lauantai 11. kesäkuuta 2016

Elokuvahaaste 2016: 47. Komedia, jossa esiintyy inhokkisi

Ei, kyseessä ei ole Adam Sandlerin taikka Jack Blackin elokuva.
Mutta se voisi olla. Helpostikin.
Se ei ole.
Inhokkini ei myöskään ole Dr. Dre, Snoop Dogg saatikka sitten kannessa mainittu "super rap star" Eminem. Joskin he kaikki ovat aivan julmetun surkeita näyttelijöitä ja etenkin Dr. Dre sekä Eminem ovat korkeintaan yhtä hauskoja kuin syöpä featuring virtsatietulehdus, eivätkä täten sovellu komedian raameihin laisinkaan. Eivät edes katsojina. Snoop Dogg saa hieman anteeksi sillä hän selvästi tuntuu tiedostavansa sen ettei todellakaan ole mikään näyttelijä ja siksi tuntuukin lähes aina esittävän nimenomaan Snoop Doggia oli rooli ja lajityyppi sitten mikä tahansa. Joten vaikka Snoopin ainoa lievästi hauska teko oli nimenmuutos Snoop Lioniksi on hänessä sentään tietoista itseironiaa joka osoittaa hyväksytyt rajoitukset näyttelijänä, kun taas Dr. Dre ja Eminem tuntuvat oikeasti uskovan johonkin muuhunkin itsessään. Ei kannattaisi. Sen verran kuitenkin jarruttelen, että toki Eminem oli ihan hyvä 8Milessa, mutta oli sitä aikalailla samalla tavalla kuin Prince Purple Rainissa, jolloin aidoimmillaan hän oli musiikkikohtauksissa jotka sitten eivät niinkään enää olleet näyttelemistä kuin arkeensa kuuluvaa keikkailua. Muussa osassa elokuvaa Eminem oli ihan ok ja sitäkin aikalailla tutun altavastaaja-tarinan turvallisuuden ja pätevän ohjaajan ansiosta. Ihan hyvä, mutta ei sen enempää ja väitänkin että elokuvan keräämät palkinnot ja ehdokkuudet johtuivat itse elokuvaa enemmän kylläkin pääosan esittäjästä, mutta ei hänen näyttelijänlahjoistaan vaan sen hetkisestä megatähteydestä, jonka kelkkaan haluttiin sitten hypätä vasemmalta ja oikealta. Lose Yourself on kyllä ihan hyvä biisi että ei siinä mitään. Ehkä tietäen että näyttelijänä saamansa suosio oli enemmänkin muiden kuin itsensä ansiota on Eminem pysytellyt aika pitkälti poissa muualta kuin musiikkivideoista, sillä mitäpä sitä kannattaa mennä riskeeraamaan mestarivyötään vaikka olisi saanutkin sen koska vastustaja diskattiin jonkin korvan puremisen vuoksi. Mutta ei sillä väliä, koska ehkä Eminem voi olla ihan hyvä draamassa, kunhan muut tekijät ovat selvästi häntä parempia, niin koomikkona hän ei ainakaan missään nimessä ole hyvä. Toisaalta tämä The Wash, eli kotimaisittain Mä ja mun pomo on rehellisesti sanottuna todella huono esimerkki osoittamaan kenenkään potentiaalia mihinkän muuhun kuin itsemurhaan. Sen avulla kuitenkin voisi todeta ainakin koomikko-Eminemin olevan inhokkini. Mutta hän ei ole, vaikka onkin niin suolesta ettei edes Snout Spout saa häntä puhtaaksi.
Ai kukako? No, Snout Spout.
SNOUT SPOUT!
No hän:
Inhokkini ei myöskään kuten mainittua ole Dr. Dre taikka Snoop Dogg, vaikka molemmat ovatkin todella huonoja näyttelijöitä ja vielä huonompia saamaan ketään nauramaan edes ilokaasun avustuksella. En tosin tässä asiassa huomioi kuin he jotka huvittuvat hauskoista seikoista, enkä täten jaksa edes naamapalmuilla heidän vuokseen jotka nauroivat Scary Movien wazzup-vitsille saatikka millekään mitä Martin Lawrence tekee.
No kuitenkin, sekä Dr. Dren että Snoopin paras roolisuoritus näyttelijänä lienee samasta elokuvasta, Training Daysta, jossa kumpikaan ei oikeastaan tee yhtikäs mitään. Snoopilla sentään on edes jotain elonmerkkejä tuossa elokuvassa, mutta ei hänelläkään ole muuta merkitystä kuin olla Snoop Dogg joka on mukana koska on Snoop Dogg. Roolin olisi voinut esittää vaikka kivettynyt puu. En kuitenkaan tarkoita Channing Tatumia. Dr. Dre taas on niin saatanan jäykkä ja olematon, että hän melkein on se kivettynyt puu... ja näkymätön mies. Näkymätön puu.
Mutta taas, mitä väliä. Eiväthän Snoop Dogg, Dr. Dre saatikka Eminem ole näyttelijöitä, eivätkä The Washin todistamana todellakaan koomikoita, mutta Pauly Shore puolestaan on jostain kumman syystä ainakin niistä jälkimmäistä. Ollut jopa suht' menestynyt komedianäyttelijä.
Shore edustaa samaa idiotimiskomiikkaa kuin esimerkiksi Adam Sandler, jossa vinkuminen, itkupotkuraivarit ja aikuinen lapsi ovat avainsanoja, mutta Sandler on osoittanut että vaikka haluaakin tehdä vain p*skoja elokuvia on hänessä ainesta parempaakin. Hän ei vain jostain syystä halua tehdä parempaa. Shoressa ei ole mitään muuta kuin ääliömäisyyttä (vrt. Tom Green, jonka hauskin juttu koskaan oli kokemansa kivessyöpä. Ja silti mies sai Drew Barrymoren hetkeksi rinnalleen. Varmaan oli jollakin vahvoilla silmätipoilla osuutensa asiassa) ja kun on yhden hänen elokuvistaan katsonut on nähnyt ne kaikki ja katuu sitä että katsoi sen ensimmäisenkin. Jos on jokin välttämättä katsottava olkoon se sitten Pauly Shore is Dead, ei koska se olisi hyvä taikka hauska, vaan koska siinä kuitenkin on ihan hyvä hyvä idea käytettävissä (vrt. JCVD, Curb Your Enthusiasm). Se miksi Shoren suosion virta tyrehtyi niin nopeasti ei ollut mikään yllätys, sillä ikikakaran sormi pistorasiaan-huumoria jaksaa vain jonkin aikaa ja kun aikuinen mies haluaa edelleen kakata housuihinsa sitä korkeintaan enää pudistaa päätään ja toteaa "en tunne sinua, mene pois."
Shore ei ole koskaan ollut oikeasti hauska, mutta hän on silti koomikko. Vetänyt nimellään jopa katsojia. Hän on kuitenkin enimmäkseen surkuhupaisa ja siksi vain pahasta komedialle. Joten oli rooli kuinka pieni tahansa, mutta jos sellainen kuitenkin on, on se jo liikaa. Siksi Pauly Shore on pahempi kuin Dr. Dre, Eminem ja Snoop Lion yhteensä ja siksi tämän haasteen inhokki.

The Wash (2001)

Sean (Dr. Dre) saa valkoiselta (tietenkin valkoiselta, sillä crackerit ovat pahasta) mieheltä potkut koska hänen kämppisystävänsä, pilviluuseri Dee Loc (Snoop Dogg) nyysii lenkkarit. Onneksi edessä on häätö kotoa ja uusi työpaikka juuri Dee Locin kollegana autopesulassa jossa ammattimaisuus unohdetaan ennen kellokortin leimaamista. Paitsi tietenkin uraputkinen Sean haluaa menestyä työssään ja patistaa muitakin tekemään parhaansa, mutta kun muille chillailu ja kiroilu on tärkeämpää on Sean nopeasti työtovereittensa silmissä pelkkä iloton orjapiiskuri, ja kun hän joutuu torumaan Dee Locia varastamisesta iskee se kireyttää bestiksien välille. Tässä on vielä noin tunti elokuvaa jäljellä. Se ei parane tästä, eikä ainakaan muutu hauskaksi, mitä kyllä toivoisi koska kyseessä sentään on komedia. Dancer in the Dark oli hauskempi kuin The Wash.
Jokin kidnappaussekoilu seuraa.

Ruohoa, sivuttain pidettyjä pyssyjä, hip hoppia, bitchassniggamadafaka-dialogia, poliisi on sika ja kaikkea sitä muutakin jota ennustettavasti annetaan faneille jotka eivät uskalla kokeilla mitään uutta. Ja joo, kaipa se nyt sitten sitten nimenomaan fanien silmissä on hyväkin asia, mutta kyllä tämä näkemättäkin putoaa vaivatta sinne miljoona kertaa koettujen joukkoon ja soveltuu parhaiten tapetiksi, ja sitä enimmäkseen kelvollisesti soljuvan soundtrackin ansiosta. Hauskasta elokuvasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä eipä se bootyvitsailu ole ollut freeshia sitten Six Mix-a-Lotin Baby Got Backin.
No yksi asia kyllä on varsin huvittava ja se on se kuinka Dr. Dre näyttää ihan joltain Up-elokuvan papalta koettamassa olla swag, yolo ja muita nuorisotermejä.
Eikä Dr. Dre kuitenkaan ollut kuin jotain 36 vuotias The Washin aikana, mutta vaikuttaa pikemminkin olevan 56v pukeutuneena kuin 13v. Osittain miehen vanhentaa se uskomaton jäykkyys jolla hän roolinsa esittää.
Ehkä ne The Washin pilvi- ja yo dog-vitsit olisivat ihan toimivia jos niitä ei esitettäisi kuin tarvottaisiin suossa, sillä nyt vaikuttaa siltä kuin ne hip hop-kulttuurikliseevitsit eivät olisi edes tekijöiden mielestä hauskoja, vaan ne ovat mukana vain koska lajityyppisäännöt määräävät niiden läsnäolon.

Eminemin rooli on hyppiä sängyllä ja kiroilla, kun taas Pauly Shore käy oikeasti vain vilauttamassa naamaansa mafian kidnappaamana ääliönä. Muutaman sekunnin cameo. Se riittää. Se on liikaa.

Lisämateriaaleissa ohjaaja DJ Poop, vai oliko se Pooh kertoo, että "everybody needs to laugh." Tarkoitti varmaan että suffer.
Se toki on aika huvittavaa, että lyhyessä haastattelupätkässään Snoop Dogg tuntuu olevan elokuvaa kiinnostuneempi puhumaan myynnissä olevista Snoop-tuotteista.

Tähdet: *

7 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Että oikein Super Rap Star Eminem ja kaikki :D

Cilo kirjoitti...

Päätökseni välttää kaikki Tom Greenit ja Pauly Shoret on ollut näköjään aika hedelmällistä. Jostain syystä Adam Sandlerin leffat kuitenkin löytävät tiensä silmieni eteen, vaikka niitäkin aika hartaalla vakaumuksella välttelen. Ilmeisesti kun hänen olemassaoleviin näyttelijätaitoihinsa viitataan, puhutaan elokuvasta Punch-Drunk-Love, eikö?

Hauska arvostelu muuten xD

Tuoppi kirjoitti...

Andy Dickille ei vissiin tästä leffasta roolia liiennyt, vaikka olisi joukkoon sopinut vallan mainiosti...

Graduated Cylinder kirjoitti...

Eih, Scary Moviet ovat turmelleet Wazzup-sketsinkin.

Tässä leffassa on aika "voittaja"-casting, rappareita koko rahan edestä.
Kumma etten ole tähän törmännyt vaikka luulisi tätä tulevan eteen vuokraamoiden poistolaareissa.

Tom Green... the horror!

...noir kirjoitti...

Cilo, onhan Sandlerilla plakkarissaan kuitenkin Punchin ohella Spanglish, Reign Over Me ja jopa Wedding Singer jotka kaikki osoittavat, että mies osaa tehdä muutakin kuin vain vetää hirveät kilarit ja juosta jonkun päälle tappelemaan.

Tuoppi, ymmärtääkseni Dick rupesi jossain pahimmissa päihdevuosissaan dissaamaan koomikkokollegoitaan pahoin ja käyttäytyi muutoinkin nimensä mukaisesti, polttaen reippaasti siltoja niin takaa kuin edestäänkin ja päätyi siksi jonkinlaiseksi hylkiöksi Hollywoodissa. Se saattaisi selittää mies poissaolon, sillä hän kyllä selvästi kuuluisi tähän jätesäiliöön. Tai ehkei vain kenelläkään ollut Dickin silloisen roskatynnyrin osoitetta tiedossaan.
Minua itse asiassa huvittaa hieman se tieto, että Newsradio-sarjassa Dick esitti itselleen tyypillisesti ääliötä, mutta että hänen roolihahmonsa sokeasti ihaili Phil Hartmanin öykkäriä ja Hartman joka vaikutti olevan kaikkien mielestä todella mukava heppu oli tiettävästi todennut ettei kestä Dickia ja jos tämä pitää paikkaansa, niin mahtoi Dickia potuttaa kun Hartmanin kuoleman jälkeen hänen Newsradio-hahmonsa ihaili Hartmanin roolihahmoa entistä enemmän.

Gargantuan Cylinder, olen ilolla valmis luopumaan omastani.

Lasse Pee kirjoitti...

Oho, The Wash. West Coast hip hopin suuri lahja cinemalle. Kuului lempileffoihini, kun olin vielä hyvän maun, kattavan leffatuntemuksen ja kaikin puolin erinomaisen arviointikyvyn omaava idiootti. Nykyään mie olen vain idiootti.

Se oli mielenkiintoista ottaa uusintakatseluun, kun haavekuvat Snoop Doggiksi kasvamisesta haihtuivat ja tajusi olevansa sisimmässään umpivalkoinen kalkkis jo ennen kahtakymmentä. Pöyristynythän siinä oli, kun leffa näytti rankaisevan suoraselkäistä vastuunottamista työpaikalla ja ihannoivan mulkvistikäyttäytymistä.

Teit toisaalta kyllä vain palveluksen leffalle, koska nyt mulla haluttaa nimenomaan ottaa se uudestaan syyniin. Imeä kaikki se parhaus sisään.

Ootko muuten tutustunut mihinkään näihin sukulaisleffoihin, Next Friday'hin tai How High'hin? Jos, niin mitä mieltä? Siinä on kans pari tosisankareiden leffaa, jotka saattavat jopa vedota sellaisiin, jotka ovat täysin kyllästyneet cooleihin ja kunnioitettaviin protagonisteihin ja yleismaailmallisesti hyväksyttyihin moraalisääntöihin.

-Lasse

...noir kirjoitti...

Se huono puoli elokuvan haukkumisessa aina onkin, että sen vuoksi sitä yleensä haluaa nähdä kyseisen elokuvan, sillä voiko se oikeasti olla niin huono?
Fridaynt olen nähnyt, kuten myös How High:n, enkä ollut kovinkaan vaikuttunut. How High on itse asiassa se elokuva joka minulla tulee mieleen aina kun ajattelen räppäreitä komedioissa. Niin ja ripuli on se toinen asia jota silloin ajattelen.

CB4, siinä on hyvä rap-aiheinen komedia (joka tosin ei tainnut sisältää puhetaitomuusikoita).

Mutta ajatus rap-artisteista elokuvissa toimii paremmin kun kyseessä ei ole komedia. Trespass jossa olivat Icet Cube ja T oli varsin mainiota äijätoimintaa ja Judgment Nightista pidin kovastikin, vaikka Everlast ei siinä juuri mitään päässyt tekemäänkään, jolloin kunnia ei kuulu hänelle. Puff Daddy oli hyvä Monsters Ballissa ja Ladies Love Cool Jamesissa on aina jotain hyvin mukavaa.