tiistai 20. elokuuta 2019

Vaikenemisen hinta (Fall: The Price of Silence, 2001)

Toisen Daniel Baldwinin ohjaaman elokuvan kohdalla totesin seuraavaa: "Kuten The Tunnel todistaa, niin Baldwinin katraan Danielkin on kunnostautunut elokuvaohjaajana. Tosin tässä tapauksessa kunnostautuminen on sama kuin jos räkäkännissä oleva pultsari ymmärtää laskea housunsa ennen kultaista suihkua, sillä The Tunnelin perusteella Daniel Baldwin on elokuvaohjaajana yhtä hyvä kuin elokuvanäyttelijänä ja jo ensimmäisten 10 minuutin aikana olin ehtinyt useampaan otteeseen kysyä itseltäni "onko tämä huonoin elokuva koskaan?""
No, nyt on sitten vuorossa miehen vuotta ennen The Tunnelia tekemä esikoisohjaus.

Mafian gorilla Jeremy (Michael Madsen) on päätymässä vankilaan murhasta, mutta miehen entinen lanko ja sopivasti FBI-agentti (Joe Mantegna) tarjoaa ulospääsyn tilanteesta: juorua pomostasi Kingista (Lawrence Dane) ja pääset todistajansuojeluun.
Lojaalina heppuna Jeremy kertoo tilanteesta juurikin pomolleen, joka kehittää mielestään nerokkaan suunnitelman: suostu ja minä hoidan loput. Ei, älä pelkää, ei sinulle käy kuinkaan.
Siispä tottakai King lähettää tappajaveljekset Carlettit (Chad McQueen ja Daniel Baldwin) pitämään huolen jotta Jeremy tai ehkäpä joku muu (hmm...?) ei enää vastaisuudessa puhu kuin korkeintaan Haley Joel Osmentille.

Vaikenemisen laki on piiiiiiiiitkästyttävä elokuva eikä sen mä oon niin äijä, että-näytteleminen aiheuta juuri muuta kuin myötähäpeää, varsinkin kun herra Baldwin on keskittynyt ohjauksessaan nimenomaan siihen kuinka muka v*tun badasseja jokainen äijä - hän mukaanlukien - elokuvassa on. Siltikin kun vertaa tuohon edellä mainittuun The Tunneliin on Vaikenemisen hinta varsinainen peukuttamisen arvoinen yllätys ja aikalailla hyvä esimerkki siitä miksi jaksan panostaa näihin B-elokuviin: toisin kuin isojen budjettien ja isojen tekijöiden elokuvat, ei näitä tällaisia kohtaan ole edes niitä ennakko-odotuksia, että se on varmastikin vähintäänkin ihan hyvä koska tekijät määrittelevät sen sellaiseksi. Jokin Martin Scorsesen, Steven Spielbergin tai vastaavan leffa voi toki osoittautua pettymykseksi, mutta niissä on oikeastaan poikkeuksetta tuotantoarvot kohdillaan ja siten aikaa, rahaa sekä lahjakkuuksia apuna. Joten jos Scorsese-leffa on huono on se yleensä enemmänkin odotuksiin nähden heikompi kuin varsinaista sontaa, vaikka toki ajoittain henkilökohtainen mielipide saattaakin tuohon jälkimmäiseen kallistua. Ja jos se osoittautuukin todella hyväksi, niin mikä yllätys se muka olisi koska niinhän sen pitkin olla.
Vaikenemisen hinta puolestaan kuuluu siihen elokuvien sarjaan joissa on kenties tekijöitä jotka houkuttavat katsomaan (ts. Michael Madsen, tms.), mutta jollaista kohtaan ei ole todellisia odotuksia, kuin ehkä korkeintaan negatiivisia joita minulla oli The Tunnelin perusteella. Jolloin jos sellainen elokuva ei olekaan ihan sontaa on se mitä todennäköisemmin jo tuolloin noussut positiivisen puolelle, joten kyse on suhteellisuudesta. Pieni kala, iso kala ja jonkinasteinen lampi.
Se missä Vaikenemisen hinta nimittäin yllätti on siinä, että toisin kuin olisi olettanut ei kyseessä olekaan toiminta-elokuva vaikka kuinka takakannen pyssyttelykuvat, juonikuvaus ja lajityypitys niin antaakin ymmärtää. Toki tässä on lajityyppiin sopiva perusrunko pahiksista ns. petturin perässä ja häntä suojeleva kyttä, mutta esimerkiksi kaksi jälkimmäistä ovat suuren osan elokuvaa poissa kuvioista ja pääosa keskittyykin tappajaveljesten keskinäiseen hengailuun sekä läpänheittoon. Silloin harvemmin kun siirrytään Madsenin ja hänen kyttäsuojelijansa (Karl Pruner) seuraan on sekin ruuanlaittoa sekä muuta arkista aherrusta esimerkiksi joidenkin takaa-ajojen sijaan. Tämä saattaakin tulla pettymyksenä heille jotka nimenomaan odottavat toimintaa muuallakin kuin puheissa, sillä tosiaankin kyseessä on elokuva joka pyrkii kietomaan pauloihinsa näyttelemisen, henkilökemioiden ja terävän sarjatulidialogin avustuksella kuin ammuskellen. Sääli vain ettei yksikään niistä kolmesta koukuksi tarkoitetusta seikasta ole onnistunutta, joten sen kokemani positiivisen yllätyksen pitää tulla vain siitä ettei elokuva ollutkaan nimenomaan sitä mitä yleensä tämänkaltaiset teokset tuppaavat olemaan. Siispä peukut ideasta, ei toteutuksesta.

Tähdet: **

Ei kommentteja: