torstai 8. tammikuuta 2015

Frostbite (2005)

Pilviveikkoskeittari Billy (Adam Grimes) pääsee lumisiin vuoristomaisemiin, sillä hänet on hyväksytty Schittvillen (no heh heh) lumilautailuyliopistoon. Varmaan hyvä paikka ainakin kielellisiin opintoihin, jossa opetellaan oikeita tapoja käyttää sanoja kuten extreme ja wazzup. Perillä Billy tapaa paikallisia kirjaimellisesti housuihinsa paskovia radical dude-nuoria ja tottakai kohdataan myös koulun rehtori, eversi Jaffe (Peter Jason) joka on totuttuun tapaan tiukka armeijakuriin vannova tyranni. Tietenkin everstin tytär on paikallinen ylimielinen hemmoteltu jakorasia ja isänsä silmäterä, jolloin varo vain loukkaamasta häntä sillä tässä tapauksessa vika on aina kaikissa muissa. Tämä myös tarkoittaa, että eversti tyttärineen edustaa koulun raharikkaita, kun taas esimerkiksi Billy löysine kavereineen ovat alempiarvoista pohjasakkaa. Tuttua tarinaa monista muista komedioista joissa tämän tavoin rikkaat hemmotellut narsistit saavat altavastaajan ominaisuudessa olevat köyhimykset vastaansa jossain koulun kuninkuutta edustavassa kisassa, mutta vaikea se on olla pitämättä Billyä kavereineen muuna kuin luusereina kun he eivät oikeasti tunnu tekevän muuta kuin pössyttelevän (tosin tässä tapauksessa juovat kahvia) ja tappavat aikaa tekemättä yhtikäs mitään rakentavaaa. Ei niin ettäkö ne rikkaat pennut olisivat yhtään sen parempia samaistumisen kohteita, mutta jos kerran koetetaan luoda jotain vastakkainasettelua niin kenties olisi parempi jos molemmat puolet eivät edustaisi oman lajinsa sontaa. No kuitenkin, jostain olemattomasta syystä ja tämä siis todellakin tarkoittaa olematonta syytä koulun rikkaat pennut päättävät samantien vihata Billyä ja pyrkivät tekemään hänen elämästään helvettiä saadakseen hänet kengittyä pois koulusta ja luonnollisesti eversti liittyy mieluusti joukon jatkeeksi. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä Billyn olevan ns. työtä tekevästä luokasta (ei siis niin, että hän tekisi mitään työtä), hän tervehtii kaikkia ystävällisesti ja osoittaa heti olevansa muita lahjakkaampi temppuilija lumilaudallaan. Siispä loogisesti eversti pitää poikaa ikiköyhänä luuserina joka ei ikinä oppisi mitään laudallaan ja muille hän silkka uhka joka pitää raivata pois tieltä.
Ennen kuitenkin kun Billy köyhälän kavereineen ehtii voittamaan vuoren kuninkuuden on esiteltävä irrallisia laskettelukohtauksia ja bikinikuvauksia. Joskin lumilautailuaiheiseksi elokuvaksi tässä on sen verran vähän aiheeseen liittyvää kuvastoa, että Penélope Cruz taisi viettää Saharassa enemmän aikaa snoukkaamassa.

Hetkinen, enkös minä katsonut tämän jo 90-luvun alussa ja mukaan laskien edeltävä vuosikymmen niin vieläpä jotain 20 kertaa? Jep, kyseessä on hyvin kasarihenkinen komedia ilman tarkoituksellisia vinkkauksia sinne (ei Karma Chameleonia) ja vaikka suorin vertailukohta eli Ski School olikin jo 90-luvun ilmentymä, niin kyllä ne mielikuvat menevät hetkiin jolloin Mark Harmon vielä esitti slackeria joka vikitteli koulutyttöjä, koska kyllä vielä Ski School kakkonenkin sai luulemaan elämän tapahtuneen viimeistään vuonna 1987. Tietenkin Frostbiten shortsityypit skeittaamassa saa kyllä kuvittelemaan kasarin ohella ysäriä grungelookkeineen, mutta samapa tuo. Tietyt asiat eivät kai koskaan kuole, sillä onhan snoukkauskin yhtä hip ja pop nyt kuin Captain Jack ja Culture Beat.
Frostbite on ihan unipöpperöiselle katsojalle kelvollinen toisinto jo monta kertaa tehdystä elokuvasta ja se sisältää kaiken tarpeellisen muotovaahtohiuksista musavideomaisiin laskettelukohtauksiin sekä seksikkäistä misuista löysähousuisiin stereotypioihin. Ei siis mitään uutta, eikä niitäkään yhtään alinta mielihyvästimulointia paremmin tehtynä ja tämäkin kehu vain pitkälti pitäen mielessä ne edeltävät vastaavat teokset jotka nekään eivät tähtiin kurkottele. Erityinen surku vain, että Frostbite kulkee valitettavan hitaanlaisesti, joka ei ole hyvä merkki elokuvalta jonka tarkoitus on kuvata jotain muka vauhdikasta ajanvietettä.

Traci Lords sivuosassa pystynännisenä kahvilanpitäjänä, mutta vaikka haluaisin en silti pysty palkitsemaan niitä molempia.

Niin ja mainittakoon ettei Lords esiinny elokuvassa pukeutuneena kannen mukaisesti, mutta suurempi ihmetyksen aihe on se, että kuka hemmetti tuo keskellä lumessa lojuva tyyppi on? Hän on takakannessakin paremmin näkyvässä kuvassa kuin muut elokuvan esiintyjät, mutta ei hän kyllä tässä elokuvassa ole ainakaan kameran edessä käymässä.
Samalla tosin voisi ihmetellä, että kukas neitonen se siinä vasemmalla on kun ei häntäkään elokuvassa näy. Rahat takaisin tälläisestä harhauttamisesta.

Tähdet: *
Frostbite

1 kommentti:

Occo kirjoitti...

Leffa siis sisältää Peter Jasonin, muttei Culture Clubia? Siinähän on jo kaksi plussaa. :D