Vuosi 1942 ja paikkana Norja. Natsit ovat kehittelemässä vesivoimalassa atomipommia ja sehän olisi estettävä, joten henkeen ja vereen norjalaiset Knut (Richard Harris) ja Rolf (Kirk Douglas) joista edellinen on jonkinlainen armeijan erikoismies ja jälkimmäinen tiedesellainen yhdessä brittihallinnon kanssa kehittelevät iskun jolla estää natsien suunnitelmat. Edessä on pitkä hiihtomatka suorittamaan pienimuotoinen räjähdys voimalassa, mutta suksiminenhan noilta norskeilta sujuu, joskin parina viime vuonna esiin tulleiden tietojen perusteella on syytä epäillä kaikilla olevan astma.
Vaatii aikamoista uskonhyppyä hyväksyä Kirk Douglas ja Richard Harris norjalaisina, mutta karisma kantaa pitkälle ja (jälleen kerran) tositapahtumiin pohjautuva tarina on kieltämättä aika kelvollinen, mutta silti tärkeyttä vähättelemättä samanlainen kuin ne kaikki muutkin navaronejutut. Joskin samaan tapaan kannustava osoitus altavastaajan rohkeudesta ja voimaintunnosta ylivoimaisen vastuksen edessä, vähän samaan tapaan kuin kotiäiti joka nostaa auton kun oma lapsi on jäänyt alle.
Maisemat ovat upeita ja musiikki kaunista (Malcolm Arnold), kokonaisuuden ollessa turvallisesti vakuutettua säädösten mukaista varmaotteista sotaseikkailua ja en tiedä oliko se olevinaan jokin vitsi siitä kuinka Norja on pieni maa tai jotain, mutta hivenen huvittavaksi muuttui se, että oltiin sitten missä tahansa niin aina Harris tuntui tuntevan jonkun sieltä koska hei, miksipä ei.
Mietin myös elokuvan kahden tunnin pituuden tarpeellisuutta kun varsinaisen sabotaasitehtävä saadaan loppuunsa noin 1h 11min kohdalla, johon lukeutui jo valmistelut ja matka kohteeseen kun loput noin 50 minuuttia kulutetaan pakomatkaan, pakomatkaan ja sabotaasin toistoon, jolloin vaikka tämäkin puolisko on hyvin tehty tuntuu se kierrätykseltä joka ei enää edistä tarinaa. Ehkei se olisi tuntunut askeleelta muuallekin kuin samaan kengänkuvioon jos se ensimmäinen räjäytysyritys olisi mennyt pieleen, mutta kun se ei mennyt.
Kotelon takapuolella lukee elokuvan sisältävän yli tunnin ajan lisämateriaaleja kuten esimerkiksi haastatteluita.
Ei mitään.
Ei yhtään mitään.
Jopa väitetty ainoa tekstitysvaihtoehto (englanti) puuttuu ja menuvalikko on yhtä kuin play.
Surku, kyllä ne haastattelut olisivat kiinnostaneet.
The Heroes of Telemark kierrättää samaa ampumisääniefektiä niin usein, että välillä tuntuu kuin elokuva olisikin naarmuinen vinyylilevy joka jää jumittamaan yhteen kohtaan.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Telemarkkinoiden sankarit.
Ei telemark-hyppyjä kuitenkaan.
Lähetä kommentti