torstai 26. syyskuuta 2019

Maissilapset 2 - viimeinen uhri (Children of the Corn 2 - The Final Sacrifice, 1992)

Ensimmäinen Maissilapset sijoittui ajallisesti vuoteen 1983 ja tämä kakkososa jatkaa tarinaa suoraan siitä mihin edellinen loppui, joten aikaa on kulunut ehkä päiviä taikka korkeintaan viikkoja edellisestä, joista tuo jälkimmäinenkin kuulostaa liian pitkältä ajalta ollakseen mahdollinen. Tokihan aiemman elokuvan selviytyjät suuntasivat suoraan naapurikaupungin poliisiasemalle kertomaan tapahtumista eivätkä käyneet esimerkiksi maailmanympärimatkalla taikka vessassa siinä välissä, joten uskotaan aikavälin näiden kahden elokuvan kohdalla olevan maksimissaan päiviä. Ajallinen uskottavuus tosin karisee jo ensiminuuteilla pois kun huomaa, että radical dude!, tämä on kyllä niin tekovuotensa 1992 näköinen elokuva kuin vain voi olla mahdollista. Vaatteet, kampaukset, puhekieli, jopa elokuvan kuvausjälki huutavat aikaa kuluneen sen noin 10 vuotta eikä päivän pari. Joten on aika vaikea dialogin alleviivauksesta huolimatta nähdä tätä tismalleen suorana jatkona. Ja jos visuaalisen ilmeen erilaisuus ei riitä kompuroittamaan yhteenhitsautumista niin se ei ainakaan helpota, että kun edellisessä elokuvassa varsin painokkaasti osoitettiin kaupungin olevan tyhjä muista kuin lapsista, on siellä nyt yllättävänkin paljon aikuisasukkaita, jotka olivat varmaan kaikki kyläilemässä kun muut ikäihmiset tapettiin. Toki iso osa alussa nähtävistä aikuisista on naapurikaupungin porukkaa joka on tullut joko uteliaisuudesta taikka työnsä puolesta tänne tapahtumapaikalle, mutta joidenkin huomautetaan olevan paikallisia ja tietävän lasten suorittaneen murhat koska heistä saadaan siten ne elokuvan ensimmäiset uhrit. Uskottavan jatkuvuuden kannalta lisäpulmia tuo se, että heti alussa osoitetaan lapsien joukossa olevan ne tämän elokuvan näkyvät hahmot eli johtajat, tms., mutta jos he tosiaan olivat jo aiemminkin paikalla niin missä sitten? Näillä persoonallisuuksilla he eivät olisi olleet näkymättömiä, koska esimerkiksi uuden maissikultin johtaja on käytännössä sama kuin aiemmin, joten olisiko muka sellainen tyyppi ollut turparullallaolematon jos olisi ollut mukana edellisessä kakaralaumassa? Mutta siinä se sitten onkin, ei Maissilapset kakkonen ole varsinaisesti uutta tarinaa kertova jatko, vaan esimerkiksi intro kertomassa jo tapahtuneesta on mukana vain uskottelemassa kakkosen olevan juurikin osa kaksi, kun todellisuudessa kyseessä on varsin tavanomainen tapa tehdä sitä mukajatkoa, että oikeastaan mielummin toistetaan edellinen ja jos vuosiluvun 1992 sijasta siinä olisikin 2002 olisimme jo puhuneet suoraan remakesta. Unohdetaan siis jatkuvuus ja katsotaan ns. enemmänkin päivitettyä ykköstä.

Tapahtunut aiemmin: lapsista koostunut maissiuskonnollinen kultti tappoi kaikki pikkukaupungin aikuiset, mutta sitten kaksi aikuista sattui paikalle ja pilasi kaiken.
Nyt jäljellä olevat lapset ovat siirretty naapurikaupunkiin sijaiskoteihin ja kaikki alkaa alusta. Uutta kulttia johtaa äänekäs Micah (Ryan Bollman) ja tarkoitus on jälleen kerran lahdata aikuiset koska mystinen maissipellossa chillaileva demonihirviö näin haluaa.
Samaan kaupunkiin saapuu sensaatiolehden toimittaja John (Terence Knox) aikeinaan kirjoittaa murhista ja korjata välejään angstiseen teinipoikaansa Dannyyn (Paul Scherrer) joka kaupunkilaiskakarana on tietenkin ihan superpissed off kun joutuu olemaan landella. Onneksi täällä sentään on aika hot Lacey (Christie Clark) jota on kiva tirkistellä. Tunne sentään on molemminpuolinen.
Micah tietenkin koettaa värvätä Dannyn joukkoonsa ja välissä tapetaan aikuisia kunnes lopetetaan elokuva samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

