sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ghostquake (Haunted High, 2012)

Pienen kaupungin lukion historianopettaja Myers (Ricky Wayne) on hieman liiankin kiinnostunut okkultismista, satanismista ja aika varmasti myös raakasuklaasta, joten häntä kiinnostaa myös noitien sukua oleva opiskelijapoika Quentin (Jonathan Baron) jolla on vaarinperintönä pentagrammein koristeltuja kultahelyjä. Tämä Myersin pakkomielle tietenkin johtaa siihen, että hän junailee yhden kultakoruista itselleen ja tulee herättäneeksi koulun entisen rehtorin, Quentinin isoisän eli yliluonnollisen satanistikulttijohtajanoita Algerin (MC. Gainey). Demonirehtori ottaa valtaansa joitakin koulun henkilökunnasta ja lukitsee portit jättäen sisään joitakin opiskelijoita jotka edustavat peruskauraa sieltä bitchistä bullyyn ja lihavasta tisseihin. Niin ja onhan siellä vielä muutama opettaja tai muu taloon kuuluva henkilö ja heistä merkittävin on demonisotaan vuosia valmistautunut huoltomies Ortiz (Danny Trejo), joka muuten ei sitten yhtään ole demonisotaan valmistautunut.

Ghostquaken yhtä sivuosista tähdittää youtubesta tuttu Coolduder ja aikoinaan katsoin runsaastikin hänen vlogmaisia videoitaan joissa puhui perusroskaa maailman masentuneimman oloisan kaverinsa kanssa, mutta hänen näyteltyjä sketsivideoitaan välttelin kuin ruttoa sillä niiden perusteella hän oli surkeimmista surkein esiintyjä. Tämä elokuva ei ainakaan muuta sitä käsitystä. Samalla mainitsen, että hänen ns. elokuva-arvostelunsa olivat varsin samanlaisia, mutta siltikin oli jotain kiehtovaa katsella niitä kaupunki- ja leffateatterikierrosvideoita jonkinlaisen lapsenomaisen sinisilmäisyyden ja yksinkertaisuuden vuoksi, ja itsekin lähetin hänelle pari elokuvaa valikoimaansa kasvattamaan (Rölli ja Klassikko).  Pääsipä mies yhden ns. sarjakuvanikin tähdeksi.
Ei Coolduder ole mitenkään merkittävässä osassa Ghostquakea ja tosiaan on varsin huono näyttelijä, mutta kyseessä on elokuva nimeltä Ghostquake joten eipä se muutenkaan lahjakkuudella taikka laadukkuudella häikäise, siispä otetaan irti se vähän mitä saadaan. Ghostquakella nimittäin on hyvin vähäisesti annettavanaan ja se alkaa jo nimestä joka kuvaa varsin huonosti sisältöä. Toki elokuvassa on pari pienimuotoista järistystä, mutta hei, eikö tuo nimi annakin mielikuvan jostain haihurrikaanin kaltaisesta ilmiöstä jossa tässä tapauksessa aaveita pukkaa esiin mielinmäärin ja nimenomaan maanjäristyksen myötä. Ei, tässä on vain se seinästä ennen mitään järistystä esiin tullut eläväkuollut demonirehtori ja sitten ovat ne pari hänen kiroamaansa neitosta, mutta ei mitään sellaista fantsua shittiä jota todellisuudessa kaipasi. Haunted High on siis osuvampi nimi, vaikka vielä tarkemmin maaliinsa se osuisi jos olisi Haunted Low.
Kyseessä on perinteinen kauhistelu jossa joukko ihmisiä on loukossa jossain ja yksi kerrallaan heidät tapetaan. Nämä tietenkin kummitteluteeman mukaisesti, joten esineet liikkuvat, kuvajainen ilmestyy ja sen sellaista. Mielenkiintoisinta on se ettei ennakkomerkeistä huolimatta kyseessä ole Asylumin tuotantoa (joskin kylläkin SYFY:n elokuva) ja Ghostquake lienee tehty nuorempaa yleisöä ajatellen. Ei siis niinkään leikatan esimerkiksi gorea pois vaan ihan tarkoituksella toteutetun siten ettei mitään pahaa oikeasti näytetä ja puhekin pidetään sopivasti kiroilusta vapaana, joten your mother sucks cocks in hellit ovat kaukana poissa, paljas pinta/seksi on vain mielessä ja kun pää räjähtää on se vain varjokuva josta siitäkin kamera siirtyy pois kun kriittisin hetki koittaa. Ghostquake on siis enemmänkin jakso Pelottaako-sarjasta kuin jokin Kolmetoista aavetta.
Uskon aidosti tekijöiden aikeena ollut tehdä tästä varhaisiltapäivään sopivan nuorisokauhuelokuvan, mutta en laisinkaan usko heidän tietäneen miten sellainen tulisi tehdä. Mukana on pari liian groteskia veristä maskeerausta, muutama vahingolta kuulostava kirosana esitettynä sellaisella sävyllä, että kohta tulee tulta ja tulikiveä enemmänkin, ja muutenkin pinnan alta pääsee pilkistämään sellaisia hetkiä jotka kuuluvat huonoon, mutta selvästi vanhemmille tarkoitettuun kauhuelokuvaan joka pistää kaiken toivonsa verilettuihin. Joten lopputulos on kuin trendikäs nykyhetkeen sijoittuva teinikomedia tositv-tähdestä, jonka kirjoittajana on 80v-pappa lankkaamassa valkoista miestä mustaksi koska alkamaisillaan on Souvareiden show.
Joskin sama se mitä kukakin on halunnut Ghostquaken olevan, se on kömpelö, ruma ja pitkästyttävä teinikauhuelokuva jossa on Danny Trejo sekä MC Gainey vetämässä kaltaiseni katsojat seuraansa.

Tähdet: *

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Aika paska oli hän.

...noir kirjoitti...

Lievästi ilmaistuna.

Tuoppi kirjoitti...

Koitin hillitä kieleni ja olla kohtelias.

horrendous kirjoitti...

Ainiin, Coolduder! Olinkin jo unohtanut koko tyypin, vaikka katselin myös aikoinaan aika paljonkin sen videoita. Piti ihan mennä tarkistamaan, että vieläkö se on aktiivinen YouTubessa ja onhan se. On vain aika eri näköinen nykyään.

Heikki kirjoitti...

Jos kaipaat vähän parempaa kauhuleffaa katsottavaksi ja arvioitavaksi, niin vilkaise syyskuussa ensi-iltansa saanut Lääkekoe. Elokuvassa yhdistyvät 80-luvun toimintaleffoista vaikutteita saaneet taistelukohtaukset twinpeaksmäiseen outouteen. Ja elokuvan voi katsoa ilmaiseksi Youtubesta: https://youtu.be/qnHnie1v550