Olen aika varma jotta minulla on jossain jonkin kaapin perukoilla lisää maissilapsista kertovia elokuvia, mutta en ole ainakaan nyt aikeissa selvittää asiaa jolloin tällä erää tyydymme tähän nelososaan ja jatkamme toisaalle. Elokuvat nähneet jo tietävät sen, mutta vakuutettakoon muillekin ettei siinä pahemmin mitään menetä katsoi jatko-osia järjestyksessä jos missä, koska samanlaisia pökäleitä ne kaikki ovat ja menevät parhaiten työpäivän jälkeisenä valkoisena kohinana kun nuokkuu sohvalla. Tämä nelososakin on huomioarvoisin syystä, että se lukeutuu siihen sarjaan elokuvia joissa esiintyy joku tuleva arvostettu näyttelijäsuuruus joka ei varmaankaan mielellään haluaisi vastata nuoruudenhairahduskyselyihin kun puhuisi mielummin tuoreimmasta palkintoehdokas- taikka megabudjettielokuvastaan. Puhumme siis sarjasta johon lukeutuvat muun muassa Jennifer Aniston ja Leprechaun, Julia Louis-Dreyfus ja Troll, Randy Spears ja Critters 2, Leonardo DiCaprio ja Critters 3, Angela Bassett ja Critters 4. Tässä Maissilapsien neljännen ilmaantumisen tapauksessa kyseessä on elokuvista kuten 21 grammaa, Mulholland Drive ja sanotaan vaikkapa Eastern Promises tuttu Naomi Watts. Toisaalta hän on tehnyt kuoleman sadon jälkeen Ring kakkosen, että eivät ne asiat aina hyvin olleet myöhemminkään. Otan osaa.
Kuin korostaakseen Maissilapset nelosen merkittävyyttä, tunnetaan se tämän Deadly Harvestin ohella myös The Gatheringina, The Feverina ja näköjään myös Millennium's Childina. Italoversion nimi eli Inferno a Grand Island on kyllä ehkä se paras ja taitaa olla juurikin Wattsilla sormet pelissä, koska hän on varmasti itse synnyttänyt nuo nimivaihtoehdot vain jotta kukaan ei löytäisi Maissilapsien neljättä osaa. Hah! epäonnistuit!
Grace (Naomi Watts) saapuu vierailemaan lapsuudenkodissaan keskellä ei-mitään sillä äitinsä June (Karen Black) on osoittanut terveydellisiä huolia ja onkin hermoheikko mökkihöperö joka pitäisi saada tolkkuihinsa. Junen kokemat painajaisvisiot eivät johdukaan yksinomaan siitä ettäkö hän olisi pöpi, vaan niillä on jotain todellisuuspohjaakin kun pian Gracen saavuttua paikalle herää koomasta, kuolleista taikka ihan vain torkuilta pahasta Harvey Dent-tason iho-ongelmasta kärsivä pikkupoika-Josiah (Brandon Kleyla) ja tämän jälkeen jokainen pikkukaupungin lapsi rupeaa kuumeilemaan. Tottakai Josiah on se maissidemonihirviön valtaama vanhoillisuskovainen saarnaaja joka haluaa aikuisten kuolevan ja lasten seuraavan häntä pellolle osoittamaan kunnioitusta edellä mainittua demonia kohtaan. Aiempiin ilmestyksiin verrattuna Josiah 2.0 omaa tietenkin pyro- ja telekineettisiä kykyjä, että se sentään on jotain uutta.
Kuume on ymmärrettävästi osoitus siitä miten lapset päätyvät maissipahuuden pauloihin ja siksi kukin heistä rupeaa kutsumaan itseään vanhahtavilla nimillä, että Charlie onkin nyt Hezekiel koska who cares. No kuitenkin, aikuisia ruvetaan pistämään lihoiksi ja kohta Gracen pitää pelastaa pahuuden voimilta keitä nyt sattuu olemaankin jäljellä. Haulikolla tästäkin selvitään.
Vinoja kuvakulmia, kalansilmää ja entistä enemmän verta, ja siinä ovatkin pääosin kaikki mitä neljäs Maissilapset lisää sarjaan. Se että pahuuden airuelle annetaan telekineettisiä voimia ei ole kovinkaan innovatiivista elokuvasarjassa jossa jokin cthulhumonsteri hengailee maissipellossa ja tämän aiheuttaman mielenhallinnan tapahtuminen jonkinlaisena virusinfektiona ei sekään nyt mikään maata järisyttävä idea ole, mutta jälkimmäinen toki oli sentään siinä mielessä kiva lisä, että se näytti miten lapsista tulee tahdottomia murhakultin jäseniä. Joskin samalla se syö aika pahasti tehoa nimenomaan siltä uskonnollinen kultti-ajatukselta jossa annettaisiin ymmärtää, että vain ns. pahan oikea käsi on yliluonnollisen voiman valtaama ja loput lapset hänen karismaattisen esiintymisensä harhauttamia. Vaikka toki jälleen kerran kuulemme radiosta uskonnollista paasaamista ja nimet ovat kuin vanhasta testamentista niin on erityisen sääli, että tässä nimenomaisessa osassa painotetaan sitä yliluonnollisuuden voimaa kuin puhelahjoja, sillä elokuvan lupaavin juoni-idea on kertoa ettei Josiah ole taas joku random kakara isossa hatussa vaan aikoinaan (kaupallisesti) hyväksikäytetty lapsisaarnaaja joka tapettiin kun kaikki hyöty oli jo saatu irti. Hitto, jos unohdetaan - jos vain voidaan - se kuolleista nouseminen, olisi Josiahista voitu ilman yliluonnollisuutta kehittää vaikka minkälainen David Koresh ja melkein sitä rupeaakin kaipaamaan jotain prequelia jossa kerrotaan hänestä lapsisaarnaajan roolissaan kuin nykyisenä demonimörököllinä. No, Paul Dano varmaan otti sitten tästä jotain vinkkejä.
Lopulta sitä kuitenkin ymmärtää, että vaikka ehkä jollain elokuvatuotannossa mukana olleella olisi ollut muitakin ajatuksia kuin verenlennätys niin se on jäänyt nimenomaan sen varjoon ja tuttuun tapaan merkittävintä on ollut miettiä mikä teräase voitaisiin työntää minkäkin ruumiinosan läpi, eikä Maissilapset 4 ole siltä osin kovinkaan laiskasta rutiinista poikkeava. Plussana toki se ettei ainakaan esiintymisensä puolesta Naomi Wattsilla ole syytä hävetä historiaansa osana maissilapsia, mutta toisaalta kysyttäessä eivät vastauksetkaan ole varmaan sen syvällisempiä kuin "eh!".
Tähdet: **
2 kommenttia:
Kymmenen näitä Maissikakaroita on muistini mukaan tehty. Viimeisin taisi tulla ulos viimevuonna. Vitoseen asti pääsin itse, sitten kyllästyin.
Maisshit!
Lähetä kommentti