MOLE MEN AGAINST THE SON OF HERCULES (Maciste, l'uomo più forte del mondo, 1961)
Hmm, elokuva alkaa samalla tunnuskappaleella kuin Ulysses Against the Son of Hercules, jossa siis lauletaan Herculeksen useamman pojan urotöistä ja samaa toistelee elokuvan avaava kertojakin. Ulysses tosin kisaili Herakleen, eli juurikin Herculeksen kanssa, joten nimesikö Hercules poikansa itsensä mukaan. Samapa tuo. Se vain sai puntaroimaan, että ovatkohan nämä kaikki tai melkein Son of Hercules-peplumit sukua toisilleen ja jos ovat, niin ehkei tuolloin olisi kannattanut edes dubbauksessa mennä muuttelemaan nimiä, vaan olisivat antaneet jokaisen esiintyä poikana eikä mielisairauden ilmentymänä. Vai onko Hercules sukunimi? Markku Hercules, Tauno Hercules ja vaikkapa Juhani Hercules.
No, tällä kertaa sankari on sitten Maciste (Mark Forest) jonka hupihetki vetää valasta rannalle keskeytyy kun valolle arat myyrämiehet kiusaavat viattomia rannalla. Jos silmät eivät kestä valoa, niin kannattaisi vetää Bonot tai ainakin Invasion of the Bee Girlsit.
Maciste saa kuulla myyrämiesten terrorisoineet siellä täällä, joten asialle on tehtävä jotain. Ennen lopullista matsia ehditään pelastaa myyrämiesten sitoma Bango (Paul Wynter), joka innostuneena vapaudestaan halajaa Macisten orjaksi, eikä suostu hyväksymän vapaudenriistoonsa kieltävää vastausta. Kuten Kikka aikoinaan lauloi "geisha mä olen sun" niin eipä siinä ole Macistellakaan sanavaltaa.
Kun tavallinen myyrä kaivautuu hiekkaan ymmärtää Maciste myyrämiesten asustavan maan alla ja sinne siis tie vie. Luonnollisesti myyrämiehiä johtaa julma valtiatar Halis (Moira Orfei) joka pakottaa orjiaan kierittämän jotain myllynkiveä, tms. Normimeininkiä.
Täten seuraa siis kivien nostoa, ihastuvaa kuningatarta, leijonan kolkkaamista ja myyrämiehet ovat mustasukkaisia Macistelle kunnes petollinen sateenkaari tappaa.
Myöhemmin vastaan tulee vielä elokuva nimeltä Fire Monsters Against the Son of Hercules, mutta tämän Mole Men Against the Son of Herculeksen niskoille pistin suurimmat odotukseni, sillä siinä on mukana myyräihmisiä ja se on aina hyvä asia.
Tässä onkin siis mukana useita riemastuttavan hölmöjä juttuja. Valolle pahuksen aroissa maanalaisissa myyrämiehissä jotka hämmentävän usein astuvat esiin auringonpaisteeseen olisi jo tarpeeksi ainesta hyvään huonoon elokuvaan, mutta kun mukana on vielä jotain voodomeininkiä jolla myyrämiehet teettävät ihmisistä orjia kantamaan kiviä, perusruoskimista, kaksintaistelu gorillaksi pukeutuneen ihmisen kanssa häkissä jonka tankojen välit ovat niin leveät, että hahmot astelevat sieltä välistä vaivatta ja tietenkin sankari Maciste joka vastustaa orjuutta, mutta suostuu ilomielin pitämään orjaa niin ilon ainakin pitäisi olla ylimmillään. Etenkin kun jostain syystä myyrämiehet näyttävät Alice in Chainsin Jerry Cantrellilta.
Valoa kuolemakseen pelkäävät myyrämiehet elävät maanalaisessa linnassa joka on paremmin valaistu kuin aurinkoinen päivä ja noustessaan maan pinnalle he pukeutuvat kuin Tähtien sodan hiekkakansa, mutta ottavat ilman tolkkua kasvosuojuksensa vähän väliä pois altistaen itsensä tuskaisella auringonvalolle. Toki elokuvassa koetetaan hetkittäin valehdella katsojalle, että kyllä siellä aika hämärää on vaikka valo onkin sitä luokkaa, että sillä näkee sieluun asti. Erinomaista tässä valosekoilussa on se, että kun myyrämiehet rankaisevat jotakuta kansastaan, alistavat he tämän auringonvalolle joka sitten muuttaa heidät Christopher Leen tavoin tomuksi ja luuksi, mutta miten hitossa se oikein toimii, kun nämä eivät selkeästikään ole mitään vampyyrejä jotka korventuvat heti kun paljas pinta koskee valoa, koska tällöinhän he eivät todellakaan chillaisi pihalla.
