maanantai 19. kesäkuuta 2017

Bikini Spring Break (2012)

Uskokaa tai älkää, mutta tämän elokuvan saadakseni olen tilannut sen kahdesti ja molemmilla kerroilla täysin omasta tahdostani enkä esimerkiksi aseella uhattuna taikka pieleen menneen LSD-tripin seurauksena. Ensimmäisellä kerralla verkkokauppa toimitti minulle väärän elokuvan joten oli tehtävä uusi tilaus jotta toinen kerta toden sanoi. Miksi toinen tilaus eikä reklamaatio virhetoimituksesta? No, se toinen elokuva vaikutti niin kakalta, että halusin katsoa senkin ja voi pojat sekä tytöt, sinä päivänä kuolin kivuliaasti ja vain koska katsoin sen väärin tulleen teoksen, eli Evidencen. Miksi sitten välttämättä halusin nähdä tämän nyt vuorossa olevan elokuvan? No, se oli alunperin kelvollinen keino täyttää kolme kympillä-tarjouksen vaatimukset ja se vaikutti sopivan höntiltä kevytkomedialta jollaisen voi laittaa pyörimään kun ei viitsi tai jaksa keskittyä mihinkään, tai on vain elämäänsä kyllästynyt. Myöhemmin sen vain jäi mieleen kummittelemaan, hieman kuin etukäteen suuhun tullut ruuan maku joka ei poistu koska vaihtoi aterian sisältöä. Niin ja tietenkin, sen nimi on Bikini Spring Break. Eh!

Naispuolisista nörttiääliöistä koostuva koulun orkesteri on pääsemässä valtakunnallisiin kisoihin osoittamaan paremmuutensa soittotaidossa ja heidän valmentajansa valaa suojatteihinsa uskoa: "we fuckin' suck!"
Neidit saavat matkata keskenään bussilla Floridaan jostain muualta mutta en muista sanottiinko sitä edes että mistä, mutta jostain muualta kuitenkin ja tottakai kesken kaiken linjuri tekee tenän. Rahattomina nuoret naiset koettavat keksiä miten saada aikaiseksi varallisuutta korjata kulkuneuvonsa ja koska he ovat nörttejä mikä määritellään siten, että he soittavat koulun orkesterissa ovat he tietenkin aivan pihalla kaikesta, mutta koska jokainen neideistä on ihan unelmabeibi joka saattaisi miehen kuin miehen (pois lukien homoseksuaalit ja lisäten toiset homoseksuaalit) turmioon on heillä kuitenkin edessään useampikin mahdollisuus kerätä rahaa hyppysiinsä. Meneillään kun ovat koululaisten kevätkarkelot eli spring break, niin sellaisesta mitään tietämättömät viattomat neitokaiset voisivat osallistua vaikka millaisiin tapahtumiin palkkion toivossa. Miten olisi vaikkapa hyytelökisa jonka he olettavat tarkoittavan makean herkun syömistä, eikä paljaspintaista painia toisten tyttöjen kanssa mitä se tietenkin oikeasti on. Entäpä mekaanisella härällä ratsastaminen taikka t-paitaposeerauskisa? Varmaa ainakin on, että molemmissa kastuvat paikat eivätkä vaatteet sitten millään pysy päällä. Tyttöjen nolostumisiin johtavat toimet aiheuttavat myös vaikeuksia bilehirmuille sillä jokainen moka vain vahvistaa paikallisen hihhulin uskoa siitä, että spring break pitäisi tapahtumana kieltää tänään että tulevaisuudessa. Taistelu johon paljaaseen pintaan päätyvät soittajatytöt vahingossa antavat aseita.
Samaan aikaan toisaalla tyttöjen valmentaja on i'm too old for this shit-moodissa ja koettaa kestää iltaan saakka sortumatta pulloon.