Tykkään tässä elokuvassa enemmän sen niin sanotuista sankareista kuin mitä pidin edellisessä, sillä onhan tuo riitaisa isä-poika-duo kiintoisampi jo pelkästään sen vuoksi, että poika on ikänsä vuoksi tilanteessa jossa saattaisi valita väärän esikuvan karismaattisesta kulttijohtajasta. Tässä siis on edes teoreettinen mahdollisuus sille, että sankari tekee virheen. Joskin se olisi edellyttänyt oikeasti karismaattista käännyttäjää jota Micah ei ole, koska siinä missä aiempi elokuva jäi esiintyjiltään pääosin varsin kylmäksi on tämä kakkonen puolestaan huomattavasti kallistuneempi älämölöisempään esiintymiseen, jota siis myös Ryan Bollman Micahina toteuttaa ja on siksi enemmänkin koominen kuin kutsuva. Muutoinkin Maissilapset kakkonen on elokuva joka sen ohella että toistaa enimmäkseen aiempaa tekee myös sen mitä jatko-osat yleensäkin, jolloin kaikki on äänekkäämpää, nopeampaa ja odotetusti myös näyttävämpää. Siispä lisää, lisää ja seksiä! Onhan se toki kiva kun on mahdollisuus näyttävämpiin tehosteisiin ja varsinkin kauhuelokuvissa onnistuneet bodyhorrorlateksiefektit ovat yleensä plussaa, mutta tottahan on sekin kuinka niitä käytetään usein vain koska voidaan eikä koska olisi syytä. Joten näyttäviä veritehosteita on enemmän, mutta niin on kaikkea muutakin, mikä tekee joistakin hetkistä vahingossa huvittavia ja kun mukaan heitetään mummeli siteeraamassa Ihmemaa OZ:ia jäädessään talon alle, on viimeistään sen jälkeen aika vaikea ottaa elokuvaa tosissaan.
Myös jatko-osille tuttuun tapaan Maissilapset koettaa edes pinnallisesti hieman syventää samaa tarinaa kehittämällä jonkinlaista selitystä aiemmin selittämättömälle, jonka vuoksi vedetään peliin intiaanimyytit jotka eivät lopulta kerro yhtään mitään muuta kuin antavat monsterille toisen nimen tai vastaavaa. Mutta hei, ehkä se kuinka Michael Myersin toinen nimi on Fauntleroy on riittämiin. Joskin se on pakko myöntää, että pidin siitä miten Micah hieman vahingossakin osoittaa asenteensa olevan pitkälti perhesuhteidensa muodostama eikä siten ole vain että jokin paha mörökölli istutti itsensä päähäni, mutta tietenkään elokuva ei tätä näkökulmaa kasvata alkiota pidemmälle. Sääli sinänsä koska Micahin kohtalon huomioiden siihen kasvatuksen uhri-seikkaan olisi kannattanut tehdä uudempi viittaus. Siispä jos siitä ja aiemmin mainitusta isä-poika-kamasta oltaisiin jalostettu jotain muutakin kuin vain tekosyyt väittää olevansa eri tarina, olisi Maissilapset kakkanen voinut ollakin kukkanen. Mutta ei, se on lopulta vain sitä että murhataan ja sitten kuollaan.

Pidän tästä julistemallista enemmän kuin tuosta levyni kannessakin olevasta, joista jälkimmäinen toki yhdistyy paremmin Maissilapset-sarjaan, mutta tämä esimerkki on aika fantsun psykedeelinen ollen hieman Altered States-/Blue Sunshine-henkinen:

Olisi liioittelua väittää tämän olevan parempi elokuva kuin ykkösosan, mutta ei se kyllä huonompikaan ole ja ottaen huomioon kuinka äänekkäämpi eli siten energisempi kakkonen on aiempaan verrattuna, voisi sitä kuitenkin todeta kyseessä olevan ainakin virkistävämpi katsottava.

Vai että viimeinen uhri? Jep, eikä Hämähäkkimiestä enää rebootata.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tässä vaiheessa olin vielä hyvin kartalla näiden Maissilasten jatkojen suhteen. Mutta sitten niitä rupesi pukkaamaan useampi osa melkein viikottain, ja sekosin laskuissani totaalisesti. Wikipedia väittää, että yhteensä kymmenen näitä olisi loppujen lopuksi tehty...

...noir kirjoitti...

Kun kuudes osa olikin 666, oli viimein aika lopettaa välittäminen.