lauantai 30. syyskuuta 2017

Everyday is Halloween

Tuolla toisaalla houkuteltiin kansaa pyhittämään lokakuu kauhulle ja siksi koostamaan teemaan sopiva elokuvapaketti, joka ideana rupesi hivenen uteloittamaan minua. Ei niinkään siksi, ettäkö lokakuu olisi kauhumaratonille, tms. jotenkin erityisen poikkeuksellinen ajatus sillä kiitos Halloweenin moni harrastaa vastaavaa toimintaa nimenomaan tuossa kuussa, ja viimeistään AVGN Monster Madnesillaan takoi tajuntaan koko kuukauden kuuluvan kauhulle. Kuitenkin tuumin, että miksipä ei ja rupesin miettimään jotenkin realistista kauhupakettia jonka jaksaisi käydä kuukauden aikana läpi, mutta mikä parasta, jonka avustuksella voisin haastaa muitakin mukaan.
31 kauhuelokuvaa ei kuulosta toimivalta ellei projektia aloittaisi jo hyvissä ajoin ennen lokakuuta tai jos pystyy oikeasti varaamaan koko kuukauden ajan sellaisen läpikäyntiin, joten ajatellaan asiaa järkevämmin. Mitä jos mieli tekee katsella jotain muutakin, vaikka sitten esimerkiksi nollatakseen aivojaan? Mitä jos tuleekin tärkeämpää ajankulua eteen, kuten vaikkapa elämä taikka vessassa käynti? Mitä jos sitä ja mitä jos tätä? Mutta kaksi leffaa per viikko ei olisi mahdoton tehtävä edes Ethan Huntille. Siihen pystyvät kaikki. Joten hyvä on, vähintään kaksi elokuvaa per viikko ja keskeneräisiä viikkoja huomioimatta yhteensä ainakin kahdeksan elokuvaa, mutta kaikki sentään teemalla kauhu. Huom. ei Vin Dieseliä, se olisi jo liian pelottavaa.
Ja tässä mukaan tulette Te, juuri Te tätä lukevat ja olonsa kuin pahanteosta kiinni jääneet tuntevat. Tulkaa mukaan.
Jokainen voisi koota itselleen kahdeksan kauhuelokuvaa jotka katsoo lokakuun aikana ja jos bloggaatte niin viimeistään kuun päätteeksi kirjoitatte jonkinlaisen postauksen niistä. Jos ette bloggaa niin käykää vaikka täällä kertomassa jotain katsomistanne elokuvista. En siis edellytä mitään arvostelukirjoitusta vaan vain jotain, koska olisi veikeää, muikeaa ja nastaa lukea se jotain. Älkääkä kukaan väittäkö ettettekö muka keksi kahdeksaa kauhuelokuvaa katsottavaksi tai ette vain halua katsoa kauhua, koska osa pointista tietenkin on siinä että katsotaan jotain teeman mukaisesti ja sellainen saattaa tuoda muassaan jotain mihin ei normaalisti koskisi pitkällä tikullakaan. Itselleni kauhuelokuvat eivät luonnollisestikaan ole mikään epämiellyttävä vaihtoehto joten koostin oman pakettini elokuvista joita olen syystä taikka toisesta lykännyt ja taas lykännyt, joten nyt tämän mission ansiosta ne viimein päätyvät katseluun, halusin tai en.
Ei muita rangaistuksia epäonnistumisesta kuin henkilökohtainen tunne epätäydellisyydestä ja jos jokin palkinto on tarjolla niin se on tyytyväisyys maaliviivan ylittämisestä, joka sekin on asetettu aika lähelle lähtökuoppaa.

Lokakuu kuuluu kauhulle, kuulu sinäkin.

11 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Ei pitäisi meikän kohdalla tuottaa muuta kuin ehkä aikataulullisia ongelmia. Kauhuleffoja löytyy isosti omasta takaa, joten eiköhän niistä löydy pari arvosteltavaksikin asti. Sitäpaitsi minä vähän niinku aloitin jo tuolla tämän päiväisellä The Asylum Punahilkkailulla, vaikkakin siinä oli ohessa toiminnallistakin puolta lisukkeena.

...noir kirjoitti...

Kaksi elokuvaa per viikko, ehkä yhteensä jopa neljä tuntia per viikko. Aikataulullisia ongelmia. C'mon, hei!

Tuoppi kirjoitti...

Sanoin ehkä. Se ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että semmoisia ongelmia tulisi, heh.

...noir kirjoitti...

Hyväksytyt tekosyyt leikin keskeyttämiselle ovat kaikkien raajojen menetys taikka eksyminen Haminassa.

Tuoppi kirjoitti...

En ole Haminassa koskaan käynyt, enkä ole ajatellut niin ihan heti tehdäkään, joten täytyy siksi tyytyä tuohon ensin mainittuun (teko)syyhyn, jos kohta tilanne niin pahaksi lähitulevaisuudessa jostain selittämättömästä syystä mahtaisi kehkeytyä.

horrendous kirjoitti...

Mutta kun minä jo tein itseni kanssa diilin vähintään yhdestä kauhusta per viikko, eihän sitä enää voi muuttaa!

(Ok, alkuperäinen ajatukseni oli juuri kaksi kauhuarvostelua viikossa, mutta en uskaltanut luvata sitä, niin kirjasin blogiin sen yhden. Toivottavasti tulee enemmän.)

Graduated Cylinder kirjoitti...

Kunhan saan Lou Ferrigno- putken päätökseen niin katsotaan mitä kauhupinosta löytyy.

Franco kirjoitti...

Koitan täältäkin päin jotain kauhua, ainakin kauhuntynkää kaivaa esiin kuun aikana...

Veikka kirjoitti...

No mutta tämäpä sattui, kaavailin myös aivan samanlaista kahdeksan (tai 8-10, saa nyt nähdä) kauhun projektia lokakuulle. Tekstejä luvassa siis.

corum81 kirjoitti...

No hitto, messissä!

...noir kirjoitti...

No hitto.