Cujo (1983)

Berhandilaiskoira Cujon nenua puraisee lepakko ja kohta hauvalla on vesikauhu, joten hän rupeaa murhaavat ajatukset mielessään kiusaamaan sammuneeseen autoon jumittunutta Donnaa (Dee Wallace) ja hänen kuivuvaa poikaansa Tadia (Danny Pintauro).

Henkilökohtaisesti pidän Cujoja niin sekä kirjana kuin elokuvanakin yhtenä tylsimmistä Stephen King-tuotoksista (laskien mukaan vain kauhuksi luokitellut Kingit), mutta ideana sen arkikauhutarina on vastaavasti herran parhaimmistoa. Hyvin vähäeleinen ja huomioiden Kingin taipumuksen tunkea kaikkeen jotain yliluonnollista mukaan varsin maanläheisenä pysyvä tarina, jota elokuva on kirjaversiotakin enemmän ja pidänkin kovasti siitä miten vahvasti elokuvassakin keskitytään niin sanottuun tavalliseen elämään ilman sen suurempia ihmeitä, mutta tylsäksi sen tekee etenkin pituus. Oli se sitten kirja taikka elokuva ja vaikka King osaakin kirjoittaa vetoavia ihmiskuvauksia ei sitä jaksa seurata täydellä tehdolla loppuun saakka kun se loppu ei häämötä vielä viikonkaan jälkeen horisontissa. Ei etteikö tällaisesta ns. suljetun tilan ja parin näyttelijän elokuvasta saisi tenhoavaa tuotosta aikaiseksi, sillä onhan niitä koettu hyvällä onnistumisprosentilla, mutta Dee Wallace ei mielestäni ole tarpeeksi lahjakas näyttelijä eikä Lewis Teague niin hyvä ohjaaja että he olisivat saaneet elokuvasta täysin onnistuneen lopullisessa pituudessaan. Ehkä vartti pois ja hyvä olisi ollut, mutta kun ei niin ei. Tämä ei siis tarkoita etteikö molempien filmografiassa ole viihdyttäviä ja hyviä elokuvia, mutta Cujo kenties osoittaa ettei esimerkiksi Wallacesta ole kantamaan elokuvaa soolona. Ja se on sääli, sillä itse olisin karsinut elokuvasta vieläkin enemmän sen sivujuonteita kuten Donnan salasuhdetta ja keskittynyt aiempaa enemmän tavalliseen tylsään jokapäiväisyyteen jotta se koira ja hänen muutoksensa todellisen maailman hirviöksi olisi väkevämpi. Cujon metamorfoosi kiltistä vuffelista Freddy Krueger-naamaiseksi painajaispolttoaineeksi onkin se elokuvan voima ja syystäkin lopputulos muodosti pelkästä koiran nimestä mielikuvan pahasta, vaikkakin oli sitä vastoin tahtoaan. Ne ovat vain nuo pahuksen ihmiset jotka tulivat pilaamaan ihan hyvän elokuvan. Huvittavaa onkin, että Stephen King on ilmeisesti hehkuttanut Wallacen tehneen parhaimman roolisuorituksen mitä King-elokuvissa on nähty ja vaikka aiemmasta kritiikistäni huolimatta Wallace ei onneton olekaan, ei vain tarpeeksi hyvä, taisi tuossa äänessä olla Kingin alkoholihuurut jotka estivät häntä muistamasta edes kirjoittaneensa koko kirjaa.

Sinänsä ihan hyvä elokuva ja ymmärrän täysin miksi siitä pidetään kovastikin, mutta vaikka hetkittäin siinä on maistiaisia jopa loistavuudesta on se liian suurelta osin yksinkertaisesti tylsä yhtäläisen näyttelijän kannattamana ja siten Cujo olisi kaivannut muutaman muutoksen ollakseen loistava. Jos pituus pidetään samana niin sitten vakuuttavampi esiintyjä kehiin ja tunnelmasta kireämpi. Jälkimmäiseen liittyen yksi tähti tuleekin yksinomaan sille miten leikkauksella, äänimaailmalla ja meikkauksella oltiin saatu ilmeisen kiltistä hauvelista suurempi peto kuin Big Brotheriin osallistuvasta. Tai no, siinä saatan olla väärässä, ainakaan Cujo ei heti kameran eteen päästyään ryhtynyt naimaan ventovieraan kanssa.

Tähdet: ***

Cujo