perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mindhunters (2004)

Roolipeleistä pitävä ns. erikoinen FBI-kouluttaja Harris (Val Kilmer) kutsuu joukon profilointia opiskelevia agentteja syrjäiselle saarelle uusimpaan testiinsä, jonka tarkoituksena on totuttaa pääosin toisilleen vieraita virkahenkilöitä työskentelemään yhdessä. Arvatkaa vaan onko siellä saarella sarjamurhaaja joka rupeaa napsimaan agentteja yksi kerrallaan hengiltä. Mutta onko tappaja yksi heistä koulutuksessa olevista? Onko se ulkopuolisena mukaan tullut LL Cool J, herkkä Kathryn Morris, elvistelevä Christian Slater, britti, pyörätuolimies, jakorasia, tai joku muu yhden sanan persoonallisuus.

Kuten niin usein Renny Harlinin elokuvien kohdalla sai Mindhunterskin ilmestyessään parhaimmillaankin vain ihan ok-arvioita osakseen ja kuten myöskin niin usein kyseisen ohjaajan tuotoksien kohdalla on kyseessä elokuva joka sai osan negatiivisestä kritiikistään vain koska sattui olemaan Harlinin elokuva.

Tarinana kyseessä vanha tuttu moneen kertaan kaluttu 10 pientä neekeripoikaa, mutta ei se nyt pelkästään huono asia ole, sillä kuluneisuudestaan huolimatta se on hyvin toimiva lähtökohta ja tulee olemaan sitä vastaisuudessakin. Harva kuitenkaan pystynee kehittelemään tuohon tarinaan mitään oikeasti mullistavaa, jolloin vaikka murhaajan arvuuttelusta voidaankin tehdä haasteellista, niin sitä tietää jo ensihetkestä alkaen elokuvan idean ja vaikka tosiaan murhaajan henkilöllisyys voikin tulla puun takaa, niin se on kuitenkin edelleen sitä että on joukko ihmisiä vuoronumeroineen kuolemassa ja yksi heistä on siihen syypää. Mindhuntersissa muuten olisi ollut mahdollisuus tehdä jotain edes hieman erilaista siihen murhaajaan liittyen, sillä Val Kilmerin esittämä kouluttaja tunnetaan teatraalisista harjoitusleikeistä ja saari jossa elokuvan agentit ovat on koulutuspaikaksi suunniteltu feikkiperuskaupunki-U.S.A, niin kenties ai se se olikin-käänteen sijaan oltaisiin voitu päätyä enemmänkin sellaiseen Truman Show-ratkaisuun (vielä tarkemmin ja paljastavammin kauhuleffa April Fool's Day) siitä mikä onkaan oikeasti totta. Uskoisin tämän olleen jossain vaiheessa ajatuksenakin, sillä elokuva alkaa juuri siten miten sen olisi tullut loppuakin. Mutta ei sitten, mielummin tyydytään perusratkaisuihin ja ainoa jotenkin muista samankaltaisista rutiinituotoksista erottava seikka tuntuu olevan hieman suurempi keskittyneisyys tappokeinoihin, jotka tuovat välillä kovastikin mieleen Mindhuntersin vuonna 2004 ilmestyneen Sawn, joka sitten synnyttikin suuren määrän kopioita.
Hahmoista on koetettu ensisilmäyksellä tehdä muka kiinnostavia antamalle heille ammatti jonka vuoksi he eivät ole pelkkiä maalitauluja, jolloin heidän tulisi kykyjensä ansiosta pystyä estämään tapahtumia, ratkaisemaan ongelmia ja yhteistyökykyjensä ansiosta olla oikea vastus murhaajalle. Älymystöä edustaville henkilöille olettaisi täten myös kirjoitetun dialogia, joka ei vain olisi sellaista kuten "I guess we found out his weakness: bullets", mutta kun ei niin ei, joten sama se keitä nämä näyttelijät ovat ja mitä ammattikuntaa edustavat, sillä he ovat uhri numero yksi, uhri numero kaksi, etc. Tottakai Kilmer, Slater, Morris, Jonny Lee Miller ja Ladies Love Cool James ovat ehdottomasti parempia kuin esimerkiksi jotkut Estella Warrenit jollaisia Harlin elokuviinsa palkkaa, väittäen haluavansa tuoda uusia kykyjä esille, kuin kertomalla ettei budjetissa ole varoja isompiin. Siltikään Mindhuntersin hahmot eivät vaadi esittäjikseen nimiä, joten jos siellä olisi ollut mukana sanotaan vaikkapa Robert Duvall, niin sitä rupeaisi ehkä kommentoimaan hukkaan heittämisestä.
Eli ei niinkään mitään uutta kerrottavaa, mutta kun tappoleikit pääsevät vauhtiin on Harlin jälleen parhaimmillaan ja sujuvasti toteutettua toimintaa on taas kerran hyvin miellyttävä katsella.
No, lopun kaksintaistelu vesialtaassa ja varsinkin sen päätös on aikamoinen antikliimaksi.

Pidän tosi paljon siitä saaren harjoitusalueesta, joka on kuin hylätty ränsistynyt kaupunki ja olisinkin toivonut sitä hyödynnettävän enemmänkin, mutta sen sijaan hengaillaankin jossain geneerisessä tehdasmiljöössä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että muistan Mindhuntersin ilmestyessä Harlinin korostaneen kuka teki sen-mysteeriä siten, että jopa elokuvan julisteessa (eli siis tuossa tässäkin julkaisussa olevassa vihreässä kansikuvassa) pidettiin hahmojen henkilöllisyys täysin pimennossa ja siksi kuva on tuollainen kuin on. Siis vähän niin kuin Bodyguardin kansikuva, jossa ei näy Whitney Houstonin kasvoja, eikä selviä ihonväri, joka oli kuulemma aikoinaan aiheuttanut joissakin paukapäissä suuttumusta. Hiton pässit, se on hieno kansikuva. No mutta kuitenkin, vaikka tuota Mindhuntersin kansikuvaa ei pitäisikään minkäänlaisena vihjeenä kenestäkään elokuvan hahmosta, saati sitten kenenkään heidän mahdollisesta syyllisyydestä pahuuden töihin, niin c'mon hei, kuka muka ei tajua kuka kannessa koreilee? Vihje: se ei ole Kathryn Morris.

Tähdet: ***
Mindhunters

5 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Itsekin olen sitä mieltä, että tämä on ihan kelvollinen jännäri. Mukavaa perusviihdettä ja tunnelma on paikoitellen hyvin kohdillaan.

Tuoppi kirjoitti...

Mainettaan parempi tuotos tämäkin.

...noir kirjoitti...

Jep

Occo kirjoitti...

IHan kelvollista kertakatsottavaa. Sais Renny kyllä hommata itselleen parempia (nimenomaan toiminta)käsiksiä taas joskus.

...noir kirjoitti...

Uskoisin Harlinin uran suuntaavan enemmän/pysyvämmin television puolelle ja nimenomaan johonkin tälläiseen moderniin kyttäsarjaan (Criminal Minds, CSI, tms.), johon ainakin ohjaukset Burn Noticessa viittaavat.