Hyvä on, pitää olla alkoholimyrkytyksen partaalla ja arvelluttavilla valokuvilla kiristyksen kohteena jotta menisi sanomaan BIkini Spring Breakia oikeasti hyväksi elokuvaksi, mutta rehellisesti käsi mustan sydämeni päällä ei tämä niin huono ole kuin mitä ennakkoasenne sitä kohtaan monilla taatusti on. Kyseessä on ihan tyypillinen pikkutuhmilla navanalusvitseillä täytetty teinibilekomedia jollaisia julkaistaan melkein joka viikko ja aina samanlaisina, mutta tämä toimii varsin hyvin samassa asiassa joka on ainoa seikka josta pidän American Piessa ja minä en pidä American Piesta, eli porukka pelaa hyvin yhteen. Oikeastaan pidän tämän jengin ryhmätyöstä enemmän kuin American Pien sillä nämä neidit heittäyvät paljaaseen nolaushuumoriinsa paljon rohkeammin kuin joku Jason Biggs tai Tara Reid, ja koska jokainen heistä on yhtälailla idiotismin tulessa ei tässä tule esille sellaista olen liian hyvä tähän-asennetta joka väkisinkin jarruttaa esimerkin kaltaisia elokuvia, vaikka he eivät ole liian hyviä koska ovat jo mukana elokuvassa jossa ei kuulusisi häpeillä tekojaan. Sinänsä huumori on täsmälleen samaa härski piirakka-vitsailua kuin American Piessa, mutta toteutettuna siten etteivät näyttelijät pelkää imagonsa puolesta. Aluksi ajattelin sen johtuvan vain siitä, että naiset olisivat tehneet vain jotain muita samantason pökäleitä tai vaikkapa jotain Playboy-juttuja, tms. joissa siis on tullut jo paljastettua tarpeeksi, mutta ei, vaikka siellä ei nyt kenelläkään näytä olevan filmografiassaan mitään Preciousia taikka Jahtia niin pääosin ihan normimassakamaa ne ovat täynnä ja siltikään ei hetkeäkään arkailla tissejä vaikka ne taatusti tulevat esiintymään muiden väkisin keksimänä haittanakin. Eihän se rohkeus esitellä paikkojaan tee elokuvasta hyvää ainakaan silloin jos kaikki muu on kehnoa, mutta se kuitenkin osoittaa että niin surkealta kuin tällaiset elokuvat ensisilmäyksellä vaikuttavatkin on siellä porukkaa joka uskaltaa enemmän kuin ns. parempien piirien elokuvien tekijät jotka kuitenkin tekevät täsmälleen samaa, eikä sitä koeteta edes kiertää palkkaamalla pornotähtiä, tms. tekemään sen mitä päätähti ei uskalla kuten niin moni muu vastaava elokuva tekee.
Lisäksi minua ottaa päähän se, että IMDb:n ainoa triviatieto on maininta siitä kuinka Bikini Spring Break olisi muka tehty rahastamaan suuremman profiilin Spring Breakers-elokuvalla koska minä väitän sen olen p*skapuhetta. Toki uskon, että Bikini Spring Break nimensä vuoksi saattoi saada jonkun erehtymään elokuvasta joten siltä osin molemmat saattavat hyötyä samanlaisesta tittelistä, mutta c'mon hei, tämä ei selvästikään ole mikään mockbuster ja koska tapahtumat sijoittuvat samaiseen tapahtumaan niin tottakai sillä on samansuuntainen nimi. Jos tekee IMDb:ssä hauan asiasanoilla spring break ja kun katsoo julkaisuvuosia on pelkästään 2000-luvulla tehty niin sikana samalla teemalla olevia elokuvia, että yhtä hyvin voisi sanoa Spring Breakersin rahastavan jollain sitä edeltävällä ja niinhän se oikeastaan tekeekin, koska juuri tehtyjen elokuvien trendikkyytensä perusteella aika oli otollinen, jolloin Spring Breakers hyväksikäytti aihetta aivan yhtä siekailematta.
Se että ei yhtään sen parempi-American Pie on IMDb-käyttäjien aivopierujen vuoksi muka seitsemän pisteen elokuva kun taas rohkeampi Bikini Spring Break ainostaan kolmen ja sitten laitetaan elokuvan tietoihin vielä jotain ihan pyllystä vedettyä sai minut jotenkin puolustuskannalle katsomani elokuvan puolesta koska tietää, että se muka muiden paremmuus johtuu tässä tapauksessa vain ja ainostaan siitä kuinka ne ovat helpommin sulavia massatuotteita karjalle, kun tämä taas työnnetään syrjään vain koska en mä oo kuullutkaan-teos ilman markkinointivoimia, joten se ei muka voi olla hyvä ja se nyt vain on väärin. Ei Bikini Spring Break olekaan kovin hyvä elokuva, mutta se ei saisi jäädä minkään yhtä huonon varjoon vain koska se toinen on hyvä vain siksi, että kaikki muutkin ovat sen nähneet ja miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Molemmat ovat sontaa, joten kärpäset hengailisivat molempien rinnalla. Toisesta he eivät vain tiedä.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä saan eräältä kaveriltani usein tätä "miljoona kärpästä" roskaa. Tässä pitää tietää että tyyppi menee osittain porukan mukana ja minä olen se joka kritisoi kaikkea. Minä mainitsen ne hyvät ja huonot asiat jostain ja tämä eräs ei suostu myöntämään mitään ikinä huonoa missään (yksi kerta taitaa olla ollut poikkeus) ja silti minä olen hänen mielestään täällä se fanipoika (jonka käsitettä henkilö ei tajua, on itse sanonut että "sen täytyy olla hyvä jos silla on fanbase" tai "jos se ei myy niin se ei ole hyvä"). Ollaan monista asioista tapeltu ja homma menee yleensä tuollaiseksi. Lopulta yleensä minä sanon ratkaisevan asian ja tämä pakenee tai sanoo "Aa okei" ja poistuu takavasemmalle.

Kaikenlaisia sitä tunteekin.

...noir kirjoitti...

Aamen.