Se miksi aiemmin mainitsin, että ilon pitäisi mutta ehkei siis ole ylimmillään, niin vaikka elokuva onkin täynnä mainiota päättömyyttä, on se myös ajoittain sen verran löysästi kulkeva, että on mahdollista jotta laiskamatoisuus vie ajatukset pois siitä todellisesta hyvästä huonoudesta. Onneksi elokuva kuitenkin pelastaa itsensä siten, että aina kun se rupeaa tuntumaan rytmityksensä vuoksi hitaalta ja siten tylsältä niin heti perään tulee jokin kohtaus jossa esimerkiksi Maciste joutu kannattelemaan kuolettavaa painavaa seivästyskivilevyä ystäviensä yllä ja avustava orjatar kostuttaa sienen voidakseen juottaa kuolemaan vangittuja Macisten frendejä. Lähestyvä kuolema saa kyllä varmasti suun kuivumaan, mutta ehkei se jano kuitenkaan ole ensimmäinen ongelma joka tuolloin pitäisi ratkaista. Joten edeltävä hitaus unohtuu kun hämmennys sekoittaa. Eikä sitä voi olla vihainen elokuvalle jossa kuoletetaan yhdellä keihäällä neljä myyrämiestä. Sellaiseen ei edes Vlad Tepes pystynyt.
Tähdet:
Mole Men Against the Son of Hercules ~ (tai *****)
Ennen seuraavaa miekkaa taikka sandaalia minun on osoitettava lievä tyytymättömyyteni tätä Warriors-boksia kohtaan. En nyt kritisoi sitä jo aiemmin mainitsemaani, että minulla on tämän paketin myötä turhan moni elokuva tuplana valikoimissani, sillä sellainenhan on ongelma vain heille jotka ovat hankkineet esimerkiksi sen jo muutamaan otteeseen mainitun 50 Sci-fi Classics-paketin tämän Warriorsin lisäksi. Nyt sivuan enemmänkin sitä myöskin jo kirjoittamaani seikkaa jossa totesin, että tässä on aivan liian paljon samankaltaisia ja -tasoisia elokuvia, jolloin niistä nauttiminen hieman väljähtyy kun näkee aivan liian monta kertaa "saman" elokuvan putkeen ja täten näistä paketin paremmistakin elokuvista pitäisi enemmän jos vertailukohteina olisi vaihtelevampia teoksia. Kyse kun ei ole siitä, ettäkö paketti koostuisi vain joistakin Kubrickin Spartacuksista ja Hestonin Mooseksista, taikka odotuksien mukaisesti pikemminkin Meet the Spartanseista, vaan pääosin juuri sieltä keskitason ihan hyvä-elokuvista ja se tekee tästä Warriors-kokoelmasta valitettavan tylsää seurattavaa. Onhan siellä ollut joukossa hauskoja kohtauksia ja varsin raflaavia nimiä, mutta vaikka tässä vielä on aika liuta elokuvia jäljellä niin pahoin pelkään koko paketin koostuvan Nispelin Pathfinderista ja Emmerichin 10, 000 BC:stä. Elokuvista jotka saattavat kestää ihan hyvinkin kertakatselun, mutta joista jää parhaimmillaan käteen vain se no jaa-fiilis, mutta tyypillisimmillään ei koskaan enää-ajatus. Siispä vaikka tässä olisi 50 elokuvan sijaan vain neljä elokuvaa, niin jos ne sattuvat olemaan kaikki yhtä ja samaa ei niitä jaksaisi yhtään sen paremmin ja siksi ystäväiseni, Warriors on tylsä kokemus.
Tässä vaiheessahan edessä tosiaan on vielä useampi elokuva joilla on mahdollisuus muuttaa mieleni ja vaikka todennäköisyys ei olekaan minkään mestariteoksen puolella, niin titteleiden perusteella siellä voisi olla odotettuja aivopieruja. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään jo mainitun Meet the Spartansin sisaria, sillä mielelläni selviäisin tästä ilman itsemurhaa, mutta ehkäpä mukana voisi vielä olla jotain Arnold Strongia kuitenkin.
HERCULES AGAINST THE BARBARIANS (Maciste nell'inferno di Gengis Khan, 1964)
Synkät mongolit haluavat valloittaa vieläkin synkemmän Puolan, mutta eivät onnistu.
Suht' mielenkiintoinen elokuva joka tavoittelee hetkittäin hammeriaanisia kauhutunnelmia kun tavanomaisen Hercules-actionin oheen laitetaan verenhimoisia mongoleja ja puolalaiskylää jossa viattomia syytetään noituudesta, joka sitten johtaa sinne tuttuun talikko- ja soihtumeininkiin.
Eli kuten totesin vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta kuitenkin samalla hyvin hämmentävä elokuva, sillä vaikka painajaismaiset ilmiöt kuten kavala jättikäärme, tarkoituksellisen verinen kuvasto ja muut tälläiset seikat tuovatkin macisteen mainiota vaihtelua, niin peplum vaikuttaa hieman väärältä paikalta sellaiselle. Näin ollen kauhu ja normaali miekka et sandaali eivät sovi yhteen sen paremmin kuin kulmikas tappi pyöreään reikään, mutta kolmannen kerran todettuna, aika mielenkiintoinen yritelmä. Olisivat vain pysytelleet siinä noituuden ja pakanallisuuden piirissä, eivätkä palanneet tuttuun pullisteluun (joka tosin normaalista poiketen on hetkittäin hyvinkin näyttävän brutaalia) niin ehkei se olisi elokuvaa oikeasti nostanut miksikään neronleimaukseksi, mutta olisi ainakin osoittanut oikeasti rohkeaa kaavasta poikkeamista.
Witchfinder General kohtaa Conanin.
Kun näkee Herculeksen matsin käärmeen kanssa, niin sitä väkisinkin rupeaa miettimään sen mahdollisesti innoittaneen myöhemmin John Miliusta.
Tähdet:
Hercules Against the Barbarians ***
