perjantai 11. elokuuta 2017

Tappolistalla (The Heavy, 2010)

Naurettavan alleviivatusti muka cool Boots (Gary Stretch) on rikollispomo Anawaltin (Stephen Rea) oikea käsi, mutta Boots on tietenkin niitä tyyppejä joita kukaan ei käske joten se tarkoittaa, että hän tekee kuuliaisesti kaiken mitä pomonsa käskee, Bootsilla on myös moraalikäsityksensä jonka vuoksi hän ei voi esimerkiksi tappaa kissaa, mutta voi hakata sen itseään puolta pienemmän (siis Bootsia ei kissaa pienemmän) naispuolisen omistajan ja valehdella hänelle tappaneensa kissan. Lisäksi Boots ei tapa koska ei ole tappaja ja siksi tappaa käskystä joukon kamakauppiaita ollen nyt valmis maksusta salamurhaamaan poliitikkoveljensä (ts. se ns. hyvä poika) Christianin (Adrian Paul), joka aikaisemmin kertoi olevansa kuolemansairas koska hänella on paksu sydän tai jotain ja vain Bootsin luovuttama luuydin voisi hänen pelastaa. No, mutta onhan Bootsilla sentään hyvä syy suostua murhaamaan kuolemassa oleva veljensä, hän kun on Christianille vihainen siitä että joutui juuri poliitikkoveljensä vuoksi vankilaan...murhasta. Tiedettehän, olen vihainen jollekulle muulle koska olen itse tehnyt väärin. Se on aina ne muut en minä. Elokuvan sankari, olkaa hyvä.
No, onhan se Christian tietenkin täysi mulkero, mutta hei, hän  onkin poliitikko.

Tämän elokuvan wikipediasivusta puolet on pelkästään elokuvan soundtrackin kappaleiden listausta ja loppupuoli kattaa sekä juonen että tekijäesittelyt. Onko se sitten hyvä asia vai ei antaa se kuitenkin mielikuvan siitä kuinka itse sisällöstä ei ole juurikaan kerrottavaa ja suurelta osin tämä pitääkin paikkaansa. Muistatteko kuinka Guy Richie sai uransa alkupuolella kritiikkiä siitä, että olisi käytännössä ainoastaan brittiversio Quentin Tarantinosta ja Lock, Stock et cetera kuten myös Snatch vaikuttivatkin suuresti siltä kuin ne olisivat vain modernimmalla soundtrackilla ja hektisemmällä leikkauksella tehtyjä cockneydubbauksella olevia Pulp Fictioneita, mutta ainakin nyt katsoen ne ovat edelleenkin sitä ja samalla silti enemmänkin vain vaikutteita ottaneita kuin suoranaisesti härskejä kopioita, millaisia käänteentekeviksi, tms. kehutut elokuvat usein saavat osakseen. Tappolistalla pyrkii aikalailla samaan ja niinpä jokainen hahmo on olevinaan niin kova että heillä voisi rikkoa vaikka kiviseinän jollaisia he elonmerkeiltään tuntuvat esittävänkin, väkivalta on äkillistä, rajua ja tehty muka sikasiistin värisekoilun ja leikkauksen tukemana, ääniraita on täynnä jotain tosi makeeta kamaa (score on Paul Oakenfoldin ja muualla soi muun muassa Placeboa) ja muutenkin kaikki vaaditaankin on pistetty sisältöön, mutta minkään kohdalla ei ole edes yritetty ylittää esikuvia saati edes päästä niiden tasolle. Gary Stretchin Bootsista koetetaan väkisin vääntää supercoolia tyyppiä jollainen katsoja voisi vain toivoa märissä unissaan olevansa, joten hän on John Wick, Léon ja koko Smokin' Aces yhdessä lihakassissa, mutta kun esittäjänsä on vähemmän eloisa kuin pysäytyskuva kuolleesta ja roolihahmonsa nimi on Boots ei hänestä saa irti kuin tahatonta koomisuutta. Boots on liiallisella yrittämisellä cooliksi kirjoitettu hahmo ja siten siinä on päädytty pelkäksi väsyneeksi kliseeksi, kun taas vastaavasti sitä kaikkea esittämään on päästetty tyyppi joka ei koeta edes hengittää pysyäkseen elossa. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin on elokuvan mielenkiintoisin esiintyjä Vinnie Jones ja hän näyttelee taas sitä itselleen tavanomaista jäykkänaamaa joka hakkaa muita naamoja, mutta tällä kertaa hänelle on luotettu sanottavakseen aika paljonkin äijäilydialogia eikä pelkkää murahtelua. Ei hän hyvä ole edelleenkään, mutta oli mielenkiintoista kuinka hän pääsi tässä tutussa roolissaan viimeinkin myös puhumaan niitä muka kiinnostaviksi tarkoitettuja sanoyhdistelmiä. Stephen Rea ja veljesten isää esittävä Christopher Lee ovat tietenkin tuomassa uskottavuutta ja ovatkin varsin hyviä, mutta ei heitä tuotu kantamaan koko elokuvaa vaan pelkästään vierailemaan ja Leen osa onkin niin pieni, että jos erehtyy aivastamaan väärällä hetkellä saattaa missata koko kaverin.
Se ainakin olisi auttanut jos tempoa olisi lisätty, koska silloinkin jos Richieta piti Tarantino-imitaattoria niin ainakin hän omilla rikoselokuvillaan nosti volyymia erottuakseen edes sillä tavoin, kun taas Tappolistalla kulkee bensamittarin ollessa jo punaisella. Tästä syystä wikipediassakin puolet Tappolistalla-sivun sisällöstä luovutettiin soundtrackille, koska mitä muuta siellä olisi voinut olla?
Kuvaavaa lienee se, että minusta ehdottomasti mielenkiintoisinta oli se kuinka Stephen Rea muistutti Geoffrey Rushia vaikkapa House on Haunted Hillissa (jossa hän puolestaan oli Vincent Price), Vinnie Jones Liam Neesonia Batman Beginsissa ja Adrian Paul Javier Bardemia Menetetyssä maassa:

Joskin myönnettäköön, että Bootsin loppuratkaisu oli aika veikeä siitäs sait-tempaus, vaikka ei sinänsä mikään yllätyskäänne yrityksestä huolimatta ollut. Tällä elokuvalla on paha tapa paljastaa kortit liian aikaisin ja olettaa ettei niitä huomattu.

Tähdet: **

Ei kommentteja: