Horton), mutta ohikulku vaihtuu pysähdykseksi heidän ajaessaan alueelta pakenemassa olevan puukotetun lapsen päälle. Pariskunnan avun etsintä ei tuota tulosta ja pian he saavatkin huomata olevansa itse uhrilistalla seuraavia.

Se on jännä miten joitakin asioita voidaan uskottavasti valjastaa kauhutarinoihin ja miten toisia ei laisinkaan. Eläinkauhistelut ovat tästä hyvä esimerkki: hai pelottava, hämähäkki pelottava, käärme pelottava, etana ei pelottava ja silti heistä jälkimmäinenkin saa jossain vaiheessa mahdollisuuden yrittää olla sitä. Koira voi olla pelottava jos on vaikkapa Cujo, mutta ei jos on Pepi. Ajoittain siis nouseekin mieleen ajatus, että jep, nyt on kaikki hyvät ideat jo käytetty ja siirrytty aiemmin hylättyjen ajatusten pariin. Maissi nimenomaan kuulostaa sellaiselta ei tämä onnistu, heitetään pois-idealta. Maissi ei ole pelottavaa vaikka kuinka olisi kasvatusvaiheessa päälle suihkittu tuholaismyrkkyjä ja melkein voisin uskoakin Stephen Kingin kirjoittaneen Maissilapset vain koska joku väitti ettei hän voisi aikaansaada kauhutarinaa jonka nimessä mainittaisiin maissi. Ilmeisen hyvin se toimi ja vaikka esimerkiksi tämä elokuva ei nyt kovin ole kehuja kerännytkään, on se silti aikamoinen fanisuosikki saatuaan peräänsä jotain 28 jatko-osaakin.
No, eihän se maissi nyt mikään kertomuksen pelottava seikka olekaan, vaan jokin maissipellon lähettyvillä hengaileva suuri mystinen pahuus joka valtaa lapsien mielen ja tekee heistä murhaavia pikkuperkeleitä. Joten King kiersi maissinsa cthulhumaisella monsterilla kuin tekemällä murhaajista isokokoisia maissintähkiä jotka hyökkäävät ruokalautaselta in your face. Näin ollen maissipeltokin olisi ihan yhtä hyvin voinut olla kurpitsapelto ja Eppu hourahtanut kulttijohtaja joka saattaa opetuslapsensa aikuisten kimppuun. Hmm... kenties Maissilapset onkin Tenavat-filmatisointi?
Kertomus vanhempansa tappavista lapsista ei sekään ole itsessään niin uniikki jotta King voisi sen omia omaksi ajatuksekseen ja vain maissipeltodemonin lisääminen sen sellaiseksi tekee.

Muksuna pidin Maissilapsista, mutta toisaalta tuolloin kaikki missä oli mainittuja Kingin nimi olivat yhtä kuin super!, vaikka eivät tosiaan aina sitä olleet silloin taikka nykyäänkään. Varsin keskinkertainen elokuvahan tämä on ja vaikka nyt kritisoinkin itse maissiteeman olevan aika merkityksetöntä, kun tosiaan tällainen jonkin pahan vallassa olevat lapset tappavat aikuisia plus kiihkouskovaisuutta-kertomus voitaisiin pistää minne alueella tahansa ja symbolina käyttää mitä vain ja se voitaisiin pitää edelleen samanlaisena, on sillä maissiudella kuitenkin juuri tarinan yleispätevyyden vuoksi edes jonkinlainen etu erottua muista. Ei se nyt mikään merkittävä ero johonkin high tech-pilvenpiirtäjään, tms. ole, mutta on edes jotain.
Maalaismiljöö on ihan sopiva kun otetaan mukaan vanhoillisuskovaisuus, sillä sellaiselle alueelle jonkinlainen taantumuksellisuus on uskottavaa jo pelkästään sen ns. syrjässä pysymisen vuoksi ja siirtäminen tämä rajoittuneisuus lapsiin on toki sopivaa vaihtelua tavanomaisten vanhusten sijaan. Joten annetaanpa noilta osin jonkinlaista peukutusta eikä se varsin tavanomainen cthulhu-demonisuuskaan ole yhtään hullumpi ajatus, että perusteet kauhuelokuvalle ovat kyllä kunnossa. Tämä kompuroikin eniten hyvin mitäänsanomattomassa näyttelemisessä, kehnossa jännityksen kasvatuksessa ja miljöön hyödyntämisessä.
Näyttelijät eivät niinkään esiinny surkeasti jos sillä tarkoitetaan kaikki kattavaa ylivetämistä, vaikka esimerkiksi Isaacin oikeaa kättä Malachaita esittävä Courtney Gains olisikin paremmin kotonaan jossain Ace Venturassa vääntämässä naamaansa. Enemmänkin näyttelijät vaikuttavat väsyneiltä ja vähät välittävän mitä ovat tekemässä, jollaista voi vähiten hyväksyä Linda Hamiltonilta ja Peter Hortonilta joiden kuitenkin aikuisnäyttelijöinä luulisi olevan vähän perehtyneempiä alaansa kuin mukana olevien lapsien.
Jonkinlainen laiskuus paistaa myös elokuvan muussa toteuksessa jossa kuvaus ja äänimaailma ovat kuin jostain defaultasetuksesta ja varsinkin ajoittaiset zoomaukset ovat hämmentävänkin amatöörimäisiä, tuoden mieleen jonkin alakoulukouluprojektin kuin ammatikseen elokuvia tekevien aikaansaannoksen. En myöskään usko, että alkuperäinen nihilistisempi lopetus olisi auttanut kuin kenties nimenomaisen hetken suhteen, sillä pitkästyttävyyttä esiintyy liiaksi jotta yksi loppuun jätetty seikka olisi sitä korjannut. Erityisen pettynyt olin siihen kuin mitättömäksi miljöö jätettiin, että se ei ollut tarpeeksi harmittoman pastellimaisen turvallisen oloisen jotta pinnan alta esiin tuleva pahuus olisi kontrastina iskevä eikä se myöskään ole tarpeeksi creepy jotta tuntuisi alusta alkaen sopivan ahdistavalta. Muutamat maissiheinät heitettynä kadulle eivät ole mitään muuta kuin eh!, siivotkaa nuo pois. Sen olisi pitänyt olla koko ajan samanlaista kuin elokuvan noin tunnin kohdalla olevassa kirkkokohtauksessa jossa paikka oli häväisty maissipakanallisuudella ja sitä samaa rienausta olisi pitänyt saada mukaan muuhunkin osaan elokuvaa jotta sillä olisi voimaa. Maissipelto on nyt vain takapihan ylikasvanutta heinää kun sen olisi pitänyt olla loppumaton meri joka nielee kaiken, pakoa ei ole.

Lopun tehoste atomipilvessä näkyvästä monsterista olisi omiaan Seesamikadulle:

Siedettävää ajantappoa jonka maine sitä parempana on selvästi ajankultaama.

Tähdet: **

1 kommentti:

Tuoppi kirjoitti...

Kornit kakarat.